perjantai 28. lokakuuta 2016

Apua värin valintaan!

Tykkään kirppistellä, niin myyjänä kuin ostajanakin. Välillä tulee tehtyä oikein löytöjä. Tein tässä pari viikkoa sitten  huippulöydön, käyttökunnossa olevan aikuisten potkukelkan vaivaisella 10€lla!
Haaveilin potkukelkasta jo viimetalvena, mutta käytettynäkin ne maksoivat aina vähintään 40€. Nyt kun tämä 10€n potkuri tuli eteeni, oli se ostettava oitis!

Melkoinen homma oli saada potkukelkka mahtumaan autoon, en ollut edes ajatellut kuinka pitkät sen jalakset ovatkaan. Meinasin jo luovuttaa ja pelkäsin, että kaupat kaatuvat nyt tähän. Sinnikkäästi kuitenkin yritin vielä, kääntelin potkukelkkaa eri asentoihin, josko se kuitenkin mahtuisi jotenkin päin autoon. Onneksi sain sen lopulta mahtumaan farmarimalliseen autoomme, kun kaadoin osan penkeistä, huh.






Senni oli aivan innoissaan löydöstämme ja olisi halunut lähteä heti potkuttelemaan sillä. Lupasin, että kun lunta on maassa tarpeeksi niin menemme testaamaan potkukelkan.

Potkukelkka on oikein hyvässä kunnossa, vaikka se onkin vanha. Maalipinta siitä on kulunut ja ajattelinkin maalata sen uudestaan.
Senni haluaisi siitä sinisen, minä ehkä mintunvärisen tai vaaleanpunaisen tai harmaan tai keltaisen vai pitäisikö sittenkin säilyttää se punaisena, äh en osaa päättää!
Pyytäisinkin nyt teidän apuanne värin valinnassa. Minkä väriseksi minun pitäisi sinusta maalata potkukelkka?

Alan kallistua tähän väriin (capri), joka näkyy alla olevassa kuvassa. Mutta onko se liian pliisu? 






Haluaisin potkukelkasta sen värisen, ettei vastaa tulisi ihan heti samanväristä. Toisaalta tämä capri väri olisi lähellä niin Sennin toivomaa sinistä, kuin minunkin haavettani mintunvihreästä. Jostain syystä emmin vielä, joten apua!

Minkä värikseksi maalaan potkukelkkamme?!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Syyslomakooste

Meillä vietettiin viime viikolla syyslomaa.
Se sisälsi mm:


Tuplasynttärijuhlat

Rosvopaistia

Karaokea

Metsäretkiä

Temmellyspäivän

Ulkona syömistä

Yökyläilyä mummulassa

Nosh-kutsut 

Ystäviä

Rentoutumista ja yhdessäoloa











maanantai 10. lokakuuta 2016

Käpymetsällä

Tänään oli mitä mahtavin syyssää, se oikein houkutteli retkeilemään luontoon.
Niinpä pakkasimme Sennin kanssa eväsleivät ja lämmintä kaakaota mukaamme ja suuntasimme Valkjärvelle, ihailemaan syksyä.






Tarkoituksenamme oli kerätä käpyjä, Senni pitää kovasti käpyjen keräämisestä. Senni käyttää käpyjä leikeissään mm. leikkiruokana. Sovimme, että äitikin saa osan käpysaalista. Ajattelin käyttää käpyjä syksy- ja talvikattauksissa, joulukuusessakin ne voisivat olla nätit.
Tiesin, että Valkilta löytyy paljon käpyjä, kiitos mäntyjen. :) Männikön reunalle päästyämme Senni hihkaisikin "oi, ihana käpymetsä!".






Miten ihanaa tuon 3-vuotiaan kanssa onkaan retkeillä. Hän on vielä pieni, tallella se lapsen aito into ja kiinnostus/uteliaisuus kaikkea kohtaan, hän osaa heittäytyä hetkeen ilman ennakkoluuloja. Hän on kuitenkin jo sen verran iso, että minun ei tarvitse joka sekunti pelätä hänen juoksevansa vaikka järveen, hän ymmärtää kun olen sanonut miksi sinne ei voi enää mennä (kesällä kävimme siellä uimassa), hänen kanssaan on rentoa mennä ja ihailla luontoa. Varsin voimaannuttavaa.

