keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Me ollaan lomalla!

Ihan mahtavaa, kesäloma!
Tällä viikolla meidän perheellä alkoi se kauan odotettu kesäloma. Monena vuotena Tepon loma on alkanut vasta elokuussa, mutta tänä vuonna onneksi jo nyt. :)

Koska syksy tuo mukanaan paljon uusia kuvioita mm. päiväkodin aloituksen, aiomme nauttia tästä kesästä ja yhteisestä ajasta täysin rinnoin. Meillä on muutamia suunnitelmia ja haaveita, mutta menemme fiilispohjalta. Loma ei saa mennä suorittamiseksi, mitä lomaa se sellainen olisi.

Viimeviikonloppuna täällä järjestettiin erämessut. Päätimme, etukäteen suunnittelematta, käydä messuilla. Messuilla keskityimme lähinnä syömiseen, heh! Söimme neulamuikkuja, pehmistä, sotkun munkit ja metrilakua.
Teppo katseli kalastusjuttuja, mutta ei tällä kertaa ostanut mitään. Senni oli iloinen kun sai rapsutella koiria. 
Riipputeltat houkuttelivat meitä kaikkia! Olisi kiva aloittaa retkeilyharrastus, jossa nukkuisimme ulkona riipputeltoissa. Tämä ajatus heräsi messuilla, joten se on vain ajatuksen tasolla, mutta Teppo otti ylös telttafirman nimen varmuuden vuoksi.

Kotiin ostimme iiiison kasan ruistikkuja ja muita snack2you-herkkuja. Näitä olemme ostaneet ennenkin torilta ja olemme tykästyneet näihin. Niitä on kiva lisätä vaikka salaattiin tai sosekeittoihin tai napostella ihan sellaisenaan. Terveellisempi vaihtoehto kuin vehnäkrutongit tai perunalastut. :)








Viikonloppuna Senni pääsi ensimmäistä kertaa elämässää Jätsikiautolle! Toinen oli tohkeissaan ja kantoi ihan itse jäätelöt kotiin. :)
Kävimme myös veljeni pojan 7v synttäreillä, oli ihana nähdä heitäkin pitkästä aikaa. :)
Säät ovat nyt suosineet aika kivasti ja olemmekin ulkoilleet ahkerasti. 
Senni on saanut leikkiä paljon ystävänsä Nellan kanssa, saippuakuplat ja katuliidut ovat neitien mieleen, keinumisen ja hiekkaleikkien ohella.






Eilen kävimme taas kirjastossa hakemasti lisää lukemista. Senni sai ihan oman kirjastokortin ja se oli tytölle tärkeä juttu. Hienosti osasi laittaa kortin lukijaan, samoin kuin kirjojen viivakoodien luku lainausautomaatilla, onnistuivat hyvin.
Kirjastontätikin kävi kehumassa kuinka reipas tyttömme onkaan. :)
Kirjastosta lainattiin paljon kirjoja mm. päiväkodin aloitusta käsitteleviä, sekä muutama Ti-ti Nalle cd ja pari dvdtä. Sain juuri ja juuri kaiken mahtumaan kirjastokassiimme. :D







Tänään on ollut ihana aurinkoinen kesäpäivä! Heti herättyään Senni sanoi haluavansa uimaan, vaikka järveen kuulema. :D
Pyörittelin hetken ajatusta mielessäni, sillä itse olin ajatellut ostosreissua. Päätin kuitenkin totetuttaa tytön toiveen kun sääkin suosi, ostoksille voi mennä vaikka sitten sadepäivänä.
Järvelle emme kuitenkaan lähteneet, vaan maauimalaan johon meiltä on kävelymatka. Ensin piti mennä rattailla, mutta yksi renkaista oli taas puhjennut! Niitä emme siis voineet käyttää. Rengas on juuri vaihdettu uuteen, mutta jokin vika siinä vieläkin on kun oli taas aivan tyhjä, höh.
No kipaisimme hakemaan kypärät ja pyöräilimme uimalalle. Olikin fiksumpaa ja nopeampaa mennä pyörällä. Nyt pääsimme rauhassa saunaankin kun ei tarvinnut pelätä että joku pöllii vaunut sillä aikaa.
Maauimalassa Sennillä oli kova kiire päästä uimaan. Hupsu tyttömme koitti ensin varpaalla vettä ja sanoi "omg", aivan kuin Viileä Venla Risto Räppääjässä. ;)

Senni on nyt tykästynyt Ti-ti nalleihin ja yhdessä kappaleessa lauletaan "kaikki nyt uimaan, veteen pulikoimaan, aalto iskee näin, uintia taaksepäin...". Tätä Senni laulelikin iloisesti polskutellessaan vedessä ja käsipohjaa kahlatessaan. Vesi oli muuten todella lämmintä, muistelisin että aikaisempina vuosina se on ollut kylmempää.
Polskuttelun ja saunomisen jälkeen nälkä oli kova, sekä äidillä että tyttärellä. Tilasimmekin maauimalan kiskalta dippikorin ja herkuttelimme sillä. Kun olimme pyöräilleet kotiin, nukahti Senni samantien päiväunille. Oli kyllä ihanaa äiti&tytär-laatuaikaa.







Sellainen on ollut meidän kesäloman starttimme! Mitähän muuta ihanaa tulee tapahtumaan. Viikonloppumme tulee ainakin poikkeamaan normiarjestamme kun tämä äippä suuntaa ystävänsä polttareihin.

Joko teillä lomaillaan?

2 kommenttia:

  1. Meillä lomaillaan! Ekoina lomapäivinämme ajeltiin useasti Erämessualueen ohi, mutta emme suunnanneet sinne. :D Ajatus telttailusta on kyllä kutkuttanut mielessä!

    Ihanaa lomaa teille, nauttikaa täysillä!

    VastaaPoista
  2. Meidän isäntä oli ystävineen erämessuilla. :)
    Me olimme siellä Koiramäessä ja ollaan ulkoiltu paljon. Rannallakin on käyty ja ollaan grillattu sekä poikettu mummulassa. Kovasti suunnitellaan menoa Muumimaailmaan sekä Särkänniemeen uudestaan.
    Ihanalta kuulostaa ja nauttikaa.♥

    VastaaPoista