keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lettejä lettejä!

Viime vuosina minuun on iskenyt into hiusten letityksiin.
Ennen pidin hiuksia paljon auki, mutta kun Senni syntyi, eivät vapaana liehuvat hiukset olleet käytännölliset. Niinpä niitä oli alettava pitää kiinni, enää en oikein osaakaan pitää niitä auki, heh.


Perusponkkari ei sovi minun päänahalleni, se tulee nopeasti kipeeksi ja se taas aiheuttaa helposti päänsäryn ja joskus jopa migreenin. Letin kanssa samaa ongelmaa ei ole.
Halusin oppia tekemään ranskanletin. Se ei vain käynyt niin helposti. Minulla on pitkät ja hyvin paksut hiukset, niitä kun letitteli, tuntui etteivät kädet riitä ja kädet puutuivat kun niitä piti pidellä niin kauan ylhäällä. Eikä lopputuloskaan miellyttänyt. En kuitenkaan antanut periksi, vaan harjoittelin ja harjoittelin. Lopulta onnistuin ja niin alkoi minun letitysbuumini. :)
Omien hiusten lisäksi letittelin ja laitoin erilaisia kampauksia myös Vilmalle.Vilmallakin on pitkät ja paksut hiukset. :)


Nyt olen tehnyt mm. ranskanlettejä, hollantilaisia lettejä, kalanruotolettejä ja tavallisen letin neljällä letittäen (niin kuin pullapitko letitetään). Erityisesti pidän hollantilaisista leteistä, ne pysyvät minun hiuksissani hyvänä pitkään ja näin saa hiukset näppärästi pois naamalta, ja onhan ne letit oikein nättejäkin. :)
Kun kasvattelin otsatukkaa pois, oli se näppärä letittää ranskan- tai hollantilaisenletin avulla sivuun. Kun se luonnistui hyvin, jatkoin lettiä niin että se kiersi koko pään, laskeutuen toiselle puolelle päätä. :)







Voi varmaan arvata, etten ole malttanut pitää näppejäni erossa Senninkään hiuksista.
Senni, niin kuin myös siskonsa, oli pari ensimmäistä vuotta lähes kalju. Niitä haituvia ei paljoa letitelty! :D
Mutta kun hiukset kaksivuotiaana alkoivat pikkuhiljaa kasvaa, aloitimme rusettipinneillä ja sitten päälaelle laitettiin suloinen pieni ponnaritupsu. 


Kolmen vuoden iässä Sennin hiukset saivat kasvupyrähdyksen ja nyt niihin voi laittaa ihan kunnon kampauksia.
Sennin lemppareita ovat hänen omien sanojensa mukaan, söpöt saparot, joskus saparot myös letitetään. Kiireisinä aamuina käytetään edelleen ponnaritupsua päälaella. Kun on aikaa ja Sennillä halua ja kärsivällisyyttä, teen erilaisia hollantilaisia lettejä. 

Senni on antanut aina laittaa hiuksensa, siihen on totuteltu jo pienestä pitäen. Ennen kuin hiukset olivat kasvaneet, tykkäsin laittaa pienelle suloisia trikoopantoja päähän. 
Vielä Sennin hius on melko hentoista, mutta kyllä siihen jo kivoja kampauksia saa. Nähtäväksi jää, periikö hän minun paksut hiukseni. :)









Letitelläänkö teillä?

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

"Syö lautanen tyhjäksi!"

Kaikki pitää syödä, mitään ei jätetä lautaselle, pöydästä ei poistuta ennen kuin lautanen on syöty tyhjäksi!
Täytyy sanoa, että hämmennyn todella kun huomasin, että vielä tänäkin päivänä on olemassa vanhempia, jotka pakottavat lapsensa syömään!!! Miksi, oi miksi?!
Tämä on asia, joka ei vain millään ilveellä mene minun ymmärrykseeni. Yleensä pyrin olemaan varsin ymmärtäväinen muiden eriäviinkin kasvatusvalintoihin, mutta tätä en edes halua ymmärtää. En näe mitään järkeä sille, että lapsi pakotetaan syömään.

Olen kuullut pakkosyöttämiselle perusteluna seuraavaa: lasta ei haluta opettaa nirsoilemaan, halutaan opettaa että kaikenlainen ruoka on syötävää.
Minä en tätä selitystä niele, en ymmärrä tätä lähestymistapaa, jos ajatuksena on opettaa lapselle monipuolinen ruokailutottumus. Se, että pakotetaan syömään jotain, vasten lapsen omaa tahtoa ja istutetaan niin kauan, että lautanen on tyhjä, tuskin innostaa lasta kokeilemaan uusia makuja. Asia voi kääntyä jopa ihan päälaelleen, ruokailusta voi tulla lapselle kammo. Ruokailutilanteet voivat alkaa ahdistaa ja niitä pelätään, taas on pakko syödä. 
Niin monelta olen kuullut kauhukertomuksia lapsuudestaan, kun jossain on pakotettu syömään ja lopulta lapsella on tullut oksennus ja siitäkin on saanut huudot päällensä ja moitteita. Jos aikuinen tämän jälkeen vielä ajattelee, että jes nyt hän oppii uusiin makuihin niin jotain on vialla ja pahasti!