Ihailimme yhdessä syysaurinkoa, kallioita, käpyjä, sammalta, tuulen aiheittamia pikkuisia laineita järven pinnassa. Näimme myös muutaman kärpäsen ja leppäkertunkin. Äänet olivatkin oma lukunsa, välillä pysähdyimme, olimme aivan hiljaa ja kuuntelimme mitä ääniä kuului. Oli ihanan rauhallista, mutta ei hiljaista. Kuulimme kun tuuli suhisi hiljaa puissa, vesi liplatti ja tikka koputteli puuta. Miten hyvä ja rento olo olikaan ja näin kuinka pieni tyttönikin nautti olostaan ja syksyisestä luonnosta. Hän halusi itse jäädä kuulostelemaan luonnonääniä "äiti, shhh, kuuntele tuuli suhisee". Äidin pieni Senni-menninkäinen, metsänkeijukainen.






Käpyjä kerättiin pieni pärekorillinen, korin Senni on saanut Mummilta. Kori on ollut kovassa käytössä ja nyt se pääsi mukaan metsällekin, Sennin omasta pyynnöstä. Kävimme heittämässä muutamat kivet järveen, niistä kuului hauska molskahdus. Tätä olen tehnyt Vilmankin kanssa ja vielä samassa paikassa, jotenkin kivien heittely veteen näyttää kiehtovan lapsia.








Kiipesimme kallion korkeimmalle kohdalle syömään yhdessä tekemiämme eväitä. Miten hyviltä ne maistuivatkaan raikkaassa ulkoilmassa, auringonvalosta kimaltelevaa järvimaisemaa katsellessa, vieressä oma rakas lapseni. <3







Nautitaanko teillä syksyisistä retkistä?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

mitä äiti tekee kun lapsi on hoidossa

"Äiti, mitä sinä teet kun minä olen päiväkodissa?" Tätä Senni on kysellyt ja pohtinut useammankin kerran.
Samaa tuntuvat monet aikuisetkin pohtivat ja osa jopa kauhistelee, miten saan päiväni oikein kulumaan. :D

Työttömän arjesta monella on ennakkoluuloja ja usein kovin negatiivisia.

Minun kohdallani työttömyys ei ole ollut oma valintani, en halunut työttömäksi. Elämä ei vain aina mene niin kuin sen suunnittelee, vaikka ns. pohja olisikin hyvä ei se takaa, että jatkossa kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Minulla ei ainakaan ole mennyt. Olen opiskellut, saanut ammatin ja vielä varsin hyvin paperein, minulla on työkokemusta ja olen saanut työpaikoilta kiitettävät työtodistukset ja minulla on korkea työmoraali, silti olen nyt työtön. En ole tilanteesta ylpeä, mutta en myöskään näe syytä piilotella tai hävetä asiaa, minulla ei ole mitään hävettävää. Asia on nyt vain näin, että minulle ei ole löytynyt töitä, vielä. Uskon vakaasti, että töitä vielä löytyy.
Häpeäisin työttömyyttäni varmaankin jos olisin jotenkin sössinyt aikaisemmat työpaikkani ja olisin sen vuoksi työtön tai jos työttömyys johtuisi laiskuudesta.

Tänäpäivänä töitä ei saa sormia napsauttamalla, sanonta "kyllä tekevälle töitä löytyy" ei pidä mielestäni paikkaansa näinä aikoina. Moni on tänä päivänä työtön, silti se on asia jota hävetään, se on monelle tabu.






Mitä minä olen sitten vastannut Sennille kun hän kysyy, mitä teen kun hän on hoidossa.
Olen sanonut, että äiti etsii töitä. Ja näinhän se on, minun hommanani on nyt löytää itselleni töitä. Tämän tarkemmin en ole asiaa selitellyt 3-vuotiaalle, eikä mielestäni tarvitsekaan. Tämä on mielestäni hyvä, lapsen tasoinen, tapa kertoa tilanteestani. 
Aikuisille voi sitten jo luritella pidemmänkin tarinan päivistäni ja tulevaisuudentoiveistani.

Työhakemuksia on tullutkin rustailtua ja lähetettyä. Avoimia työpaikkoja tarkkailen koko ajan ja pidän silmäni auki jos ilmaantuisi jotain sopivaa.

Ensisijaisesti toivon pääseväni töihin.
Kouluun lähtökin olisi mahdollista, tietyissä määrin.
Yksiä koulutukseen liittyä tuulia kävinkin jo vähän haistelemassa Hämeenlinnassa. Nyt kun Senni on päiväkodissa, oli minulla mahdollisuus matkustaa päiväksi muualle infotilaisuuteen.
Homma vaikutti hyvinkin kiinnostavalta, joten jätän hakemukseni sisään.
Harmi vain, että hakijoita on PALJON ja koulutukseen valitaan vain pieni hippunen, hakijamäärään verrattuna. Edes hyvä cv tai hyvät koulutodistukset eivät takaa paikkaa, sillä paikan saavat ne, joille löytyy sopiva yritys, johon opiskella. Tästä syystä minulla on tunne, etten saa tätä kautta töitä vaikka sitä kovasti toivonkin.






Ihan kaikki oma-aikani ei kuitenkaan mene työnhakuun.
Aluksi aikaa meni paljon erilaisten asioiden hoitamisessa, piti täytellä jos jonkinlaisia papereita ja käydä eri virasroissa.

Minä olen toimelias ihminen, en osaa vain jäädä lepäilemään laakereilleni. Keksin kyllä itselleni tekemistä, en pitkästy kovinkaan helposti. Minulla on taipumus keksiä jos jonkinlaisia projekteja itselleni.
Minulla on jo pitkä lista asioista, joita haluaisin saada hoidettua, Sennin ollessa päivähoidossa. 
Lista sisältää jos jonkinlaista hommaa mm. vaatehuoneen siivous/turhien tavaroiden raivaus. Kodin kaikki muutkin kaapit kaipaisivat uudelleenjärjestelyä, valokuvia olisi tarkoitus teettää ja laittaa ne albumeihin kera tekstien. Tarpeettomia tavaroita ja vaatteita pitäisi laittaa kirppikselle.

Sisustusjutut ovatkin sitten ihan oma lukunsa, olen haaveillut olohuoneeseen uutta mattoa, Senni tarvitsisi omat naulakot eteiseen ja vaatelipaston haluaisin tuunata, samoin eteisen lampun. Jotain tuunauksia olenkin jo tehnyt, olohuoneenpöytänä toimiva, omasta lapsuudestani tuttu, aarrearkku on saanut kanteensa uuden kankaan. Kotona minulla on siis hommia pidemmäksikin aikaan ja kokoajan mieleen putkahtelee uusia tuunausprojekteja.

En tarvitse muita käskyttämään minua, jotta saan jotakin tehtyä. Moni on kauhistellut, että kuinka saan ainaki kulumaan, eikö pääni hajoa kotona. No ei hajoa ja tekemistä kyllä riittää. Meitä on niin monenlaisia, toiset tarvitsevat sen työn tai se pää oikeasti hajoaa kotona olomiseen. Minä taas osaan ottaa ilon irti tästäkin elämänvaiheesta, uskon että niitä töitä löytyy vielä ja ehdin tekemään niitä vielä monen monta vuotta. Minusta tästäkin vaiheesta on osattava löytää ne positiiviset asiat ja nyt se on oma-aikani ja Sennin mahdollisuus totutella päiväkotiin pehmeästi. Taloudellisesti tämä ei tietenkään ole mitään juhla-aikaa, mutta tähän olen jo tottunut ollessani kotiäitinä. :D




Nyt kun tyttö on osa-aikaisesti hoidossa, olen päässyt esim. kauppaan ihan itsekseni, se tuntuikin aluksi ihan kummalliselta mutta myös vapauttavalta. Saan kierrellä kaupassa ihan rauhassa ja minulla on aikaa jutella vastaan tulevien tuttujen kanssa. :)
Saan hoidettua myös muita kotitöitä hyvin, olessani yksin. Teen yleensä ruuan ja siivoan (pyykkään yms) kun Senni on hoidossa, näin minulle jää aikaa lapselleni kun haen hänet hoidosta. 

