maanantai 4. syyskuuta 2017

Kesän 2017 lomailut

Kesä alkaa vaihtua jo syksyyn, on aika laittaa kesämuistot talteen.

Lomapudjettimme oli tänä kesänä varsin pieni, siitä huolimatta onnistuimme viettämään ihanan kesän! Ihanan kesän ja mukavia muistoja saa vähemmälläkin rahamäärällä. Paljon ihania hetkiä ja muistoja on nyt purkitettu ja niitä on kiva muistella sitten kun talvipakkaset paukkuvat.






Pidimme muutamat pihapiknikit. Kauniilla säällä on ihana viedä leipomuksia ulos ja herkutella ulkoilmassa. Samalla lapset saavat leikkiä ja kirmailla pitkin pihaa, saippuakuplia puhallellen.






Alkukesästä Senni pääsi sylikummiensa perheen kanssa kotieläinpihalla. Senni oli tykännyt oikein paljon, kiitos vielä kummeille!

Juhannus vietettiin jälleen vanhempieni luona. Rauhallisesti perheen kanssa höpötellen ja herkutellen.






Puuhamaassa olemme käyneet lähes joka kesä, niin tänäkin kesänä. Tällä kertaa teimme reissun meidän tyttöjen, sekä siskoni perheen kanssa, neljä lasta ja neljä aikuista. Puuhamaasta löytyy kivasti puuhaa kaikille ja iso plussa on se, että siellä voi grillata omia eväitä.
Sennin ehdoton lemppari oli hurja liukumäki, jossa virtasi vesi ja se laskettiin kumiveneillä. Senni ja siskonpoika jaksoivat laskea yhä uudestaan ja uudestaan. Onneksi isät olivat uhrautuvaisia ja laskivat lasten kanssa. ;)
Vilma ja toinen siskonpojista taas tykästyivät minigolfiin. Myös pomppulinnat ja trampoliinit olivat mieleen, sekä tarzanrata ja liikennepuisto.






Välillä on kiva viettää rauhallista kesäpäivää, ilman isompia suunnitelmia ja menoja. Sellaisina päivinä tehdään juuri sitä, mitä sillä hetkellä tekee mieli, käydään vaikka jätskillä, syömässä ravintolassa tai käydään ruokkimassa sorsia. Jäätelöä herkuttelimme muutamat kerrat jäätelökioskilla/puistossa ja kerran vesitornissa, jossa pikkuneiti ihaili kotikaupunkimme maisemia ihmeissään. Jätskiautollakin tuli käytyä kerran. Lisäksi herkuttelimme mansikoilla ja herneillä. Tällaisia pieniä, mutta arvokkaita, kesämuistoja joista jää hyvä mieli kaikille, kiireetöntä yhteistä aikaa.






Tänä vuonna rantakelit olivat aika harvassa, mutta pääsimme me muutaman kerran polskuttelemaan Valkjärvelle. Omat eväät kylmälaukkuun ja porukka autoon ja rantaa kohti. Paljon polskuttelua ja kikatusta, eväiden syöntiä ja hiekkaiset varpaat, ne kuuluvat kesään.









Tänä kesänä juhlittiin monissa juhlissa, oli syntymäpäiväjuhlat, valmistujaiset, ristiäiset, rippijuhlat ja Sennin 4v synttärit.
Harvoin näin monia juhlia tulee samalle kesälle.
Sennin synttärit vietettiin jälleen mummulassa, niistä voit lukea lisää täältä.







Innostuimme kahden siskoni ja lapsien kanssa luontopoluissa ja tutustuimme kotikaupunkimme kahteen luontopolkuun. Toisella luontopolulla onnistuimme eksymään, mutta hienosti lapsetkin jaksoivat tarpoa koko lenkin, jolle tuli pituutta noin 5km.







Sadepäivinä luontopolut eivät niinkään innostaneet, onneksi on sisäleikkipuistoja. Veimme tytöt ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Touhutaloon. Oli kyllä kiva ja siisti paikka. Hyvin viihtyivät 4- ja 11-vuotiaat tytöt ja myös me vanhemmat.






Kesällä Senni oppi myös uuden taidon, pyörällä ajamisen! Taito ajamiseen olisi ollut varmasti jo aiemmin (kiitos potkupyöräilyn), mutta rohkeuden kerääminen kesti hetken. Voi sitä riemua, kun tyttö tajusi osaavansa pyöräillä ilman apupyöriä, ihan itse. <3






Kävimme Hyvinkäällä Rautatiemuseossa Sennin hyvän ystävän Nellan ja hänen äitinsä kanssa. Matkustimme, tietenkin junalla, jo tämä oli kiva kokemus pikkuneideille.
Vitsi miten isoja vanhat junat ovatkaan, upeita! Museon pihalla pääsi myös pienoisjunan kyytiin. Museon pihapiiri oli kyllä ihana, niin kaunis vanha miljöö. Museoreissun päätteeksi menimme yhdessä vielä mäkkäriin ja jätskikiskalle. Hauska päivä ystävien kesken.