Uusiin makuihin tottuminen kestää ja samaa makua on kokeiltava monta kertaa, ennen kuin siihen tottuu.
Meillä on periaate, että kaikkea kannustetaan maistamaan, mutta kaikkea ei ole pakko syödä kokonaan! Sen lisäksi, että toivon lapsille kasvavan terve suhde ruokaan, haluan että heillä säilyy tietoisuus ja tunne siitä, koska ovat kylläisiä. Etenkin tuon pienen neidin kanssa, joka ei vielä itse edes annostele ruokaansa, en näe mitään järkeä että pakotan hänet syömään kokonaan annoksen, jonka minä olen hänelle annostellut. Enhän minä voi päättää koska hän on kylläinen! Olenkin huomannut, että tytöllä on selkeästi kausia kun ruoka maistuu heikommin ja kausia (kasvukausia kenties) kun ruokaa tuntuu uppoavan melkoisia määriä ja äidinkin annokset jäävät kakkoseksi. :D

Minusta ruokailun pitää olla muutakin kuin vain hetki, jolloin kroppaan tankataan lisää energiaa. Sen pitäisi olla mukava hetki, hetki jolloin ruuasta nautitaan ja hetki jolloin rauhoitutaan ja keskustellaan millainen päivä on ollut. Koitapa itse keskustella leppoisasti päivästäsi, kun joku tuputtaa samalla ruokaa suuhusi (josta et kenties pidä), istut tippa silmässä, oksennus suussasi.
En itsekään syö aina kaikkea, vaikka toki koitankin annostella niin, että jaksan kaiken. Aina ei vain voi annostella itse, esim. ravintoloissa annokset ovat pääsääntöisesti minulle liian isoja. Vaikka ruoka olisikin superhyvää, en syö väkisin kaikkea jos olen jo täynnä.

Aina kaikki ei ole hyvää, jokaisella on varmasti lempiruokansa ja inhokkinsa.
" Pahaa ruokaa!", tätä lausetta koitan vältellä. Meillä saa sanoa, etten oikein pidä tästä ruuasta, mutta ei saa haukkua pahaksi. Se, että ei itse pidä ruuasta, ei tee ruuasta välttämättä pahaa, joku muu voikin pitää siitä.
Moni, jonka mielestä kaikki on aina syötävä, tuntuu ajattelevan, että jos ei pakota syömään, tulee lapsesta nariseva nirppanokka joka vain hokee "pahaa ruokaa" ja sitten on vanhempien vika kun lapsi ei totu syömään ruokia monipuolisesti ja että esim. kasvikset jäävät pois ruokavaliosta. Pakottamallako se sitten onnistuu?

Väitän, että meillä syödään varsin monipuolisesti, ilman että ketään pakotetaan syömään! Meillä kannustetaan maistamaan uusia makuja ja kehutaan kun jotain uutta menee suuhun. Olen pyrkinyt siihen, että ruokapöydässä on leppoisa tunnelma. Uusista ruuista keskustellaan ja raaka-aineita tutkitaan yhdessä ja mietitään mistä ne ovat peräisin (esim. kasvavatko ne vaikka maassa vai puussa). 

Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja he kokeilevat mielellään uutta, kunhan saavat tehdä sen omaan tahtiinsa. Pyrin näyttämään itse mallia syömällä monipuolisesti. Olisihan se ihan pöhköä, että itse mättäisin vain makkaraa naamaani ja käskisin lasta syömään vaikka vihanneksia mutten itse koskisi niihin.
Tästä tulee mieleen esimerkki parin päivän takaa. Olin ostanut persimon/kaki hedelmiä. Senni tuli uteliaana katsomaan mitä laitan lautaselle. Tytön ilmeestä näin, että hän oli hieman epäileväinen hedelmän suhteen. Kerroin mistä hedelmästä on kyse. Sennin nähden leikkasin hedelmästä siivuja, otin yhden siivun käteeni ja tuoksutin sitä ja sanoin "mmmm tuoksuu hyvältä" ja sitten maistoin ja kerroin kuinka kerkullista se minusta oli. Kysyin haluaako Sennikin haistaa ja maistaa, halusi. Hän otti yhden siivun käteensä ja laski sen takaisin lautaselle "yyyh, se on kylmä ja liukas". Rohkaisin ottamaan palan uudestaan käteen, kädet voidaan kyllä kohta pestä. Senni on ollut pienestä pitäen tarkka siitä, että kädet pysyvät siiteinä, heh.
Hän otti palan uudestaan käteensä, haistoi sitä ja sitten maistoi " hyvää!". Kysyin haluaako hän lisää ja hän halusi, hän söi noin puolikkaan persimonin ja sitten riitti. :) Tämä uusi maku otettiin, alun pienen epäilyksen jälkeen, hyvin vastaan. Tilanne voisi olla toinen, jos olisin pilkkonut hedelmän kokonaan valmiiksi lautaselle, asettanut sen tytön eteen ja käskenyt syömään kokonaan, sanonut ettei pöydästä poistuta ennen kuin kaikki on syöty. Tosin enhän voi tietää miten olisi käynyt jos olisin tehnyt näin, meillä kun saa maistaa juuri sen verran kun itsestä hyvältä tuntuu.



Parsakaali maistuu :)



Kaikki uudet maut ja koostumukset eivät ole tietenkään saaneet aina näin hyvää vastaanottoa näin nopeasti. Hillot ovat jotain, mistä Senni ei pidä vieläkään ja pizza on myös ruoka josta hän ei riemastu, muita "inhokkeja" ei tule mieleen. Ruuan koostumuksesta taas jotkin lihat jäävät helposti pyörimään suuhun, tähän tosin auttaa yleensä kun sen pilkkoo tarpeeksi pieniksi. Jossain vaiheessa salaatti (esim. jäävuorisalaatti) oli koostumukseltaan sellaista, joka ei miellyttänyt tyttöä. Aina hän laittoi sitä suuhunsa, pureskeli aikansa ja totesi ettei pysty sitä nielemään. Veikkaan, että se kutitti inhottavasti ja takertui herkästi kitalakeen ja siksi sai joskus jopa oksennusrefleksin aikaiseksi (ei kuitenkaan oksentanut). Kun lapsi reagoi johonkin näin vahvasti, en pakota syömään. Salaattia ei jätetty kuitenkaan pois. Vähensin sen määrää ja lisäsin muiden kasvisten määrää, salaatin silppusin ihan pieneksi ja kannustin maistamaan aina edes ihan pikkiriikkisen ja loput sai jättää lautaselle. Sen isompaa numeroa ei salaatista tehty, en halunut tehdä salaatista mörköä.
Eräänä päivänä huomasin, että hän oli syönyt kaiken laittamani salaatin! Oi, sinä söit salaatin, hienoa! Tämän jälkeen myös salaatti on tehnyt kauppansa ja hän saattaa jopa toivoa leipänsä päälle salaattia, siis ihan kokonaisen salaatinlehden. :)

Mitäs meillä tapahtuu jos lapsi ei haluakaan syödä? No sitten hän ei syö, yksinkertaista. Mitään muutakaan en tuo tarjolle kun olen ruuan jo tehnyt. Sitä syödään mitä on tarjolla tai ollaan syömättä.
Joskus saa valita kahdesta vaihtoehdosta esim. toivooko aamulla puuroa vai leipää. Näin lapselle tulee tunne, että hän saa itse päättää mitä syö. En silti lähde siihen ralliin, että kokkailisin kaikille eriruokia kun tämä ei tykkää tästä ja tämä ei taas halua tätä ja tuo taas haluaa jotain muuta.

Lasten kanssa tulee välillä niitä tilanteita, jolloin ei vain maltettaisi syödä. Jokin kiva leikki voi olla kesken ja siksi ei maltettaisi syödä tai tiedossa on joku jälkkäri, jonka olemme yhdessä leiponeet ja sitä haluttaisiin maistaa heti ja jättää ruoka välistä. Näen että kyse ei ole siitä, etteikö olisi nälkä tai että ruoka ei olisi lapsen mieleen. Näissä tilanteissa teen lapsen kanssa "sopimuksen". Sovimme että hän syö tietyn verran ruokaa, esim. kolmevuotias syö kolme lusikallista ja juo maitonsa, sitten saa mennä esim. leikkimään. Monesti näissä tilanteissa käy niin, että lapsi syökin enemmän kuin sovitun. :D Kun on aloittanut syömään, huomaa hän että tämähän olikin hyvää ja että hänellä olikin nälkä, joten hän syö. Joskus syöminen jää siihen kolmeen lusikalliseen, mutta sitten jää. Seuraavalla aterialla hän todennäköisesti syö enemmän. Aterioiden välillä en tarjoile mitään naposteltavaa, juotavaa toki saa jos janottaa. :)