Olen myös alkanut tekemään niitä asioista joista nautin, joita haluan tehdä ihan itsekseni. Tämä tosin vasta aluillaan, mutta kuitenkin. Olen suunnitellut mm. joululahjoja, ja aloittanut niiden tekemisen. Pian se joulu jo onkin!

Olen alkanut lenkkeillä. Ihana raikas syyssää ja kaunis väriloisto, aikaa omille ajatuksille ja ehkä se kuntokin voisi koheta samalla. ;)





Sitten on yksi harrastus mitä olen tehnyt viime vuodet iltaisin/yösin, sokerimassakoristeet. Sainkin jokin aika sitten uuden kakkukoristetilauksen. Nyt minulla oli aikaa tehdä se päivällä. Miten ihanaa olikaan kun ei tarvinut kuulostella sattuuko lapsi heräämään ennen kuin saat työn valmiiksi tai lupsuvatko omat silmäsi kiinni. Väsyneenä innostuskin ehtii jossain välissä laantua. Nyt oli aikaa ja vielä niin, että itsekin olin pirteä!


Minulta tilattiin sokerimassakoriste joka esittää Homer Simpsonia, muutoin sain vapaat kädet koristeen toteutuksen suhteen.
Aika kivannäköinen siitä tulikin. Sokerimassailu on mukavaa puuhaa, nyt erityisesti pienien donitsien tekeminen oli mieluista.




 


Tavoitteenani on työllistyä, mitä pikemmin sen parempi, mutta en minä jää sohvannurkkaan itkemään vaikkei töitä heti löytyisikään. Tämä on syksy on meidän perheelle suuri muutos ja minä pidän siitä, ettei kaikki tapahdu kertarysäyksellä. Nyt Sennin hoito on jo osa arkeamme, siihen aletaan olla jo totuttu, jospa seuraava uusituuli puhaltelisi äidille töiden merkeissä. :)



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Miltä päiväkodin aloitus tuntuu äidistä?

Sennin päiväkotitaival on kestänyt nyt noin 2kk, päiväkodissa sujuu loistavasti, siitä voit lukea lisää täältä.

Miltä tämä iso muutos elämässämme tuntuu äidistä?
Koko ajan olen ollut luottavaisin mielin, tietoinen siitä että lapseni saa hyvää huolenpitoa, hänestä huolehditaan varmasti. Hän on fiksu ja rohkea tyttö, hän pärjää kyllä.

Rustailin tuntemuksiani ylös päiväkodin aloituksen aikaan ja ne olivat melkoisen erilaisia kuin mitä ne ovat nyt.

Aluksi tuntui oudolta jättää tyttö hoitoon, olimmehan olleet aina yhdessä. Niinä kahtena aamuna, jolloin tyttö jäi itkien hoitoon, oli kamala syyllisyys. Olisin halunut hakea hänet heti kotiin, ikäväkin iski.
Oudoksuin myös aluksi sitä, kun en ollut enää koko ajan fyysisesti läsnä lapseni elämässä. Sennille muidostui asioita joissa minä en ollut enää osallisena, asioista joita minä en tiennyt tai osannut. Tämän tajusin mm. kun tyttö lauleskeli iloisesti lauluja, jotka ovat minulle ihan vieraita. Ennen kävimme yhdessä muskarissa ja minäkin osasin laulut, en enää. Enää en tiedä miten tyttö on syönyt tai nukkunut, mitä hän on puuhaillut. Nämä asiat tietenkin selviävät, ainakin pääpiirteittäin, kun kyselen niistä hoitajilta ja Senniltä.

