perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kesälomaa: Muumimaailma

Niin se vain hurahti, lähes kaksi viikkoa lasten kanssa lomaillen.
Kaikenlaista kivaa olimme suunnitelleet ja suurinosa saatiinkin toteutettua, surkeista säistä huolimatta.
Tälläkin viikolla Teppo ja Vilma ovat saaneet runsaasti kahden keskistä aikaa, minusta se on tärkeää. Silloin he voivat keskittyä vain toisiinsa ja puuhailla yhdessä kivoja juttuja. 

Tälläkin viikolla Vilma on päässyt kalastamaan isänsä kanssa, ensimmäistä kertaa soutuveneellä. Siitä olenkin saanut kuulla juttuja ja nähnyt videoita. :)
Minäkin sain oman hetken kahden Vilman kanssa. Kävimme nimittäin shoppailemassa neidille vaatteita.
Ostoksilla oli kiva käydä ihan ajan kanssa ja rauhassa, pystyi paremmin keskittymään eikä tarvinnut hötkyillä tai vilkuilla mitä taapero puuhaa.
Melkoisen vaatekasan kanssa suuntasimmekin sovituskoppiin ja monia kivoja vaatteita päätyi ihan ostoskassiin asti. :)

Koko perheen voimin olemme puuhailleet aika perusjuttuja, ulkoilua ja tytöt ovat keksineet sisälläkin monenlaisia leikkejä. Pyrimme välttämään hötkyilyä ja liikaa aikatauluttamista, rento oleilu tekee hyvää.
Tämän kesän kohokohta lasten kanssa taisi kuitenkin olla tiistaina kun menimme koko konkka ronkka Muumimaailmaan!

Muumimaailma oli meille kaikille uusi tuttavuus. Mietimme ensin olisiko Muumimaailma hyvä paikka kun matkaa meiltä on sinne melkoisesti ja mietimme viihtyisikö Vilma siellä (olisiko Muumimaailma liian lälly paikka 9-vuotiaalle). Vilma oli kuitenkin nähnyt mainoksen Muumimaailmasta, ennen kuin olimme edes maininneet asiasta mitään, ja sanonut haluavansa Muumimaailmaan. Päätös oli tehty, menemme Muumimaailmaan jos vain on hyvä sää.

Tiistaina oli onneksi poutaista (muina päivinä taisikin olla sateista), joten pakkasimme eväät ja lapset autoon aikaisin aamulla ja lähdimme ajamaan kohti Naantalia.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun matkasimme näin pitkän matkan tyttöjen kanssa autolla. Yhteen suuntaan aikaa meni noin 2,5 tuntia. Matkat sujuivat onneksi ilman minkäänlaista kitinää ja vikinää, kiltisti jaksoivat kumpikin istua eikä kesken matkan tarvinnut pysähdellä. 




Muumimaailma oli satumaisen ihana paikka! Se oli osattu toteuttaa hienosti luonnon keskelle, kauniille saarelle. Käytävät olivat suloisia mukulakavikatuja ja monin paikoin sai ihastella kalliota kera sammalpeitteen. Suloiset Muumilaakson rakennukset oli toteutettu hienosti. 
Lapset tutkivat paikkoja ihmeissään, etenkin Vilma oli aivan tohkeissaan. Hän sai toimia kartturinamme ja oli aivan täpinöissään kun sai lukea kartalta mikä kohde on seuraavaksi luvassa.
Senniin suurimman vaikutuksen taas puolestaan tekivät Muumihahmot, jotka kulkivat pitkin Muumimaailmaa. Kaikkia piti päästä halaamaan! Senni ei pelännyt tai arkaillut hahmoja lainkaan, vaikka ne olivatkin pieneen taaperoon verrattuna valtavia. Aina uuden hahmon nähdessään pienen jalkoihin tuli hurjasti vauhtia ja kädet ojossa mentiin halaamaan. 
Muumipeikko, Niiskuneiti, Hemuli, Sosuli, Niisku, Rouva Vilijonkka, Pikku Myy, Tuutikki, Nipsu, Muumimamma ja Aliisa olivat helposti halattavia. Sen sijaan vikkeläkinttuisen Haisulin perässä Senni kipitti pitkän matkaa ja puikkelehti ihmismassan läpi päästäkseen halaamaan. Lopulta sai kuin saikin halattua. Senni onnistui jopa halaamaan Aliisan mummoa, Noitaa, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan pitänyt sellaisesta hempeilystä kuin halaaminen ja Muumitkin olivat älllllöttävän kilttejä. ;)


Uimahuone

Muumimamman jättikurpitsa, josta Pikku Myy teki itselleen majan.

