perjantai 19. helmikuuta 2016

Sokerihiiri

Nyt on ihka ensimmäinen sokerimassakoristetilaus tehty!
Sennin muskarikaveri täyttää 3vuotta ja hän toivoi kakkua, jossa olisi Anniina ballerina. Tytön äiti kysyi voisinko minä tehdä kyseisen hahmon hänen tyttärensä kakkuun sokerimassasta, kakun hän tekee itse. Innoissani otin haasteen vastaan! :D

Alkuun hiukan hirvitti, miten saisin tehtyä rimppakinttuisen hiirulaisen ja vielä niin että se säilyisi ehkäjä perille asti.
Yksi ilta/alkuyö siinä taas vierähti ihan huomaamatta sokerimassaa moutoillessa. Miten aika kuluukaan silloin aina niin hirvittävää vauhtia kun on jotain mielekästä tekemistä?

Sain kuin sainkin aikaiseksi varsin suloisen hiirineitosen. Ei se mikään kopio Anniina ballerinasta ole, mutta minusta ihan tunnistettavissa. Ja mikä tärkeintä, koristeen tilaaja oli tyytyväinen ja hänen tyttärensä oli kuulema aivan haltioissaan.

Hiirulaisen väkerteleminen oli mukavaa puuhaa. Väreinä käytin valkoista ja vaaleanpunaista sokerimassaa. Hiirineidin silmät, ripset, kulmakarvat ja suun maalasin mustalla elintarvikevärillä.
Ballerinamekkoa koristamaan sipaisin syötävääglitteriä, samoin kuin hiiren kädessä olevaan ruusuun ja päätä koristavaan rusettiinkin.
Jalassa tällä balleriinalla on tietenkin balettitossut.
Päädyin tekemään istuvan Anniina ballerinan. Näin sain siitä mahdollisimman tukevan. Myös pyöreä alusta, jolla hiiri istuu, on sokerimassaa.






Mitäs pidätte tekemästäni sokerihiirestä?

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja kyllä tuo näyttää ihan Anniina ballerinalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! :)
      Olen itse varsin tyytyväinen lopputulokseen. Toki tekisin nyt muutamia asioita toisin, mutta niinhän se meinaa aina leivonnassa ja koristeissa mennäkin että aina on parannettavaa.

      Poista
  2. Oi hieno!!

    Miultakin on Ellu tilannut kakkuun sellaisen aiheen, että huh huh.. Pohdin vakavasti valmiin kakkukuvan tilaamista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnaa! :)

      O ou, kolmen vuoden iässäkö ne vaikeat kakkutoiveet jo alkavat? :D
      Ensimmäiset kaksi vuotta sai äiti päättää aika pitkälti millä mennään, mutta nyt alkaa varmasti lapsukaisilla olemaan jo omaa tahtoa ja toiveita.
      Jännä nähdä mitä teidän Ellu toivookaan ja miten sinä sen toteutat. :)
      Mielenkiinnolla jään myös odottelemaan kesää ja meidän oman tytön 3vkakkutoiveita. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti Selina! :)
      Olen kyllä itsekin varsin tyytyväinen.

      Poista