sunnuntai 22. tammikuuta 2017

3,5v

Rakas tyttäremme on saavuttanut 3 ja puolen vuoden iän.

Tämä iloinen, energinen ja sosiaalinen tyttönen on kasvanut jo reippaaksi päiväkotilaiseksi. 
Hän tykkää hassutella (etenkin isin kanssa), huumorintajua löytyy.  :)

Tätä tyttöä ei voi ujoksi sanoa. Pääsääntöisesti, hetken tarkastelun jälkeen, hän juttelee uusienkin ihmisten kanssa ja on sosiaalinen. Normaalia lapsen kehitykseen kuuluvaa ujostelua saattaa olla jos joku lähestyy liian päällekäyvästi, mutta niin ujostelisin minäkin. Omatila on tytölle tärkeä. Hän ei pidä siitä, jos joku änkeää kysymättä liian lähelle. Kun tytön antaa itse lähestyä rauhassa, saa hänestä innokkaan ja energisen juttukaverin ja monesti hän saattaa innostua jopa halimaan.

Leikeissä erilaiset rooliasut ja korut ovat mieleen, samoin nukkevauvojen hoivaaminen. Erilaiset eläinleikit ovat astuneet kuvioon. Hän rakastaa metsäretkiä ja kirjojen lukemista. 

Ns. kassikausi näyttää olevan ohi, jee! Eli enää ei keräillä, ainakaan niin usein, kaiken maailman kasseja ja pussukoita täyteen leluja ja eteen sattuvia tavaroita ja kuljetella niitä ympäri kotia.

Ti-Ti nallet kiinnostavat edelleen, mutta nyt on alkanut uusi kausi, prinsessakausi! 
Kovinta huutoa ovat Frozen elokuvan prinsessat, etenkin Elsa.
Senni haluaa olla itsekin prinsessa ja onhan hän, äidin oma prinsessa. 
Tätä kautta olen itseasiassa jo kauhulla odottanut. Ennen kaikki prinsessatavara sai tässä äidissä puistatuksia aikaan, mutta nyt olen alkanut pehmetä, heh. Edelleenkään en pidä prinsessaprinttisistä vaatteista ja muovikrääsästä, mutta nyt tuo tyttösen aito innostus prinsessamaailmaa kohtaan on herättänyt minunkin sisäisen prinsessani ikiunesta. ;)

Alkaneen prinsessakauden myötä, lempiyöpuvuksi on muodostunut vanha prinsessapaituli, joka on jo kaksi kokoa liian pieni ja helmakin hieman rikki. 
Onneksi minun valitsemani päivävaatteet kelpaavat neidille vielä melko hyvin. Äitinsä tapaan, hän on kyllä hyvin tarkka siitä, että kaikki mätsäävät yhteen. Hienosti osaa jo hakea esim. sukat jotka sopivat muun vaatetuksen väriin, heh. Minä olen jopa saanut joskus moitteita kun olen tuonut väärän värisen hiuspompulan "äiti, ei tää sovi näihin vaatteisiin". Myös teekutsuleikeissä samanväriset kupit ja lautaset löytävät aina parinsa.

Tarkka tyttönen nukkuu kuitenkin kuin muumien Hosuli, peltipurkissa romujen keskellä. Sänkyyn viedään kaikki mahdolliset pehmot, lelut, rievut ja joskus jopa leikkiastiat. Olen usein koittanut tyhjätä sänkyä tavaramäärästä, mutta aina hän huomaa jos jotain puuttuu ja kerää ne takaisin. Ehkä se tuo turvallisuuden tunnetta kun nukkuu tiiviisti rakkaiden lelujen ympäröimänä, joten nukkukoot sitten niin.
Aikaisemmin hän veti jopa ikkunaverhonsa päänsä ylle katokseksi. Kyllästyin ripustelemaan verhoa aina uudelleen nipsuihin, kun ne olivat yön aikana irronneet tytön nukkuessa verhon päällä. Niinpä ostimme ikeasta vuodekatoksen ja nyt verhot on jätetty rauhaan. 