Väitän että nykypäivänä Suomessa harva terve lapsi kuolee nälkään jos ruokaa on tarjolla. Meillä lapsi on aina syönyt jossain vaiheessa päivää, jos jollain aterialla syöminen on jäänyt olemattomaksi. Poikkeuksena tietenkin, jos lapsi on ollut vaikka kipeänä.
Olen saanut kuulla, kuinka kamalaa on jos lapsi jää nälkäiseksi, että on parempi pakottaa syömään kuin että lapselle tulisi näläntunne. Minä en näe näläntunnetta maata kaatavana asiana. Pian lapsi oppii, että kun syö ei tule nälkä, jos ei syö tulee nälkä. Meillä syödään päivässä aamupala, lämmin päiväruoka, välipala, lämmin iltaruoka ja iltapala, jos lapsi ei jollain ruokailulla syö kaikkea, hän tuskin nääntyy. Minusta on tärkeää, että lapsi oppii tuntemaan oman kroppansa ja siihen kuuluu tiedostaminen nälästä ja kylläisyydestä. 
Meillä tämä on toiminut hyvin. Lapsi kasvaa ja kehityy oikein hyvin, näin on ollut aina.
Lapseni ei siis kuole nälkään. ;)

Uudet maut ja koostumukset tarvitsevat totuttelua. Senni aloitti päiväkodin syksyllä ja aluksi söi siellä heikommin. Ruoka oli erilaista kuin kotiruoka ja tilanne oli uusi ja ihmeellinen. Aina kuulema maistoi, mutta määrät jäivät pieniksi. Luojan kiitos, häntä ei silti pakotettu syömään. Iltaisin huomasikin kotona, että ruokaa menee normaalia enemmän. Tästä ei silti alettu hötkyilemään, me aikuiset uskoimme että hän tottuu vielä päiväkotiruokaan ja niin kävikin. Nyt päiväkotiruokakin maistuu tytölle hyvin, on maistunut jo pidemmän ajan. Erityisesti keittoruuat uppoavat hyvin ja usein hakee kuulema lisääkin. Hän on tottunut syömään päiväkodinkin ruokaa, pakottamatta.


Pitääkö teillä syödä lautanen aina tyhjäksi 
vai saako lapsi itse päättää koska on kylläinen?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Näin muistimme isää

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille, erityisesti isille! <3

Me aloitimme isien muistamisen jo eilen. Menimme juhlistamaan minun isääni, Sennin Pappaa. Kahviteltiin ja rupateltiin kaikessa rauhassa. Minulla on ihana isä ja Sennillä superpappa. <3

Tänään juhlittiin sitten tyttöjen isää, Teppoa. Vietimme liikkuvaa isänpäivää, peuhupäivän merkeissä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Vilma ja Teppokin osallistuivat peuhupäivää ja kovasti näyttivät hekin tykkäävän. :)
Isi keinutti tyttöjä voimistelurenkaissa, yhdessä pelattiin jalkapalloa ja sählyä.
Tytöt rakentelivat isoilla pehmopalikoilla, pomppivat trampoliinissa, hyppivät pukilta patjalle ja kiipeilivät puolapuilla. Menoa riitti. <3

Iltapäivällä herkuteltiin jauhottomilla suklaabrownieilla. :)
Isäni puolestaan sai eilen salmiakki-suklaakeksejä.




Lahjoiksi teimme onnenpotkuboxerit. Minun isäni boxereiden takapuolella on minun ja Sennin jalanjäljet, Tepon taas Sennin ja Vilman. :)




Lisäksi isät saivat glitterviikset ja kädenjäljistä muodostuvat elefanttikortit.




Ihana isänpäivä, minusta parasta oli kun tytöt saivat leikkiä yhdessä isänsä kanssa. On se vaan aina niin kiva katsella kuinka kaikki viihtyvät yhdessä ja hymy on jokaisen huulilla. <3

lauantai 12. marraskuuta 2016

Teatteria ja liukurimäkeä


Miten sitä käykin välillä niin, että ajattelee tekevän postauksen jostakin. Sitten aikaa tai energiaa ei löydykään kirjoittamiseen ja siten koko postaus jää tekemättä.
Tälläkin viikolla minulla on jäänyt tekemättä useampikin postaus, siksi teenkin tällaisen pienen tiivistelmän.