Pikku Myy vaihtoi läpyjä lasten kanssa ja näytti kieltä :D

Hali Muumimammalle :)

Mörkö ja sydämen muotoinen näkinkenkä

Sosuli innostui oikein poseeraamaan kun näki kameran Tepolla :D


Vietimme Muumimaailmassa noin 6 tuntia. Aika meni kyllä hujauksessa! 
Kuten olimme osanneetkin aavistaa, oli väkeä kuin pipoa ja paikoittain olikin melkoinen tungos.
Olimme sopineet jo matkalla, ettemme lähde hätiköimään. Etenemme rauhassa ja katsomme sen mitä ehdimme. Ehdimme käydä kaiken vähintään kertaalleen läpi, rauhassa. Paikalla oli myös niitä perheitä joilla oli kova kiire päästä paikasta A paikaan B. Joidenkin aikuisen kasvoilta näkyi kiukku ja turhautuneisuus raahatessaan sätkivää ja karjuvaa lastansa väkisillä eteenpäin. Me vältyimme onneks itkupotkuraivareilta.
Tämä johtunee siitä, että olin suunnitellut melko tarkkaan millä konstein lapset (tai lähinnä tuo taapero, 9v on jo niin iso että osaa käyttäytyä ilman sen ihmeempiä viritelmiä) jaksavat koko päivän. Tiivistettynä konstit olivat seuraavat: valjasreppu, rattaat, omat eväät ja aikaa.
Senni sai jokinaika sitten Skip Hopin valjasrepun ja tällä reissulla se oli korvaamaton apuväline! Minä itse-vaiheen omaava taapero ei aina halua pitää kädestä vaan kävellä itse! Mutta kun paikalla on lukematon määrä muitakin, ei tuon ikäistä voi päästä poukkoilemaan ihan omia polkujaan tai eksyy pian. Tällöin valjasreppu auttoi, taapero sai kävellä itse mutta repussa olevan hihnan ansiosta hän ei päässyt liian kauaksi meistä muista.
Rattaat olivat myös meillä erittäin tarpeellinen apuväline, ihan senkin takia että olimme pakanneet omat eväät mukaan ja vaunuilla niiden kuljetus onnistui näppärästi. Olisi ollut turhauttavaa raahata sekä kylmäkassia, kuivamuonakassia, hoitokassia että Vilman reppua käsin mukana. Muumimaailma on melko mäkinen paikka ja ainakin minulla olisi tullut kiukku ja itku jos kassit olisi pitänyt kantaa mukana koko päivän. Toki vaunujen työntäminen mäkisessä maastossa otti välillä koville (Teppo saikin melkoisen pohjelihastreenin ;)) mutta helpommin ne tavarat kulkivat pyörien päällä. Onneksi vaunuilla pääsi aikalailla joka paikkaan. Vaunut mahdollistivat myös lepohetken taaperolle aina tarvittaessa. Päikkäreitä neiti ei malttanut nukkua, mutta huili ihan hyvän tovin.
Tiesin Muumimaailman olevan kallispaikka, siksi päätimme säästää ja pakkasimme omat eväät mukaan. Näin meidän ei tarvinnut jonotella ruokapaikkoihin ja maksaa itseämme kipeiksi kalliista ruoka-annoksista. Lisäksi tiesimme tasan mitä söimme kun eväät oli tehty itse. Eväiksi olin valmistanut mm. ruispizzaa ja välipalaksi pannaria (pitäähän sitä nyt Muumimaailmassa pannukakkua syödä). Lisäksi eväskasseista löytyi mm. karjalanpiirakoita kera päällisten, puristetavia hedelmäsoseita, pillimaitoja ja -mehuja sekä vähän keksejä. Näillä pärjättiin oikein hyvin, kaikki saivat tarpeeksi syödäkseen. Nälkäkiukku ei ehtinyt yllättää ketään kun saimme levitettyä viltin nurmelle aina oikeaan aikaan ja ruoka oli hetkessä nenän edessä. Senni pitää eväsretkistä kovasti ja hihkuikin joka kerta iloisesti "eväsekkelle" kun levitimme viltin ja asettelimme eväät esille. :D
Viltin päällä istuessamme ihailimme samalla Muumitaloa ja Muumipeikon rakentamaa taloa joka oli ihanan värikäs ja hullunkurinen vinoineen savupiippuineen ja liukumäkineen. Eväspaikaltamme oli myös näkymä Muumilaakson poliisilaitokselle, jonne paikallinen poliisi sai ankaran ajojahdin jälkeen Haisulin telkien taakse. Ovela Haisuli onnistui kuitenkin karkaamaan ja ajojahti alkoi uudelleen. Tätä etenkin Vilma seurasi mielenkiinnolla. :) 


