maanantai 6. maaliskuuta 2017

Vaikeampaa kuin tutista luopuminen

Usein lapsilla on jokin pehmolelu tai riepu, joka on hyvin tärkeä ja rakas. Jota ilman ei uni tule ja joka lohduttaa kun harmittaa.
Pehmolelusta haetaan turvaa ja lohtua.

Senni sai ensimmäisenä joulunaan, ollessaan 5kk ikäinen, vanhemmiltani lahjaksi Fanny nimisen pehmopupun. Fannysta tuli pienelle hyvin rakas, se oli oltava aina mukana nukkumaan mennessä ja muutenkin Fanny kulki paljon mukana, minne tyttö ikinä menikään.






Viimekesänä Fanny oli jo niin rakatettu, että pelkäsimme sen hajoavan. Pupua oli halittu ja pesty niin usein, että täytevanu oli mennyt jo kasaan.
Päätimme tilata uuden Fannyn, samanlaisen tietenkin. Senni sai olla itse mukana tilaamassa Fannya ja hänet pidettiin ajantasalla Fannyn matkasta. Isi kertoi milloin pupu matkasi laivalla Sennin luokse ja milloin se oli jo Suomessa. Senni sai itse hakea Fannyn pakettiautomaatista ja avata itse paketin. Uusi Fanny hyväksyttiin oitis ja vanha laitettiin talteen muistojenlaatikkoon. Tämä kirpaisi enemmän äitiä kuin tytärtä, heh.



Päiväkodin alettua, Senni haki tuttua turvan tuntua Fannysta. Pupu haettiin usein heti kainaloon kun tulimme kotiin. Huomaamattaan hän alkoi pureskella Fannyn mekkoa. Mekon pureskelu, nuuskuttelu ja halailu olivat tytölle selkeästi tärkeää. Yritin ensin estellä pureskelua, mutta tajusin että se oli siinä hetkessä hänelle niin tärkeä lohdun ja turvan tuoja, etten nähnyt järkeväksi riistää sitä häneltä. Tämä oli kausi, jolloin äidin syliä kaivattiin myös aiempaa enemmän.

Pian Fanny-paran mekko oli aivan kamalassa kunnossa! Se oli aivan riekaleina ja kuolan värjäämä! Pupu parka näytti vähintään 100-vuotiaalta, vaikka olikin melko uusi!

Äitini ompeli Fannylle uuden mekon, mutta sitä tyttö ei hyväksynyt. Pupulle sai kyllä vaihtaa uuden mekon, mutta kun tuli aika mennä nukkumaan, alkoi lohduton itku "minä haluan Fannylle sen vanhan mekon takaisin, minä rakastan sitä". Ei siis auttanut muu kuin laittaa pupulle riekalainen mekko takaisin, tällaisen asian takia en ala lasta huudattamaan.
Tutista luopuminenkin aikanaan kävi paljon helpommin, kuin yritys vaihtaa Fannylle ehjä mekko.

Pian Fannyn mekko alkoi olla niin pahasti riekalaina, että se oli jo vaarallinen. Mekko oli enää reikäisinä suikaleina, joita tyttö kietoi ranteensa ympärille. Pelkäsin että pian hän kiertää suikaleet niin tiukkaan, ettei kädessä kierrä enää veri. Jotain oli siis tehtävä, mekon oli vaihduttava.






Eräänä ilta kysyin Senniltä, miksi tuo vanha mekon riepu on niin tärkeä? Miksi se on parempi kuin mummun tekemä uusi mekko?
Kun kuulin vastauksen, tunsin itseni niiin hölmöksi, miksi en ollut heti tajunnut.

Senni on hyvin tarkka, että asiat sopivat keskenään yhteen. Hän esim. haluaa vihreän lautasen kanssa vihreän mukin, pilkullisten leggingsien kanssa hän valitsee pilkulliset sukat jne.
Olisi pitänyt arvata, että tyttö vastaa mekko kysymykseeni seuraavasti " no kun se vanha mekko sopii Fannyn rusettiin".
Tietenkin! Uusi mekkohan oli ihan erilaista kangasta, eihän se sovi rusettiin!

Kysyin, kävisikö uusi mekko, jos mummu tekisi siihen sopivan rusetin. Tytön katseesta näki, että nyt osuin oikeaan. "Joo!".

Mummu antoi tytön itse etsiä kangaslaatikosta samaa kangasta, mitä uusi mekkokin oli. Kankaasta mummu sitten näppäränä teki rusetin. Toivoin rusettia, joka kiinnitettäisiin Fannyn korvaan kuminauhalla, vähän niin kuin pompula. Tämä mahdollistaa sen, että Fannylle voi nyt tehdä lisää mekkoja ja rusetteja ja Senni voisi vaihdella niitä halutessaan. Mummu lupasikin ommella Fannylle lisää mekkoja ja rusetteja. :)

Uusi mekko hyväksyttiin heti, kun oli mätsäävä rusettikin! Pupu sai hienon ja ehjän mekon ja tyttö voi taas turvallisesti halia pehmoaan. Ja mekon pureskelukin loppui kuin seinään, mekon vaihduttua. Vanhan mekon kangas taisi olla koostumukseltaan sellainen, joka houkutteli pureskelmaan.






Hassua miten pienistä, mutta lapselle niin suurista asioista jonkin asian ratkaisu voi olla kiinni. Minun piti vain osata muotoilla kysymykseni oikein, jotta lapsi osasi kertoa mistä homma kiikasti.






Onko teidän lapsilla jokin pehmolelu, 
joka on kaikista tärkein ja rakkain?

4 kommenttia:

  1. Ihana Senni ja pupu. ♥ Hienoa, että ratkaisukin löytyi, miksei uusi mekko kelvannut. :)
    Meillä Lumilla edelleen yksi lehmä unileluna. Se muovaitui reumahoitojen alussa varsinaiseksi turvaksi ja on sitä edelleen. Aino puolestaan rakastaa vaahtopupuaan ja ei voi nukkua ilman sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne rakkaimmat pehmot vain niin tärkeitä turvan tuojia lapsille. ❤

      Poista
  2. Hienoa, että mekkopulma ratkesi ja Senni osasi syyn noin hienosti kertoa :)

    Meillä Ellulla oli kolmevuotiaaksi rättimäinen pehmokoira kotona ja reissussa aina turvana, sitä ennen ei uni tullut. Päiväkodissa oli Maisa-hiiri, sen takia, ettei rakas unikaveei unohtuisi aina väärään paikkaan. Kesällä sitten sekä koira että Maisa alkoivat olla niin nunnitettuja (Ellu pureskelee niitä välillä), että koira siirtyi roskiin (siitä ei ollut enää edes säästettävää...) ja Maisa muistokassiin. Ellu valitsi sitten uudet kotoa löytyvistä pehmoista ja onneksi kelpasivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että Ellu hyväksyi uuden pehmon. ☺

      Sennilläkin on päiväkodissa oma lehmä-pehmo. Fannya ei aleta viemään edes takaisin, olisi miltein maailmanloppu jos se unohtuisikin vaikka viikonlopuksi päiväkotiin. 😄

      Poista