lauantai 12. marraskuuta 2016

Teatteria ja liukurimäkeä


Miten sitä käykin välillä niin, että ajattelee tekevän postauksen jostakin. Sitten aikaa tai energiaa ei löydykään kirjoittamiseen ja siten koko postaus jää tekemättä.
Tälläkin viikolla minulla on jäänyt tekemättä useampikin postaus, siksi teenkin tällaisen pienen tiivistelmän.

Halloween ehti mennä ja tulla. Sitä vietettiin perheen parissa.
Siskoni Jaana, on tehnyt Hattaralandia blogiinsa kivan postauksen kera hienojen kuvien, sen voit käydä lukemassa TÄSTÄ.
Alla olevasta kuvasta voi nähdä vilauksen halloweenistamme. :)






Nyt kun lunta on tullut, olemme ulkoilleet paljon läheisellä pururadalla. Siellä Senni on päässyt laskemaan mäkeä uudella liukurillaan. Kierrämme pururadan ympäri ja kaikki eteen tulevat mäet Senni testaa, osaan jäädään pidemmäksikin aikaan. Lumi vain pöllyää kun Senni laskee mäkeä alas. Välillä kierähdetään ympäri ja naamakin saattaa olla ihan luminen, silti kuuluu vain iloinen kikatus, talven riemua parhaimmillaan!
Nyt minun tekisi mieli hommata rattikelkka. Sillä pääsisimme laskemaan yhdessä ja sitä olisi helpompi ohjata kuin pulkkaa ja ehkä siinä olisi mukavampi istuakin kuin pulkassa.






Päiväkodin kanssa Senni pääsi tällä viikolla kirjastoon ja retkelle metsästysmuseoon. Museoon he matkasivat bussilla, joka oli monelle lapselle ihan uusi elämys. Olen tyytyväinen siitä, että päiväkoti järjestää monenlaisia aktiviteetteja ja elämyksiä lapsille. Museo yms. reissut he koittavat ajoittaa niille päiville, jolloin on kurjat ulkoilusäät. Hyvällä säällä he ulkoilevat paljon mm. lähimetsässä.

Loppuviikosta saimme nauttia Nuorisoteatterin upeasta näytelmästä, Ella ja Paterock. Senni on käynyt kerran aikaisemmin teatterissa, päiväkodin kanssa katsomassa Urpoa ja Turpoa. Nyt Senni tiesi jo mistä teatterissa on kyse ja odotti esitystä innolla. Esitys oli todella hyvä, miten hienosti nuoret esiintyivät, tanssivat ja lauloivatkaan! 
Esitys tempaisi Senninkin täysin mukaansa, hän yritti kovasti matkia tanssiliikkeitä ja lauluja, välillä taas tapitti paikoillaan silmät suurina ihaillen. Isot aploditkin pikkuisemme antoi aina kun siihen oli mahdollisuus.
Esityksen loputtua, aulassa oli odottamassa joulupukki! Pukilta lapset saivat herkkupussit. :)
Kotimatkan Senni tanssahteli ja lauloi "patejok, patejok, patejok", kertasi mitä kaikkea esityksessä oltiin nähty ja intoili joulupukkia ja mietti pukin silmälaseja. Kiitos tästä elämyksestä kuuluu Sennin Mummille, kiitos. <3



Tämä kuva netistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti