keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Miltä päiväkodin aloitus tuntuu äidistä?

Sennin päiväkotitaival on kestänyt nyt noin 2kk, päiväkodissa sujuu loistavasti, siitä voit lukea lisää täältä.

Miltä tämä iso muutos elämässämme tuntuu äidistä?
Koko ajan olen ollut luottavaisin mielin, tietoinen siitä että lapseni saa hyvää huolenpitoa, hänestä huolehditaan varmasti. Hän on fiksu ja rohkea tyttö, hän pärjää kyllä.

Rustailin tuntemuksiani ylös päiväkodin aloituksen aikaan ja ne olivat melkoisen erilaisia kuin mitä ne ovat nyt.

Aluksi tuntui oudolta jättää tyttö hoitoon, olimmehan olleet aina yhdessä. Niinä kahtena aamuna, jolloin tyttö jäi itkien hoitoon, oli kamala syyllisyys. Olisin halunut hakea hänet heti kotiin, ikäväkin iski.
Oudoksuin myös aluksi sitä, kun en ollut enää koko ajan fyysisesti läsnä lapseni elämässä. Sennille muidostui asioita joissa minä en ollut enää osallisena, asioista joita minä en tiennyt tai osannut. Tämän tajusin mm. kun tyttö lauleskeli iloisesti lauluja, jotka ovat minulle ihan vieraita. Ennen kävimme yhdessä muskarissa ja minäkin osasin laulut, en enää. Enää en tiedä miten tyttö on syönyt tai nukkunut, mitä hän on puuhaillut. Nämä asiat tietenkin selviävät, ainakin pääpiirteittäin, kun kyselen niistä hoitajilta ja Senniltä.

Minulla oli myös hyödytön olo. Tähän asti olin ollut Sennille kotiäiti, nyt tyttö on osa-aikaisesti päiväkodissa ja minä työttömänä. Työtön, hyi miten kamala sana.
Juurikin työttömyyden takia minulla oli jopa lusmu olo.
Vaikka tyttö onkin kotona kanssani suurimman osan viikosta, tuntui jotenkin väärältä viedä hänet välillä hoitoon ja tulla itse kotiin.
Tiedostin kyllä koko ajan, että näin on parasta. Nyt lapsi saa totutella päiväkotielämään rauhassa, osa-aikaisena. Hän ehtii luoda uusia kaverisuhteita muihin lapsiin ja hoitajat tulevat tutuksi. Hoitopäivät ovat lyhyitä, joten aikaa äidinkin kanssa jää vielä. Jonain päivänä, kun minä palaan työelämään, eivät täyspitkät hoitopäivät 5 kertaa viikossa ole toivottavasti kamala shokki, kun homma on jo ennestään tuttua.






Alusta asti olen ollut kovin ylpeä tytöstä. Hän on sopeutunut ihailtavan hyvin päiväkotiarkeen. Miten nopeasti hän onkaan omaksunut päiväkodin tavat ja oppinut uusia asioita. Sosiaalisena lapsena hän luo kuulema hyvin helposti kaverisuhteita. 

Päiväkodin aloitus on venyttänyt minun ja tytön välistä henkistä napanuoraa ja hyvä niin. Tämä on ollut meille oikea aika venyttää napanuoraa. Koen tämän olevan hyväksi meille molemmille. Senni oppii olemaan muidenkin kanssa, ilman äidin valvontaa. Toivon tämän olevan hyödyksi myös tulevaisuudessa kun koulutaival alkaa, jolloin äidistä on viimeistään osattava irrottautua. En halua sitoa lasta liikaa kiinni itseeni. Haluan, että lapsestani kasvaa rohkea, itsevarma ja omatoiminen. Toki hän tarvitsee vielä äitiä, paljonkin, mutta on paljon asioita joissa äitiä ei enää tarvita, fiksu ja taitava lapseni osaa ja haluaa tehdä ja oppia monia asioita ihan itse. Minulle on myös tärkeää, että lapsi oppii toimimaan ja luottamaan muihinkin aikuisiin kuin vain omiin vanhempiinsa.






Nyt kun päiväkotiarki alkaa sujua jo rutiinilla, olen osannut jopa nauttia päiväkotipäivistä, hetken hengähdystauosta, omasta ajasta.
Olen ollut Sennin kanssa 24/7 reilut 3-vuotta. Pieniä, tärkeitä, irtiottoja arjesta on toki ollut, mutta hyvin tiiviisti olen tytön kanssa ollut ja suurimmaksi osaksi yksin.
Lisäksi elämässäni on tapahtunut isoja muutoksia viimeisen 4-5 vuoden aikana, ajoittan ollut hyvinkin stressaavaa ja sellaista seesteistä aikaa, jolloin saisin keskittyä vain itseeni, ei oikeastaan ollut.
Olen nauttinut kotiäitiydestä, se on ollut ihanaa aikaa, mutta kyllä sitä omaakin aikaa kaipaa.

Enää päiväkotipäivät eivät mene minulla miettiessä, mitenhän tyttö pärjää, osaan jo tehdä omia juttuja ja nauttiakin niistä, ilman syyllisyyden tunnetta
Nyt osaan ottaa rennommin ja oma-aikani on rentouttavaa ja saan siitä lisää energiaa. Olenkin huomannut, että jaksan lapsen uhmatuhmailut paremmin nyt kun saan välillä hengähtääkin. Olen myös energisempi ja innokkaampi puuhailemaan lapsen kanssa kaikenlaista, kun olemme taas yhdessä.






Nyt olen alkanut nauttia tästä elämänvaiheesta, tytön on hyvä päiväkodissa, hän viihtyy siellä, joten pikkuhiljaa alan sisäistämään sen, että minullakin on oikeus nauttia omasta-ajastani, siitä ei tarvitse syyllistyä.


Miltä teistä on tuntunut kun lapsi/lapset ovat menneet hoitoon?

2 kommenttia:

  1. Miuakin ahdisti? mietitytti? kovasti se, että Ellulla on päiväkodissa kokemuksia ilman miua: lauluja, leikkejä, ehkä erimielisyyksiäkin, joista mie en välttämättä tiedä mitään. Tosin hän oli vain alle kaksi hoidossa aloittaessaan, nyt hän osaa tietty jo paljon paremmin jakaa päiväänsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se jonkin sortin epätietoisuus ja se, ettet tiedäkään aivan kaikkea oli ainakin aluksi varsin outo tunne. Mutta olen pyrkinyt ajattelemaan sen niin, että en omista lastani, hänella saa ja pitääkin olla omia juttuja. :)
      Olen silti tyytyväinen, että Senni osaa jo kertoa aika hyvin millainen päivä hänellä on ollut ja mitä kaikkea on tapahtunut.

      Poista