Halloween ehti mennä ja tulla. Sitä vietettiin perheen parissa.
Siskoni Jaana, on tehnyt Hattaralandia blogiinsa kivan postauksen kera hienojen kuvien, sen voit käydä lukemassa TÄSTÄ.
Alla olevasta kuvasta voi nähdä vilauksen halloweenistamme. :)






Nyt kun lunta on tullut, olemme ulkoilleet paljon läheisellä pururadalla. Siellä Senni on päässyt laskemaan mäkeä uudella liukurillaan. Kierrämme pururadan ympäri ja kaikki eteen tulevat mäet Senni testaa, osaan jäädään pidemmäksikin aikaan. Lumi vain pöllyää kun Senni laskee mäkeä alas. Välillä kierähdetään ympäri ja naamakin saattaa olla ihan luminen, silti kuuluu vain iloinen kikatus, talven riemua parhaimmillaan!
Nyt minun tekisi mieli hommata rattikelkka. Sillä pääsisimme laskemaan yhdessä ja sitä olisi helpompi ohjata kuin pulkkaa ja ehkä siinä olisi mukavampi istuakin kuin pulkassa.






Päiväkodin kanssa Senni pääsi tällä viikolla kirjastoon ja retkelle metsästysmuseoon. Museoon he matkasivat bussilla, joka oli monelle lapselle ihan uusi elämys. Olen tyytyväinen siitä, että päiväkoti järjestää monenlaisia aktiviteetteja ja elämyksiä lapsille. Museo yms. reissut he koittavat ajoittaa niille päiville, jolloin on kurjat ulkoilusäät. Hyvällä säällä he ulkoilevat paljon mm. lähimetsässä.

Loppuviikosta saimme nauttia Nuorisoteatterin upeasta näytelmästä, Ella ja Paterock. Senni on käynyt kerran aikaisemmin teatterissa, päiväkodin kanssa katsomassa Urpoa ja Turpoa. Nyt Senni tiesi jo mistä teatterissa on kyse ja odotti esitystä innolla. Esitys oli todella hyvä, miten hienosti nuoret esiintyivät, tanssivat ja lauloivatkaan! 
Esitys tempaisi Senninkin täysin mukaansa, hän yritti kovasti matkia tanssiliikkeitä ja lauluja, välillä taas tapitti paikoillaan silmät suurina ihaillen. Isot aploditkin pikkuisemme antoi aina kun siihen oli mahdollisuus.
Esityksen loputtua, aulassa oli odottamassa joulupukki! Pukilta lapset saivat herkkupussit. :)
Kotimatkan Senni tanssahteli ja lauloi "patejok, patejok, patejok", kertasi mitä kaikkea esityksessä oltiin nähty ja intoili joulupukkia ja mietti pukin silmälaseja. Kiitos tästä elämyksestä kuuluu Sennin Mummille, kiitos. <3



Tämä kuva netistä :)

tiistai 8. marraskuuta 2016

Tuhoisia tuulia

Kerroin teille edellisessä postauksessa hyvistä tuulistani, tämä postaus kertoo siitä kuinka elämä voi muuttua kertaheitolla, eteen saattaa tulla tuhoisia tuulia. Meillä ei onneksi ole hätää, mutta näin hyvin läheltä kuinka noin sadan ihmisen elämä muuttui salamannopeasti, kuinka kaikki tuhoutuu silmänräpäyksessä. Suuronnettomuuskin oli lähellä.

Oli perjantai ilta, kello lähenteli puolta kahtatoista. Olin juuri menossa nukkumaan. Sammutin jo valot ja painoin pääni tyynyn kun kuulin ulkoa pamauksen. Ajattelin että teinit siellä taas ampuvat ilotulitusraketteja (näin on käynyt ennenkin). Luulin pamauksen jäävän yhteen. Kuuluikin toinen pamaus ja pian kolmas. Ponkaisin ylös sängystä, otin puhelimeni mukaan ja menin parvekkeelle. Ajattelin mennä karjaisemaan paukuttelijoille että soitan poliisit jos tämä ei lopu. Oli pimeää ja kylmää. Mitään paukuttelijoita ei kuitenkaan näkynyt. Se mitä näin oli paljon pahempaa!

Naapurikerrostalo oli tulessa! Katolta nousi sankka savu ja ullakkokerroksen pienistä ikkunoista tuli 3-5metriset liekit. Tuli kiire soittaa hälytyskeskukseen! Sieltä vastattiin heti. Hädissäni kerroin että naapuritalossa on tulipalo ja jokin räjähtelee/paukkuu. He olivat kuulema juuri pari minuuttia sitten saaneet ilmoituksen tästä ja palokunta oli jo matkalla, mutta silloin ei oltu kerrottu näkyvistä liekeistä eikä palon tarkempi paikka (ullakko) ollut tiedossa. Puhelun aikana liekit kasvoivat räjähdysmäisesti, kerroin tämän ja he lupasivat hälyttää lisää apujoukkoja paikalle.