Yhdessä Hemulin taloa tutkimaan menossa.

Drontti Edvart

Vilman ottama kuva :)



Lapset viihtyivät siis paremmin kuin hyvin. Mites me vanhemmat?
Minä nyt olen melkoinen Muumihöperö ja ihailin Muumimaailmaa varmasti yhtä innokkaasti kuin lapsetkin. Monia hienoja paikkoja löytyi kuten Yksinäisten vuorten putoukset, hattivattien luola ja meren rannalla oleva uimahuone ja Drontti Edvart. Kuiskalevat puunrungo olivat myös tosi kivat; vanhoihin puunrunkoihin (ei eläviin puihin) oli tehty koloja ja jokaisesta kuului erilaisia hentoja kuiskauksen omaisia ääniä kun koloon painoi korvansa kiinni.
Lisäksi Muumiteatterissa katsomamme esitys sain kyllä hymyn huuliin. Menimme katsomaan musiikkinäytelmää joka kertoa Nipsun gramofonista. Keskittyneesti lapset katsoivat näytelmän alusta loppuun aina välillä ilosta hihkuen ja käsiään taputtaen. Eniten näytelmään taisi eläytyä tuo meidän perheen pienin, joka oli selvästi aivan haltioissaan.
Kysyin kaikilta mikä oli parasta: Senni ehdoton lemppari oli hahmojen halailu, Vilma taisi nauttia eniten eri paikkojen tutkimisesta. Molemmat lapset pitivät myös poskiinsa saamistaan Aliisan kuvista, sattumalta kumpikin valitsi saman hahmon kuvan poskeensa.
Minä pidin ehkä eniten niistä kuiskaavista puunrungoista ja hienosti toteutetuista rakennuksista ja muista nähtävyyksistä.
Teppo sanoi hetken pohdittuaan että teatteri taisi olla hänen lempparinsa. Päädyimme kuitenkin yhteis tuumin Tepon kanssa siihen, että ylivoimaisesti parasta oli nähdä se ilon ja reimun määrä lapsista! Se kuinka he nauttivat, nauroivat, kikattivat, hassuttelivat, hämmästelivät ja ihastelivat Muumimaailmaa. <3



perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tahdon!

Minulle esitettiin juuri suuri kysymys!
Kysymys jota jopa säikähdin ensin. Tosissaanko kysyt tätä minulta?! Ihan oikeastiko?
Hetkeäkään en kuitenkaan epäröinyt. Vastasin oitis myöntävästi, tietysti.

Ja nyt kaikki voivat vetää henkeä. 
Ei, minä en ole menossa naimisiin. Rakas ystäväni puolestaan on ja hän kysyi minua juuri kaasokseen! Ihanaa! Häät! <3
On ehdottomasti suuri kunnia päästä kaasoksi!
Jonkinlainen häähullu minussa on tullut jo esiin. Mielessä liikkuu kaikenlaisia häihin liittyviä kysymyksiä ja olenkin jo ahditellut morsianta niillä. ;)

Minun toivotaan olevan persuksille potkija, jotta häät toteutuvat. Sitä tulen varmasti olemaan. En silti halua aiheuttaa morsiusparille harmaita hiuksia. He haluavat rennot häät enkä halua hössöttää niin paljoa että minä saan aikaan kauhean stressin. 