Senni pitää musiikista, hän nauttii kun saa lauleskella, tanssia ja esiintyä. Päiväkodiltakin olen saanut kuulla, kuinka tyttönen tanssahtelee joka paikkaan, sen sijaan että vain kävelisi. :D
Yhdessä muiden ryhmänsä tyttöjen kanssa hän oli tehnyt jopa tanssiesityksen. Roolileikkien viitat muuttuivat hameiksi ja pojat kutsuttiin katsomaan näytöstä, musiikkiakin piti tietenkin olla. Tytöt olivat saaneet esiintyä sydämensä kyllyydestä, poikia esitys ei ollut kuulema pahemmin kiinnostanut. ;)

Sen lisäksi, että Senni tykkää itse esiintyä, hän on myös valtavan kiinnostunut katsomaan erilaisia esityksiä. Nuorisoteatterin esitykset ovatkin olleet kovasti tytön mieleen, samoin kuin erilaiset taidenäyttelyt. Minäkin nautin tällaisista asioista ja olemme alkaneet muodostaa näistä yhteisen harrastuksen.
Yhteinen harrastuksemme on myös kokkailu ja leipominen.  

Päiväkoti, kaverit ja hoitajat ovat muodostuneet hyvin tärkeiksi. 
Pitkään hän sanoi jopa asuvansa päiväkotiryhmässään. :D
Iloisena hän kertoo mitä on päiväkodissa puuhaillut ja kenen kanssa. Hän on selkeästi ylpeä kun on jo niiin iso tyttö, että hänellä on ihan omiakin juttuja, joihin äiti ei enää kuulu.

Numerot ja laskeminen kiinnostavat edelleen kovasti. Kaikki mahdollinen pitää aina laskea. Esimerkiksi sohvan istumapaikat pitää laskea ja istujien määrä, jos tyhjiä paikko jää yli, hän laskee monta istujaa vielä mahtuisi mukaan. 

Välillä tyttö on "minä itse" ja silloin äidin apu ei kelpaa, välillä pitää taas heittäytyä "vauvaksi" ja silloin esim. vaatteet eivät mene sitten millään päälle. Mitään uhmaa ei nyt ole erityisesti, mutta välillä äitiä testaillaan eikä tehdä mitä on pyydetty.
Hän osaa sanoa mitä haluaa, mutta osaa olla myös kohtelia ja tästä äiti on kovin iloinen.


Tyttö on rohkea kokeilemaan uutta, kunhan saa edetä omaan tahtiinsa ja saa tarvittaessa apua. Etenkin liikunnallisissa asioissa hän tarvitsee aikaa ja totuttelua.
Uusinpana asiana on tullut tytön oma halu olla pieniä hetkiä ihan yksin. Huomasin, että auto pitäisi käydä laittamassa tolppaan kiinni, jotta se olisi aamulla lämmin. Senni ilmoitti, ettei aio tulla mukaani, vaan halusi jäädä kotiin. Hetken mietin ja meinasin jo sanoa, että uskallatko sinä, onneksi kuitenkin nielin sanani ennen kuin ne tulivat ulos suustani. Tajusin, että tämä on yksi herkkyyskausista, joka minun kannattaa nyt hyödyntää kun tyttö on siihen itse valmis ja halukas. Jos olisin alkanut kyselemään uskallatko ja eikai pelota, olisi hän voinut alkaa miettimään että miksi pitää pelätä ja ehkä jopa alkanut pelätä yksinoloa. 
Niinpä meni laittamaan auton tolppaan, ilman Senniä. Voitte vaan arvata etten viivytellyt sekuntiakaan vaan suorastaan juoksin takaisin sisälle, peläten että kotona odottaa itkuinen tyttö. Ja pah, kotona odotti iloinen tyttönen joka pomppi luokseni ja sano, että oli ollut kivaa! Nyt Senni onkin saanut olla näitä pieniä hetkiä, kestoltaan muutamia minuutteja yksin, kun olen käynyt laittamassa auton tolppaan tai vienyt roskat. Niin se pikkuinen tyttönen vain kasvaa ja itsenäistyy pikkuhiljaa. <3





keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Sairastupaterveiset

Nyt on tämän vuoden ensimmäinen flunssa iskenyt meidän Senniin. Sama tauti taitaa olla kyseessä, joka vaivasi ennen jouluakin. Nyt on ollut pienellä 40asteen kuume ja kova yskä, joka valvottaa öisin ja kurkkukipua. Kuumetta on jatkunut nyt reilu neljä päivää, joten veimme tyttösen lääkäriin, jotta voisimme olla varmoja ettei esim. korvissa olisi tulehdusta.

Olemme löytäneet aivan ihanan lastenlääkärin, enkä kovin mielelläni tyttöä muiden vastaanotolle vie. Tämä ihana lastenlääkäri vain vaihtoi työpaikkaansa vuoden alussa eli hän ei enää työskentele meidän kotikaupungissamme. Onneksi hän ei mennyt kovinkaan kauas, vain reilu 20min ajomatkan päähän naapurikaupunkiin ja sieltä hänet tavoittaa paremmin kuin mitä täällä työskennellessään.

En epäröinyt hetkeäkään, kun huomasin että tarvitsee lähteä lääkäriin, että kenen vastaanotolle menemme. Hurautimme autolla siis tämän tutun lääkärin luokse, uusin tiloihin. Senni odotti innolla lääkärin tapaamista. Lääkärillä on sama nimi kuin eräällä nyt pinnalla olevan prinsessahahmolla, tästä syystä lääkäri on Sennistä prinsessa. Onhan se nyt hienoa käydä prinsessalääkärin luona, joka on vielä niin mukavakin! :D






Toivottavasti tämä sairastelu loppuisi pian. Harmittaa olla näin pian poissa töistä, toki minkäs tälle voi. Koen että paikkani on lapseni luona kun hän on kipeänä, mutta kyllä minulla on silti huono omatunto siitä, etten ole nyt töissä.
Tosin ei minulla nyt olisi kauheasti voimia ollakaan töissä kun yöt on menny valvoessa. Tuo yskä on kyllä niin kurja kun se valvottaa ja sitten kun on hiljaista, mietin että hengittäähän toinen.


Päivisin Senni on pötkötellyt sohvalla, hän on saanut katsoa lastenohjelmia ja pelata tabletilla ja minun kanssani lautapelejä, jaksamisensa mukaan. Uusia hamahelmiäkin on tyttö testaillut.

Minä puolestani olen neulonut! Päiväkodilla on menossa hauska tempaus, jonka tavoitteena on tehdä liian pitkä kaulahuivi. 
He olivat lukeneet sadun, jossa hiiri tekee liian pitkän kaulahuivin. Hiiri kompuroi huiviin ja jopa eksyy siihen. Lopulta hän huomaa, että huivista saa lämpimän pesän.
Lapset olivat sadun innoittamana alkaneet pohtia, mitä jos heilläkin olisi liian pitkä kaulahuivi. Erilaisia ideoita huivin käyttöön oli tullut runsaasti.
Hoitotädit innostuivat ideasta ja päättivät toteuttaa lasten toiveen liian pitkästä kaulahuivista. Nyt meidän, lasten vanhempien, apua tarvitaan jotta tämä toteutuisi. Jokainen halukas saa neuloa huivia sen verran kuin mieli tekee. Minä olin heti innolla mukana ja neuloinkin pätkän huivia, saamillani (valkoisella ja vaaleanpunaisella) langoilla. Langat päiväkoti oli saanut lahjoituksena.






