tiistai 8. marraskuuta 2016

Tuhoisia tuulia

Kerroin teille edellisessä postauksessa hyvistä tuulistani, tämä postaus kertoo siitä kuinka elämä voi muuttua kertaheitolla, eteen saattaa tulla tuhoisia tuulia. Meillä ei onneksi ole hätää, mutta näin hyvin läheltä kuinka noin sadan ihmisen elämä muuttui salamannopeasti, kuinka kaikki tuhoutuu silmänräpäyksessä. Suuronnettomuuskin oli lähellä.

Oli perjantai ilta, kello lähenteli puolta kahtatoista. Olin juuri menossa nukkumaan. Sammutin jo valot ja painoin pääni tyynyn kun kuulin ulkoa pamauksen. Ajattelin että teinit siellä taas ampuvat ilotulitusraketteja (näin on käynyt ennenkin). Luulin pamauksen jäävän yhteen. Kuuluikin toinen pamaus ja pian kolmas. Ponkaisin ylös sängystä, otin puhelimeni mukaan ja menin parvekkeelle. Ajattelin mennä karjaisemaan paukuttelijoille että soitan poliisit jos tämä ei lopu. Oli pimeää ja kylmää. Mitään paukuttelijoita ei kuitenkaan näkynyt. Se mitä näin oli paljon pahempaa!

Naapurikerrostalo oli tulessa! Katolta nousi sankka savu ja ullakkokerroksen pienistä ikkunoista tuli 3-5metriset liekit. Tuli kiire soittaa hälytyskeskukseen! Sieltä vastattiin heti. Hädissäni kerroin että naapuritalossa on tulipalo ja jokin räjähtelee/paukkuu. He olivat kuulema juuri pari minuuttia sitten saaneet ilmoituksen tästä ja palokunta oli jo matkalla, mutta silloin ei oltu kerrottu näkyvistä liekeistä eikä palon tarkempi paikka (ullakko) ollut tiedossa. Puhelun aikana liekit kasvoivat räjähdysmäisesti, kerroin tämän ja he lupasivat hälyttää lisää apujoukkoja paikalle.






Pian puhelun loputtua kuulinkin jo paloauton sireenien äänen. Pelko oli vahvasti ilmassa. Joku mies huusi ulkona, että äkkiä pois sieltä talo on ilmiliekeissä! Tuli vain levisi, aiheuttaen rätinää ja pauketta. Savu oli sankkaa, mustan harmaata ja se kohosi ylös isoina synkkinä pilvinä. Tunsin tulen kuuman hehkun parvekkeellemme asti ja kipinät lensivät hyvin lähelle.












Oli kova huoli palavan talon asukkaista, saataisiinko kaikki elävinä ulos ja turvaan.
Talossa asuu myös serkkuni ja tietenkin juuri ylimmässä kerroksessa. Laitoin hänelle viestiä, että onko turvassa. Hän ei onneksi ollut tuona iltana kotona, huh.
Pian paikalla oli iso joukko paloautoja, poliiseja, ambulansseja ja mediheli. Kaiken kaikkiaan paikalla oli 16 pelastus ja 9 ensiapu yksikköä.
Savu oli levinnyt jo porraskäytäviin ja sielä kulku oli vaikeaa. Asukkaita alettiin evakuoimaan. Osa asukkaista oli mennyt parveelle ja jääneet sinne loukkuun, huusivat hädissään apua. Moni heräsi siihen kun palokunta oli ovella ja tuli todella kiire lähtö, osalla oli päällään vain yövaatteet kun joutuivat ulos pakkaseen. Mitään ei ehtinyt ottaa mukaan. Osalla jäi jopa lemmikkejä asuntoon.
Pelastusyksiköt tekivät hyvää työtä, mutta silti tuli levisi hirveää vauhtia ja pian koko katto oli liekeissä. 






Näin kuinka ullakkokerroksen rakenteet romahtelivat. Nosturien avulla vettä saatiin suihkutettua ylös, tämä työnsi savun meidän taloomme päin ja savu tunkeutui sisälle, haistoin sen hyvin vahvasti vaikka kaikki luukut ja rakoset olivat kiinni. Heräsi huoli, pitääkö meidänkin lähteä evakkoon, olemmeko mekin vaarassa. Oli pakko käydä tarkistamassa, onko Sennillä kaikki hyvin, hengittääkö hän. Tytöllä oli kaikki hyvin, nukkui sikeästi omassa sängyssään, autuaan tietämättömänä siitä mitä naapurissa juuri tapahtuu.
Teppo sai minut vakuuttumaan siitä, että meillä ei ole hätää, että meidät evakuoitaisiin myös jos olisi tarvetta.