Pian puhelun loputtua kuulinkin jo paloauton sireenien äänen. Pelko oli vahvasti ilmassa. Joku mies huusi ulkona, että äkkiä pois sieltä talo on ilmiliekeissä! Tuli vain levisi, aiheuttaen rätinää ja pauketta. Savu oli sankkaa, mustan harmaata ja se kohosi ylös isoina synkkinä pilvinä. Tunsin tulen kuuman hehkun parvekkeellemme asti ja kipinät lensivät hyvin lähelle.












Oli kova huoli palavan talon asukkaista, saataisiinko kaikki elävinä ulos ja turvaan.
Talossa asuu myös serkkuni ja tietenkin juuri ylimmässä kerroksessa. Laitoin hänelle viestiä, että onko turvassa. Hän ei onneksi ollut tuona iltana kotona, huh.
Pian paikalla oli iso joukko paloautoja, poliiseja, ambulansseja ja mediheli. Kaiken kaikkiaan paikalla oli 16 pelastus ja 9 ensiapu yksikköä.
Savu oli levinnyt jo porraskäytäviin ja sielä kulku oli vaikeaa. Asukkaita alettiin evakuoimaan. Osa asukkaista oli mennyt parveelle ja jääneet sinne loukkuun, huusivat hädissään apua. Moni heräsi siihen kun palokunta oli ovella ja tuli todella kiire lähtö, osalla oli päällään vain yövaatteet kun joutuivat ulos pakkaseen. Mitään ei ehtinyt ottaa mukaan. Osalla jäi jopa lemmikkejä asuntoon.
Pelastusyksiköt tekivät hyvää työtä, mutta silti tuli levisi hirveää vauhtia ja pian koko katto oli liekeissä. 






Näin kuinka ullakkokerroksen rakenteet romahtelivat. Nosturien avulla vettä saatiin suihkutettua ylös, tämä työnsi savun meidän taloomme päin ja savu tunkeutui sisälle, haistoin sen hyvin vahvasti vaikka kaikki luukut ja rakoset olivat kiinni. Heräsi huoli, pitääkö meidänkin lähteä evakkoon, olemmeko mekin vaarassa. Oli pakko käydä tarkistamassa, onko Sennillä kaikki hyvin, hengittääkö hän. Tytöllä oli kaikki hyvin, nukkui sikeästi omassa sängyssään, autuaan tietämättömänä siitä mitä naapurissa juuri tapahtuu.
Teppo sai minut vakuuttumaan siitä, että meillä ei ole hätää, että meidät evakuoitaisiin myös jos olisi tarvetta.

Minun olisi tehnyt mieli mennä auttamaan, mutta mitä olisin voinut tehdä. Olisin ollut varmasti vain tiellä, sillä apujoukkoja oli runsaasti. Enkä olisi voinut jättää omaa lastani yksin kotiin.

Yö meni valvoessa, huolissani seurasin tilannetta. Facebookissa käytiin vilkasta ja pelonsekaista keskustelua tapahtuneesta ja sen kulusta. Oli epäilys, että kyse olisi tuhopoltosta! 


Palo saatiin sammumaan aamulla. Vielä seitsemän aikaan näkyi savua ja kyteviä kohtia.
Huojentavana uutisena tuli, että kaikki asukkaat oli saatu elävänä ulos talosta, myös lemmikkejä oli haettu palokunnan toimesta asunnoista turvaan. <3
Iso kiitos heille!

Asukkaille järjestettiin tästä ihan läheltä väliaikaismajoutuspaikka. Heille perustettiin avustusryhmä facebookiin, jonne tulee tietoa millaista apua he tarvitsevat. Vaatteita ja kodintavaraa on tullut niin paljon ettei diakoniatyön tiloissa ole enää tilaa ottaa niitä lisää vastaan, ihmiset ovat olleet avuliaita.

Palanut talo eristettiin pelastuslaitoksen ja poliisin nauhoin. Tutkinnat ovat käynnissä. Ulkona vartioi joukko armeijan väkeä, ettei kukaan pääse häiritsemään tutkimuksia. Minua kävi sääliksi heitä, jotka joutuvat kököttämään tuolla kylmässä tuiskussa pitkiä aikoja. Päätimmekin viedä heille Sennin kanssa termarissa kuumaa mehua. Pieni ele, mutta se tuntui lämittävän heitä ja heidän mieltään. :)

Epäilykset tuhopoltosta alkavat näyttää olevan totta. Nyt poliisikin on kertonut, epäilevänsä palon olleen tahallaan sytytetty. He ottivat, tapahtumahetkellä, talon lähettyviltä kiinni noin 40vuotiaan miehen, jota epäillään palon sytyttämisestä. Miten kukaan voi tehdä jotain tällaista? Miten kukaan voi vaaraantaa toisten hengen ja tuhota kaiken heidän omaisuutensa?