Minusta on ihanaa, että päiväkodin henkilökunta lähtee lasten ideoihin mukaan ja toteuttaa niitä. Näin lapset oppivat, että heidän toiveillaan ja sanoillaan on oikeastikin jokin merkitys, heitä kuunnellaan ja he voivat vaikuttaa asioihin. :)



maanantai 9. tammikuuta 2017

Syndekahvit

Lauantaina juotiin kahvit minun syntymäpäiväni johdosta. 
Pidin ihan vain pienet kahvittelut oman perheen kesken, katsotaan jos ensi vuonna pitäisi isommat pirskeet kun täytän pyöreitä. :)

Tarjolle laitoin ruisnappeja ja tein niihin savulohitäytteen. Nämä tekivät hyvin kauppansa, täytyy siis tehdä toistekin. :)
Lapsia ajatellen olin varannut muutamia keksejä kaupan keksihyllyltä, appelsiini pipareita ja suklaakeksejä.
Kakkuakin oli, tietenkin. ;)

Kokeilin ensimmäistä kertaa puolukkamoussea ja minulle aivan uutta kuorrutetta, mirror glazea!
Olen nähnyt upeita kuvia mirror glaze-kakuista, joten oli pakko itsekin kokeilla. Ihan nappiin se ei mennyt, taisin olla liian hidas sitä kaateasseni, joten reunoille jäi näkymään jonkin verran valumajälkiä. En myöskään onnistunut luomaan haluttua peiliefektiä täysin, joka tuon kuorrutteen ideana on. Itse en myöskään pahemmin pitänyt kuorrutteen mausta, heh. Mutta kyllä siitä muuten ihan kiva kuorrute tuli, vaikkei vastannutkaan odotuksiani. Joskus kokeilen mirror glazea jollain muulla ohjeella, niitä kun on netissä monia. Vielä minä sen peiliefektin saan onnistumaan!







Kiitos kaikille ihanille, jotka tulitte kahvittelemaan! <3


Oletko sinä tehnyt mirror glaze-kakkua? Kaikki vinkit tuohon kuorrutteeseen otan kiitollisena vastaan!

perjantai 6. tammikuuta 2017

Ensimmäisen työviikon fiilikset

Nyt on ensimmäinen työviikko takana ja fiilis on huikea, mahtava, innostunut ja onnellinen. Minä niin viihdyn tuolla, voi kun saisin jäädä ainiaaksi!

Mikä tämä satumaisen ihana työpaikka sitten oikein on?! No sehän on iki-ihana käsityötarvikeliike, Pieni Nappipuoti (klik)! <3






Olen tainnut saada äidinmaidossa kiinnostuksen käsitöitä kohtaan. Varsin nuoresta pitäen käsityöt ovat olleet sydäntäni lähellä. Siksi olenkin ollut aivan täpinöissäni kun olen saanut viettää päiväni käsityötarvikkeiden ympäröimänä. :)

En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään kutoja tai virkkaaja tyyppi, mutta viimeisen vuoden aikana olen innostunut ja opetellut virkkaamaan. Kesällä innostuin kutomaan, kun pienille vauvoille kerättiin tumppuja.
Nyt vastasyntyneille vauvoille kerätään sukkia. Sukat ovat suomen 100v kunniaksi sini-valkoisia ja jokainen tänä vuonna syntynyt vauva saa omat pikkuiset sukat. Olen päättänyt, että minäkin opin kutomaan sukkia ja voin kantaa korteni kekoon.






Olen sosiaalinen ja siksi pidän myös asiakaspalvelusta. On mielenkiintoista kuulla, mitä käsitöitä asiakkaat tekevät ja jopa nähdä valmiita töitä. Pyrin auttamaan taitoni mukaan. 
Paljon on tullut opittua jo uutta, joka päivä tulee monta uutta asiaa ja varmasti tulen oppimaan seuraavan 3kk aikana valtavan määrän uusia asioita. Haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni, kuin pesusieni, hih.