Myös Sennin kummitäti halusi viettää aikaa kanssamme ja menimme yhdessä Korkeasaareen. Ensimmäinen kerta Sennille. Helsinki oli tytölle iso Wau, paljon ihmeteltävää. Korkeasaaresta erityisesti Sennille jäi mieleen lumileopardi, papukaijat, iiiso kilpikonna ja riikinkukko, joka varasti meiltä ranskalaisen hätistely-yrityksistä huolimatta. Muistoksi Senni valitsi papukaija-pehmolelun ja nimesi sen Papuksi. 






Yksi ikimuistoisimmista kesäreissuistamme oli Sennin ensimmäinen kylpyläloma! Vanhempani pyysivät meidät mukaansa Nokian Edeniin ja vietimme ihanan viikonlopun kylpylähotellissa!
Kun itse olin lapsi, sain lomailla tuossa samassa paikassa vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Nyt olikin ihanaa, että oma tyttäreni sai myös kokea kylpyläloman. Pieni vesipetomme haluaisi kovasti oppia sukeltamaan ja isäni mielestä tyttö oppisi pian uimaan jos hieman harjoittelisimme. Isäni on opettanut minut ja pienemmät sisarukseni uimaan, se on ollut isin ja lasten oma juttu. Muistan kuinka olimme mökillä ja isäni ui pitäen meitä reppuselässään ja olimme myyrä ja mäyrä. Nyt oli minun pienen tyttöni vuoro päästä leikkimään myyrää ja mäyrää Papan kanssa.
Kovasti tuli polskuteltua, aamusta iltaan. Senni halusi kovasti mennä isoon kierreliukumäkeen ja olihan minun sitten uskaltauduttava sinne tytön kanssa. "Uudestaan!" kuului joka ikinen kerta kun olimme laskeneet hurjaa vauhtia alas. Välillä käytiin lämmittelemässä porealtaassa tai saunassa ja taas jatkettiin polskuttelua. Aaltokoneen tekemät aallot olivat tytöstä hurjan hauskoja ja aalloissa käytiinkin keinuttelemassa useamman kerran. Lastenaltaissa oli paljon tekemistä ja nälän yllättäessä pystyi allasbaarista tilaamaan syötävää.
Nyt Senni tietää mikä on kylpylä ja mikä paikka se hotelli oikein on, näitä hän pohti ennen kylpylomaamme.










4-vuotiaan kanssa on kyllä ihana lomailla, hän on vielä niin pieni, että osaa ottaa aidosti kaiken ilon irti, mutta niin iso ettei rutiinien väliaikainen rikkominen haittaa. Kuinka ihanaa onkaan kuulla lapsen suusta aidot kiitokset uusista elämyksistä ja lomasta jonka sai viettää ja päälle vielä iso hali.
Näiden lomailujen jälkeen jaksaa palata arkeen ja odotella mitä tuulia se syksy tuo.


4 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kesäpuuhia teillä on ollut! Pääseekö teillä siis vesitorniin? Pitäisikin joskus mummilareissulla käydä! Ja nuo luontopolut vaikuttavat tosi ku oikea myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pääsee, tältä kaudelta se vain on jo kiinni. Vesitorni aukeaa yleensä vappuna ja on auki elokuunloppuun asti, jos en väärin muista. Meillä on ollut tapana käydä ainakin kerran kesässää tornijätskeillä. Sieltä saa myös alkoholijuomia. Kun lippu liehuu vesitornissa niin sen tietää olevan auki.

      Poista
    2. Juu pääsee, tältä kaudelta se vain on jo kiinni. Vesitorni aukeaa yleensä vappuna ja on auki elokuunloppuun asti, jos en väärin muista. Meillä on ollut tapana käydä ainakin kerran kesässää tornijätskeillä. Sieltä saa myös alkoholijuomia. Kun lippu liehuu vesitornissa niin sen tietää olevan auki.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, pitää ensi kesänä suunnata sinne! Meillä on täällä Saimaan rannalla vesitorni ihan keskustassa ja sitä on aina ihmetelty, mutta sinne ei pääse sisään.

      Poista