keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tahnataidetta

Viime talvena innostuimme Sennin kanssa koristelemaan kotimme ikkunat hammastahnalla. Hammastahnalla saa maalailtua vaikka minkälaisia taideteoksia ikkunaan tai vaikka peileihin. Tähän puuhaan voi ottaa lapsetkin hyvin mukaan. :)
Tahnataiteeseen ei edes uppoa paljoa rahaa, ihan jokin halppistahnakin käy oikein hyvin. Taiteilut saa helposti halutessaan putsattua poiskin.

Tänä talvena taiteilimme taas tahnalla, tästä tulee kenties meidän talviperinteemme. :)
Osa piirroksista tehtiin Sennin kanssa yhdessä, vaahtomuovinpalalla töpötellen vapaalla kädellä ja osa sabluunojen avulla. Sabluunat piirsin kontaktimuoville, netistä tulostamien kuvien avulla ja osan omasta päästäni. Osan minä maalasin vapaalla kädellä, pienellä pensselillä.

Me olemme käyttäneet tahnaa ihan sellaisenaan. Olen kuullut, että osa laimentaa sitä vetee. Veteen laimennetusta hammastahnasta tulos on enempi läpikuultava.
Hammastahnalla maalatessa koti alkaa arvatenkin tuoksua hammastahnalta. Periaatteessa ihan kiva raikas tuoksu, mutta minun nenääni halvin pepsodentti oli liian voimakas ja sain siitä migreenin.
Seuraavaksi kokeilin Colgaten hammastahnaa, siitä en saanut migreeniä, tuoksu ei ollut niin voimakas. Kuivuttuaan tahna ei enää tuoksu.
Minusta on hauska käyttää askarteluun ja sisustukseen joka kodista löytyviä tarvikkeita hyödyksi, kuten nyt tämä hammastahna. 

Nyt kotimme jokaisessa ikkunassa on jonkinlaiset hammastahnamaalaukset. Senni olisi koristellut mielellään myös parvekkeen lasituksen, mutta sen jätimme toteuttamatta, heh. :D













Onko teillä tehty tahnataidetta?

3 kommenttia:

  1. Vau!En ole tullutkaan ajatelleeksi että hammastahnalla voisi maalata ikkunoihin:)
    Lapsena maalasimme piimällä,mutta en muista mille se "tuoksui" joten en ole uskaltanut kokeilla uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Olen myös kuullut, että osa käyttää piimää, ei kuulema haise. Itse olen kokeillut vain tuota hammastahnaa. :)

      Poista
    2. Kiitos :)
      Olen myös kuullut, että osa käyttää piimää, ei kuulema haise. Itse olen kokeillut vain tuota hammastahnaa. :)

      Poista