perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kavereiden kanssa puuhamaassa

Lähdimme eilen 7 hengen voimin Puuhamaahan. Vietimme oikein ihanan päivän. Minun, Tepon, Vilma ja Sennin lisäksi matkassamme olivat myös tyttöjen täti Anne, sekä kummankin tytön kaverit. Vilma otti mukaan koulukaverinsa, Senni taas sai kaverikseen serkkutytön.






Oli kyllä ihan loistojuttu, ottaa kavereitakin mukaan, päivä meni aivan täydellisesti!
Nuo meidän neidit tulevat kyllä hyvin toimeen keskenään, mutta kun tuota ikäeroa on 7 vuotta ja luonne-erojakin on, niin mielenkiinnonkohteet eivät aina kohtaa.
Nyt kun kummallakin oli lähes samanikäinen kaveri mukana, sujui kaikki niin hyvin. Kukaan ei narissut, valittanut tai kiukunnut mistään. Jokainen pääsi tekemään juuri niitä juttuja, joita halusi. Kaikki olivat tyytyväisiä.






Vilma on jo sen ikäinen, että hänelle kaverit ovat nyt tärkeitä ja onhan se hyvä oppia jo olemaan hieman itsenäinen. Niinpä annoimme hänen luvan kulkea kaksin kaverinsa kanssa. Vesipuiston puolelle emme antaneet mennä ilman meitä aikuisia (vaikka kummatkin ovat uimataitoisia), mutta muuten saivat kulkea keskenään. Sovimme aina paikan ja kellonajan, jolloin näemme ja söimme yhdessä (ja pidettiin huoli myös nestetankkauksesta). 

Hienosti nuo 12v tytöt osasivatkin mennä keskenään, ei mitään ongelmia. Tosin olisin hämmästynyt jos jotain ongelmia olisi tullut kun kumpikin tytöistä ovat fiksuja, luotettavia ja osaavat käyttäytyä. 

Pienemmät neitokaiset mennä viipottivat peräkanaa ja jaksoivat innostua kaikesta. Sennin lempparilaite on edelleenkin liukumäki, joka lasketaan kumiveneillä. Kyseisessä laitteessa kastuu väkisinkin, mutta se ei menoa haitannut. Nauraa kikattivat vain kun vaatteet olivat likomärät. Onneksi oli lämmin päivä, vaatteet kuivuivat hetkessä, vaikka olimmekin varautuneet vaihtovaatteilla.






Aikaisempina vuosina olemme jättäneet vesipuiston väliin, on ollut joko liian viileää, lapset ovat olleet niin pieniä että väsy on ehtinyt tulla tai aika ei vain ole riittänyt enää uimiseen.
Tänä vuonna päätimme mennä vesipuistonkin puolelle, koska oli niin lämmintä ja nyt kaikki ipanat ovat sen verran isompia että vahtiminen on helpompaa. Sovimme että käymme läpi kaikki ne laitteet, joita lapset toivoivat ja sitten suuntaamme vesipuiston puolelle. Emme siis kolunneet puuhamaan joka nurkkaa ja laitetta läpi, vain ne lempparit.

Voi miten lapset tykkäsivätkään polskutella vedessä! Itselläni oli mielikuva, että puuhamaassa altaiden vesi olisi jäätävän kylmää. En tiedä onko vesiä nyt lämmitetty enemmän vai mistä johtui, mutta ei se vesi nyt mitään kylmää ollut. Oikein hyvin siellä pystyi polskuttelemaan ja jos tuli kylmä, käytiin lämmittelemässä höyrysaunassa. 

Aika meni hujauksessa vesikiukumäkiä laskiessa. Laskin itsekin muutamia kertoja (oli melko hurjaa, heh), mutta olin enemmän mäkien alapäässä ottamassa pikkuneitejä vastaan, ettei käy hullusti.



Tytär edellä, isä perässä. Äiti ottaa kopin. 


Loiskis! Sieltä ne isommat tytöt vain laskivat alas. 



Edellenkin pidän Puuhamaata hyvä paikkana kesälomapäivän viettoon. Tekemistä on niin laajasti, että kaikille löytyy varmasti jotakin. Iso plussa grillauspaikoista, joissa voi itse grillata eväitään. Tämä helpottaa suuresti, kun mukana on lapsi, jolle ei allergioiden takia tahdo löytyä syötävää mistään pikaruokaloista yms.

En tiedä mistä johtuu, mutta tänäkään vuonna ei ollut mitään ruuhkaa. Ehkä monilla alkaa lomat vasta juhannuksen jälkeen ja siksi porukkaa oli vähän, kuka tietää. Meille oli toki vain kiva juttu kun mihinkään ei tarvinut jonottaa ja vesipuistostakin löytyi hyvin aurinkotuoleja.

On helpottavaa huomata, että kaikesta huolimatta, itsekin pystyy vielä nauttimaan ja iloitsemaan asioista ihan aidosti. Tämä vuosi 2018, joka nyt on edennyt puoleenväliin, on ollut todella haastava ja rankka, vastoinkäymiltä ei olla vältytty. Etenkin kevät on ollut musertava ja masentavakin, täynnä suurta surua ja menetystä, joten iloisempi kesä on enemmän kuin tervetullut. Lasten ilo ja riemu on tarttuvaa ja saa surusieluisemmankin hymyilemään. Iso kiitos myös Annelle kun olit mukanamme päivää ilahduttamassa, sinun seurassasi on hyvä ja helppo olla. ❤

Tästä reissusta jäi kyllä niin hyvä fiilis, kaikki meni todella hyvin, voisi sanoa jopa että täydellisesti. Ensivuonna taas uudestaan.



Oletteko te ottaneet lastenne kavereita mukaan kesälomareissuille?








4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta. :)
    Minä kävin omassa lapsuudessa Puuhamaassa joka ikinen kesä ja nautin. Nyt ollaan kayty omien lasten kanssa vasta kerta. Ja viimeksi kun oltiin, odotin meidän neljättä. Silloin tuntui, että ne uimavedet oli ihan järjettömän kylmiä. Hyvä, jos vesi on nykyisin lämpöisempää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt vedet olivat mielestäni lämpimämpiä kuin aikaisemmilla kerroilla, kelpasi polskutella. 😊

      Poista
  2. Miulla on just pohdinnassa, että mentäisiinkö huvipuistoon Ellun kanssa kahdestaan, pyytäisinkö kaverin hänelle mukaan vai mentäisiinkö oman perheen kanssa. Katsotaan, mihin päädytään, mutta kaveri mukana reissussa tuntuu aika hauskalta ajatukselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille oli nappivalinta oottaa lapsille kaveritkin mukaan, kivaa vaihtelua ja lapset olivat ihan innoissaan. 😊

      Poista