Kun tälläistä tapahtui, säikähdin ensin mutta kykenin soittamaan heti apua. Sitten tuli iso huoli ja pelko.
Nyt kun tapahtuneesta on jo muutama päivä, ovat ajatukseni edelleen vahvasti palaneen talon asukkaissa. Heillä ei ole enää kotia, ei omia vaatteita, ei omaa sänkyä, ei muistoesineitä. Kaikki on tuhoutunut, kaikki mitä kotona on ollut, on kärsinyt pahoja savu- ja vesivahinkoja. Hiiltynyt vesi on valunut kuulema pitkin seiniä ja savunhaju on hyvin voimakas, kaikki on pilalla. Tärkeintä on tietenkin, ettei kukaan kuollut, osa hengitti savua mutta he saivat siihen hoitoa. 
Onneksi kukaan ei kuollut! Kyllä se kodin ja muistojen menetys on silti iso shokki, on varmasti turvaton ja orpo olo kun ei ole enää tuttua kotia johon palata.
Tämä saa pysähtymään ja ajattelemaan, palo olisi voinut olla ihan yhtä lailla tässä meidän talossa. Me olisimme voineet menettää kotimme, muistomme.
Meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja olen siitä kovin kiitollinen.

Tämä todisti jälleen sen, miten pienestä kaikki on kiinni. Miten kaiken voi menettää silmänräpäyksessä. Miten pienestä elämä on kiinni.

Toivon kaikille palaneen talon asukkaille kovasti voimia! Onneksi asioilla on taipumus kääntyä parhainpäin, vaikka nyt onkin varmasti kovin raskasta.  <3

perjantai 4. marraskuuta 2016

Hyviä tuulia

Vielä pari päivää sitten ulkona puhalsi kylmä tuuli. Tuuli liikutti hentoista lumikerrosta, joka ei vielä riittänyt peittämään maan pintaa kokonaan. Ei siis mikään kaunis aika vuodesta. Minulle tämä tuuli on kuitenkin puhallellut uusia, hyviä tuulia.

Senni täytti heinäkuussa 3-vuotta, siitä lähtien olen etsiskellyt itselleni töitä. Nyt kun työnhakua on takana reilut 3kk, päätin laajentaa hakukenttääni aktiivisemmin, sillä omanalan hommista ei ole kuulunut mitään.

Töitä töitä on tänä päivänä vaikea saada, joten olen lähestynyt eri yrityksiä työkokeilun merkeissä. 
Viime viikolla menin käymään eräässä paikallisessa pikkupuodissa ja ajattelin kysyä samalla, olisiko sieltä mahdollista saada työkokeilupaikkaa. Olin aika varma, ettei tämäkään nappaa, mutta koska tämä pikkuinen puoti on niin ihana, oli minun pakko yrittää. Ilokseni sain vastauksen: "juu totta kai, laita vain hakemus menemään". 
Siis vau, ihanaa! Olin varmasti yhtä aurinkoa kun tämän kuulin. :)
Samantien lähdin hakemaan TE-toimistolta hakemusta, täytin sen ja työnantaja täytti oman osuutensa, sitten kiikutin hakemuksen takaisin toimistolle. Sitten vain odoteltiin. Jännitti hyväksytäänkö hakemustani. 
Seuraavana päivänä sain soiton, hakemus oli hyväksytty!!! Wuhuu, nyt tiedän mitä teen tammikuun alusta maaliskuun loppuun, mahtavaa! Työnantajakin vaikutti olevan oikein tyytyväinen kun tulen apukädeksi. Uskon, että meillä yhteistyö pelaa, olemme samanhenkisiä. :) Itseasiassa olemme jo ideoineet yhdessä, vaikken ole töitä vielä edes aloittanut. :D

Työkokeilulla ei pääse rikastumaan, mutta sitäkin tärkeämpänä koen työkokemuksen jonka tulen saamaan. Tavoitteenani työkokeilussa on tutustua yrittäjyyteen. Tasaisin väliajoin minulle ehdotetaan, että perustaisin oman leipomon, jossa myisin kakkuja ja sokerimassakoristeita yms.
En ole nyt perustamassa omaa yritystä, mutta ajatus siitä on ollut tuolla takaraivossa jo jonkin aikaa, mitä jos, ehkä joskus. Siksi päätin kääntää tämänkin kortin ja tutustua yrittäjyyteen, selvittää millaista se on.
Työkokeilupaikkani ei ole leipomo, eikä minusta tarvitsekaan. Pääsen pieneen, hurmaavan suloiseen, puotiin jossa saan käyttää luovuuttani hyväksi. Olen tästä mahdollisuudesta kovin iloinen. :)



tiistai 1. marraskuuta 2016

Millaisen joulun toivon lapselleni/ HAASTE

Ajatella, ensi kuussa on jo joulu!
Olen aina ollut jouluihminen, mutta saatuani oman lapsen, on sen merkitys hieman muuttunut. Nyt koen tärkeänä asiana, että lapseni saa mukavan joulun, toki myös muut mutta ei omakaan jouluni voi olla hyvä jos lapsilla ei olisi hyvä olla.