Minun olisi tehnyt mieli mennä auttamaan, mutta mitä olisin voinut tehdä. Olisin ollut varmasti vain tiellä, sillä apujoukkoja oli runsaasti. Enkä olisi voinut jättää omaa lastani yksin kotiin.

Yö meni valvoessa, huolissani seurasin tilannetta. Facebookissa käytiin vilkasta ja pelonsekaista keskustelua tapahtuneesta ja sen kulusta. Oli epäilys, että kyse olisi tuhopoltosta! 


Palo saatiin sammumaan aamulla. Vielä seitsemän aikaan näkyi savua ja kyteviä kohtia.
Huojentavana uutisena tuli, että kaikki asukkaat oli saatu elävänä ulos talosta, myös lemmikkejä oli haettu palokunnan toimesta asunnoista turvaan. <3
Iso kiitos heille!

Asukkaille järjestettiin tästä ihan läheltä väliaikaismajoutuspaikka. Heille perustettiin avustusryhmä facebookiin, jonne tulee tietoa millaista apua he tarvitsevat. Vaatteita ja kodintavaraa on tullut niin paljon ettei diakoniatyön tiloissa ole enää tilaa ottaa niitä lisää vastaan, ihmiset ovat olleet avuliaita.

Palanut talo eristettiin pelastuslaitoksen ja poliisin nauhoin. Tutkinnat ovat käynnissä. Ulkona vartioi joukko armeijan väkeä, ettei kukaan pääse häiritsemään tutkimuksia. Minua kävi sääliksi heitä, jotka joutuvat kököttämään tuolla kylmässä tuiskussa pitkiä aikoja. Päätimmekin viedä heille Sennin kanssa termarissa kuumaa mehua. Pieni ele, mutta se tuntui lämittävän heitä ja heidän mieltään. :)

Epäilykset tuhopoltosta alkavat näyttää olevan totta. Nyt poliisikin on kertonut, epäilevänsä palon olleen tahallaan sytytetty. He ottivat, tapahtumahetkellä, talon lähettyviltä kiinni noin 40vuotiaan miehen, jota epäillään palon sytyttämisestä. Miten kukaan voi tehdä jotain tällaista? Miten kukaan voi vaaraantaa toisten hengen ja tuhota kaiken heidän omaisuutensa?

Kun tälläistä tapahtui, säikähdin ensin mutta kykenin soittamaan heti apua. Sitten tuli iso huoli ja pelko.
Nyt kun tapahtuneesta on jo muutama päivä, ovat ajatukseni edelleen vahvasti palaneen talon asukkaissa. Heillä ei ole enää kotia, ei omia vaatteita, ei omaa sänkyä, ei muistoesineitä. Kaikki on tuhoutunut, kaikki mitä kotona on ollut, on kärsinyt pahoja savu- ja vesivahinkoja. Hiiltynyt vesi on valunut kuulema pitkin seiniä ja savunhaju on hyvin voimakas, kaikki on pilalla. Tärkeintä on tietenkin, ettei kukaan kuollut, osa hengitti savua mutta he saivat siihen hoitoa. 
Onneksi kukaan ei kuollut! Kyllä se kodin ja muistojen menetys on silti iso shokki, on varmasti turvaton ja orpo olo kun ei ole enää tuttua kotia johon palata.
Tämä saa pysähtymään ja ajattelemaan, palo olisi voinut olla ihan yhtä lailla tässä meidän talossa. Me olisimme voineet menettää kotimme, muistomme.
Meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja olen siitä kovin kiitollinen.

Tämä todisti jälleen sen, miten pienestä kaikki on kiinni. Miten kaiken voi menettää silmänräpäyksessä. Miten pienestä elämä on kiinni.

Toivon kaikille palaneen talon asukkaille kovasti voimia! Onneksi asioilla on taipumus kääntyä parhainpäin, vaikka nyt onkin varmasti kovin raskasta.  <3

2 kommenttia:

  1. Hui. :( Onneksi kukaan ei kuollut ja toivotaan että tekijä saadaan kiinni.
    Kaiken voi kyllä menettää ihan hetkessä.

    VastaaPoista
  2. Voi hierveää. Lehdestä tuosta luinkin, mutta on se kauheaa talon asukkaille, jotka menettivät kaiken....vaikka apua saavatkin, kuten asunnot ja vaatteet on jokaisen kotona paljon sellaista, jota ei voi rahalla korvata. Hyväpuoli on se, että kukaan ei loukkaantunut , eikä kuollut♥ Ja, että tekijä saatiin kiinni!

    VastaaPoista