Työviikko alkoi inventaariolla ja hyllyttämisellä. Pieni Nappipuoti nimittäin muutti juuri uusiin, isompiin tiloihin. Pääsin siis jollain tapaan pystyttämään puotia. :)
Toisena työpäivänäni olivat avajaiset! Jännittävä päivä, mutta hyvällä tavalla. Puodissa oli paljon iloista väkeä, puheensorinaa, lämmin tunnelma, uusia riemukkaita tuulia. Sain tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja asioihin. 
Yksi hyvin mieleeni jääneistä asioista oli kehrääminen. Puodilla oli kehräysnäytöksiä, joissa pääsi seuraamaan kuinka ihana, vanha rukki pyöri ja kehrääjän omista lampaista kerätystä villasta syntyi lankaa.







Avajaispäivänä tarjolla oli kahvia ja maikeita herkkuja, kasvomaalauksiakin sai! Minäkin sain oman kasvomaalauksen, nappejapa tietenkin. :D






Aivan ihana työpaikka, olen niin kiitollinen! Jos satutte olemaan Riihimäellä, niin poiketkaahan Pieneen Nappipuotiin. :)
Ja jos haluat osallistua sukkakeräykseen, voi valmiit vauvansukat tuoda puodille, ne toimitetaan sieltä perille. :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Joitain vuosia sitten....

...olin tällainen pieni palleroinen







Nyt, 29 vuotta myöhemmin, olen hieman isompi palleroinen. 

En silti ehkä sanoisi, että aikuinen. Vieläkin lapsettaa välillä oikein kunnolla. Töissäkin niin paljon, että annoin maalata kasvomaalauksen poskeeni ja siinä se oli koko työpäivän ajan. :D






Jestas, ensi vuonna täytänkin jo pyöreitä, oho. Ehkä silloin kasvan aikuiseksi, toivottavasti en. ;)

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uutta vuotta

Nyt on vuosi 2017 toivotettu tervetulleeksi. Me juhlimme uutta vuotta vanhempieni luona. Pelailimme lautapelejä, söimme hyvin ja katseltiin/ammuttiin raketteja.








Tänään oli vuoden 2017 ensimmäinen päivä. Meillä se vietettiin leppoisasti, lasten kanssa mukavia puuhaillen.
Aamusta menin Sennin kanssa lähimetsään tutkimusretkelle. Tutkimme ja tarkkailimme hieman uusia paikkoja ja nautimme pikkupakkasesta ja hiljaisuudesta. Oli jotenkin ihanan hiljaista ja tyyntä. Vielä eilen paukkuivat ilotulitteet, mutta nyt ihmiset taisivat nukkua kodeissaan kun ulkona ei heti aamusta näkynyt kuin pari lenkkeilijää.

Senni löysi pari kaksihaaraista keppiä ja otti ne käteensä, kertoi olevansa rapu ja kepit toimittivat ravun saksien virkaa.
Senni innostui myös jäätyneistä vesilätäköistä, jokaisen lätäkön jää piti rikkia tai pilkkoa, niin kuin Senni itse sanoa. Rapuleikki vaihtui Frozenleikiksi, jäätä rikkoessaan tyttö leikki olevansa jäätä pilkkova mies ja lauloi leffasta tuttua laulua. :)







Iltapäivällä haimme Vilman seuraamme ja lähdimme elokuviin, tyttöjen kesken. :)
Täällä pyöri viimeistä päivää Viiru ja Pesonen, paras joulu ikinä-leffa ja olihan se mentävä katsomaan. Olin pakannu hiukan purtavaa mukaan mm. maissinaksuja, jotta lapset saivat herkutella. 
Senni tosin ei malttanut elokuvan alussa syödä mitään, tuijotti niin keskittyneenä elokuvaa. Loppua kohden herkutkin maistuivat ja siskoa piti halia aina välillä. Me kaikki pidimme elokuvasta, siinä sai nauraa ja oli jännittäviäkin tilanteita. Oli kiva päästä fiilistelemään vielä joulua. Huomasin, että kumpikin tytöistä lauleli elokuvassa soivien joululaulujen mukana. Ihanat, rakkaat siskokset. <3







Huomenna alkaakin taas arki, koulu ja päiväkoti ja minä menen töihin, iiik!