Millaisen joulun sitten oikein toivon lapselleni? 
Pähkinän kuoressa, samankaltaisen kuin omat lapsuuteni joulut olivat. Ihanteellista oli jos maan peittäisi kaunis lumivaippa, mutta sitä en uskalla edes toivoa, se ei ole minun käsissäni.






On kuitenkin paljon asioita, joihin voin omalta osaltani vaikuttaa. Toivon lapselleni joulun, joka on kiireetön, stressitön ja lämmin tunnelmainen perhejoulu, josta ei puutu rakkauttaRauhallinen ja iloinen ilmapiiri, jonka täyttävät ihanat joulun tuoksut ja maut (mm. piparkakut, kinkku, glögi, kuusi). 
Joulun tunnelmaa tuovat myöt kauniit koristeet, kattaus ja lahjapaketit. Nämä kuitenkin hillityn harmonisena.







Toivon joulun luovan kultaisia muistoja. Jouluun kuuluu aaton lisäksi joulunodotus, aikaa jolloin kuunnellaan joululaulujaleivotaan ja askarrellaan yhdessä.
Vaikken olekaan kovin uskonnollinen, niin olisi kiva käydä laulamassa joululauluja myös kirkossa, siinä on ihan omanlaisensa tunnelma. Joulun uskonnollisesta puolesta en ole vielä juurikaan kertonut, mutta varmasti siitäkin puhumme kun hän tuosta hieman kasvaa. Koen sen kuuluvat ihan yleissivystykseenkin. Oman kantansa uskoon hän saa päättä itse.






Joulu on koko perheen juhla, mutta erityisesti lastenjuhla. Minusta jouluun ei kuulu aikuisten humalahakuinen juhliminen tai ankara biletys. Minusta joulu on juhla, jolloin saamme rauhoittua. Toivon, että kaikilla on jouluna hyvä olla






Välillä saa lukea mielipidekirjoituksia siitä, kuinka ihmisiltä on muka hukassa koko joulun tarkoitus, uskonnolliselta kannalta ja kuinka siitä on tullut kamala kulutusjuhla. En halua muodostaa jouluistamme överiksi mennyttä kulutusjuhlaa. Toivon, ettei lapseni kasva siihen ajatukseen, että joulu on hyvä vain jos lahjakasa on edellisvuotta suurempi. Toivon hänen osaavan nauttia perheen yhteisestä ajasta, siitä kun syömme ja herkuttelemme yhdessä, käymme saunassa ja viemme kynttilöitä hautausmaalle.

En silti kiellä, etteivätkö lahjat ja ennen kaikkea joulupukki saisi olla yksi joulun kohokohta. Joulupukki on se hahmo, josta puhutaan jo kauan enne joulua, joulun odotettu vieras. Se tunne kun lapsena jännität milloin pukki mahtaakaan tulla, käyt kurkkimassa ikkunasta joko näkisit hänet tai edes pienen vilauksen reestä tai kuulisit kulkusten helinää. Se on sitä iloista jännitystä joka valtaa myös aikuiset. ;)
Maailmassa on niin paljon kurjia ja pahoja asioita, että minusta on ihan paikallaan heittäytyä välillä satumaailmaan. Tarunhohto tuo jouluun oman ripauksensa.  Elämässä ja etenkin joulussa pitää olla ripaus tarunhohtoa.




Kuvat joulustamme 2015



Ajattelinkin pistää käyntiin uuden haasteen: 
Millaisen joulun toivon lapselleni/lapsilleni?


Haasteen ohjeet:
- Kirjoita postaus, jossa kuvailet joulua jollaisen toivot lastesi saavan. 
- Mainitse Papatiti-blogi haasteen aloittajana. 
- Lähetä haaste eteenpäin haluamillesi bloggaajille. 


Haaste lähtee seuraaviin blogeihin

Kun äiti kelaa

Äiti ja melukylän lapset

Harmaa ja muut iloiset värit

Raparperipolkua pitkin

Oranssia

Arjen miljonääri


Muutkin halukkaat voivat toki napata tämän haasteen.