Minulla oli myös hyödytön olo. Tähän asti olin ollut Sennille kotiäiti, nyt tyttö on osa-aikaisesti päiväkodissa ja minä työttömänä. Työtön, hyi miten kamala sana.
Juurikin työttömyyden takia minulla oli jopa lusmu olo.
Vaikka tyttö onkin kotona kanssani suurimman osan viikosta, tuntui jotenkin väärältä viedä hänet välillä hoitoon ja tulla itse kotiin.
Tiedostin kyllä koko ajan, että näin on parasta. Nyt lapsi saa totutella päiväkotielämään rauhassa, osa-aikaisena. Hän ehtii luoda uusia kaverisuhteita muihin lapsiin ja hoitajat tulevat tutuksi. Hoitopäivät ovat lyhyitä, joten aikaa äidinkin kanssa jää vielä. Jonain päivänä, kun minä palaan työelämään, eivät täyspitkät hoitopäivät 5 kertaa viikossa ole toivottavasti kamala shokki, kun homma on jo ennestään tuttua.






Alusta asti olen ollut kovin ylpeä tytöstä. Hän on sopeutunut ihailtavan hyvin päiväkotiarkeen. Miten nopeasti hän onkaan omaksunut päiväkodin tavat ja oppinut uusia asioita. Sosiaalisena lapsena hän luo kuulema hyvin helposti kaverisuhteita. 

Päiväkodin aloitus on venyttänyt minun ja tytön välistä henkistä napanuoraa ja hyvä niin. Tämä on ollut meille oikea aika venyttää napanuoraa. Koen tämän olevan hyväksi meille molemmille. Senni oppii olemaan muidenkin kanssa, ilman äidin valvontaa. Toivon tämän olevan hyödyksi myös tulevaisuudessa kun koulutaival alkaa, jolloin äidistä on viimeistään osattava irrottautua. En halua sitoa lasta liikaa kiinni itseeni. Haluan, että lapsestani kasvaa rohkea, itsevarma ja omatoiminen. Toki hän tarvitsee vielä äitiä, paljonkin, mutta on paljon asioita joissa äitiä ei enää tarvita, fiksu ja taitava lapseni osaa ja haluaa tehdä ja oppia monia asioita ihan itse. Minulle on myös tärkeää, että lapsi oppii toimimaan ja luottamaan muihinkin aikuisiin kuin vain omiin vanhempiinsa.






Nyt kun päiväkotiarki alkaa sujua jo rutiinilla, olen osannut jopa nauttia päiväkotipäivistä, hetken hengähdystauosta, omasta ajasta.
Olen ollut Sennin kanssa 24/7 reilut 3-vuotta. Pieniä, tärkeitä, irtiottoja arjesta on toki ollut, mutta hyvin tiiviisti olen tytön kanssa ollut ja suurimmaksi osaksi yksin.
Lisäksi elämässäni on tapahtunut isoja muutoksia viimeisen 4-5 vuoden aikana, ajoittan ollut hyvinkin stressaavaa ja sellaista seesteistä aikaa, jolloin saisin keskittyä vain itseeni, ei oikeastaan ollut.
Olen nauttinut kotiäitiydestä, se on ollut ihanaa aikaa, mutta kyllä sitä omaakin aikaa kaipaa.

Enää päiväkotipäivät eivät mene minulla miettiessä, mitenhän tyttö pärjää, osaan jo tehdä omia juttuja ja nauttiakin niistä, ilman syyllisyyden tunnetta
Nyt osaan ottaa rennommin ja oma-aikani on rentouttavaa ja saan siitä lisää energiaa. Olenkin huomannut, että jaksan lapsen uhmatuhmailut paremmin nyt kun saan välillä hengähtääkin. Olen myös energisempi ja innokkaampi puuhailemaan lapsen kanssa kaikenlaista, kun olemme taas yhdessä.






Nyt olen alkanut nauttia tästä elämänvaiheesta, tytön on hyvä päiväkodissa, hän viihtyy siellä, joten pikkuhiljaa alan sisäistämään sen, että minullakin on oikeus nauttia omasta-ajastani, siitä ei tarvitse syyllistyä.


Miltä teistä on tuntunut kun lapsi/lapset ovat menneet hoitoon?