Myönnetään, että nyt olen aivan täpinöissäni. Uskon kuitenkin, että tämän alkuinnostuksen jälkeen minäkin rauhoitun. Suunnitelmat ovat vielä hyvinkin avoimia, siksi päässäni onkin paljon kysmyksiä, suunnittelija luonne kun olen. Olisi jo kova halu päästä avustamaan suunnitteluissa, tuumasta toimeen. 

Sen lisäksi että pidän suunnittelusta ja juhlien järjestämisestä, haluan olla hyvä kaaso. En halua tuottaa rakkaalle ystävälleni pettymystä, en halua hänen katuvan sitä että pyysi minua kaasokseen. Haluan hoitaa tehtäväni kaasona hyvin. Haluan olla morsiamen tukipilari, avunantaja se luottohenkilö jolle voi puhua häistä ja niiden suunnittelusta. 
Juhlien lähestyessä haluan olla se joka rauhoittelee panikoivaa morsianta ja osaa vakuutella että kaikki on kunnossa ja kaikki sujuu varmasti hyvin.

Olen saanut kerran aikaisemminkin kunnian olla kaasona. Siitä on lähes kolme vuotta kun siskoni meni naimisiin ja minä olin yksi kaasoista. <3
Jotain hajua siis kaasonhommista jo on. Tosin jokaiset häät ovat omanlaisensa, hääparin näköiset.
Tiedän että näistäkin häistä tulee hääparin näköiset, ainutlaatuiset, hienot häät!
Olen niin otettu päästessäni kaasoksi! <3






torstai 23. heinäkuuta 2015

Kesälomaa: Aarniwalkean satupiha

Nyt on alkanut meidän koko perheen kesäloma!
Tämä ja ensiviikko olisi tarkoitus puuhastellaan lasten kanssa, milloin mitäkin.
Mitään tarkkoja suunnitelmia meillä ei ole, vain joitain ideoita ja ajatuksia.
Emme halua kuluttaa lomaa hötkyilyyn ja tarkan aikataulun mukaan juoksemiseen. Kaipaamme rentoa ja mukavaa lomaa. Etenemme fiiliksen mukaan. Loman pitää olla lomaa, ei suorittamista.

Harmiksemme nyt on ollut varsin kurjat säät. Ollaan siitäkin huolimatta saatu aika kulumaan ihan kivasti. Teppo ja Vilma ovat saaneet kahden keskeistä aikaa ja ovatkin jo mm. käyneet kiertelemässä kirppiksellä ja kalastamassa (kummatkin pitävät kalastamisesta kovasti). 
Minä olen pitänyt taas huolen, että lomalla on saanut myös herkutella hieman, eilen leivoimme pullaa ja tänään pidimme lettukestit.

Tiistaina oli ihana sää! Koska tämän viikon muut päivät olivat hyvin sateisia, päätimme hyödyntää poutaisen päivän.
Menimme ensimmäistä kertaa Aarniwalkean satupihalle. Paikka oli meille kaikille ihan uusi tuttavuus. Hassua miten kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt siellä vaikka meiltä sinne on vain noin 15min ajomatka.
Paikka yllätti todella positiivisesti!

Aarniwalkean satupiha on kotikutoinen ja lämminhenkinen retkipaikka perheille sekä lapsiryhmille. Monipuolisissa leikkipaikoissa lapset ovat itse pääroolissa ja luovat omat leikkinsä virikkeellisessä ympäristössä.
Tämä Aarniwalkean satupihan nettisivuilta otettu tekstinpätkä pitää paikkansa.
Aarniwalkeassa jos jossain lapsi voi päästää mielikuvituksensa valloilleen!

Aidatulla pihalla on monia herttaisia leikkimökejä. Jokainen niistä oli omanlaisensa, oli mm. sekatavarakauppa, koulu, heppatalli ja lemmikeillekin oli oma mökkinsä. Yhdessä mökissä oli monenlaisia roolivaatteita joita lapset saivat ottaa leikkeihinsä.
Mökit oli sisustettu luovasti ja hauskasti, niihin oli panostettu!
Minusta oli ihanaa, että alueella sai oikeastikin leikkiä, mökit eivät siis suinkaan olleet vain koristeena. Jopa vettä ja hiekkaa sai käyttää leikeissä, toki omat jäljet piti siivota jotta leikkipaikat pysyisivät kaikille siisteinä.
















Pihalla oli myös monenlaisia potku- ja polkuautoja, hiekkalaatikoita, trampoliineja ja jopa puinen lehmä jota pystyi oikeasti lypsämään!









Pihalta löytyi myös monia aitauksia joissa asusteli ihan oikeita kaneja. Pikkupuput olivat todella hellyyttäviä ja tulivat heti moikkaamaan kun meni aitauksen vierreen.






Leikkipaikkojen rakennusmateriaaleina oli käytetty todella luovasti kaikkea vanhaa. Mm. vanha perävaunu oli muutettu pallolammeksi (pallomereksi).






Pihalla oli monenlaisia eväiden syöntiin soveltuvia paikkoja, penkkeineen ja katoksineen ja ne oli kaikki rakennettu taidokkaasti vanhoista tavaroista tuunaamalla. Erään paviljongin seinänä toimi vanhan hetekan jousitukset! :D
Alueella on myös kahvio, josta voi ostaa pientä syötävää. Siis ihan oikea kahvio. ;)







Piha mökkeineen ja pupuineen oli ihana, mutta minun lempparini oli metsään tehty polku, haltiametsä, jonka varrelta löytyi metsäneläimiä, peikkoja ja noitia. Jokaisen hahmon kohdalla oli kyltti jossa kerrottiin pieni tarina kyseisestä hahmosta.









Alueella oli myös grillipaikka. Siellä Teppo grillasi mukanamme tuomat makkarat.
Lapset leikkivät niin innoissaan pihalla, etteivät olisi malttaneet syömään ollenkaan. Senni söikin huonosti eväsleipänsä, eivätkä tuoreet mansikat eivätkä edes keksit kiinnostaneet häntä. Hän halusi mennä leikkimään!
Meille muille kyllä ruoka kelpasi, olimmehan olleet ulkona leikkimässä jo useamman tunnin. Saimme onneksi Senninkin syömään jotain ja leikit saivat taas jatkua.

Pihalla oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettemme ehtineet perehtyä kaikkeen kunnolla. Jokainen löysi kuitenkin lempparinsa: minä haltiametsän, Vilma sekatavarakauppa mökin, Senni pallomeren ja Teppo grillipaikan. :D
Koko piha oli niin hienosti toteutettu, ihana yhtenäinen kokonaisuus täynnä ihmeteltävää ja katseltavaa. Oli kuin olisi hypännyt johonkin satumaahan! Menemme ehdottomasti joskus uudelleenkin!



Onko Aarniwalkean satupiha sinulle tuttu?

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

2v studiokuvat

Nyt on Sennistä studiokuvia ja voi miten ihania niistä tulikaan!

Kuvat ovat siis ammattilaisen ottamia www.kuvaajanne.fi ja tiesin että hän osaa ottaa upeita kuvia, mutta silti minut valtasi wau fiilis kun näin kuvat ensimmäistä kertaa.
Miten hyvin niistä välittyykään Sennin luonne. Tyttö kun osaa olla hassutteleva vintiö kuin myös keikistelevä söpöläinen. ♡
Sennin 2v kuvien lisäksi saimme myös sisaruskuvia Sennistä ja Vilmasta, sekä ihania perhekuvia meistä kaikista neljästä. Ainutlaatuisia ja onnistuneita kuvia.





Miten voikaan olla näin söpö, ihana pieni keikistelijä <3


Tämä on yksi lemppareistani, vauhdikas ja riemuisa kuva.
Äidin ja isin käsissä on hyvä kiikkua :D





Rakkaat tyttöset

Mitä isosisko edellä, sitä pikkusisko perässä :D





Äiti ja tytär




Eikös olekin ihania :)

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Synttäreiden tarjottavat

Kunnon juhlat tarvitsevat myös herkulliset tarjottavat, tottakai!
Suunnittelin tarjottavia Sennin 2v synttäreille jo hyvissä ajoin. Lista muuttui moneen kertaan, viimeisin muutos tuli vielä kauppareissulla. :D






Juomatarjoilu oli seuraavanlainen:
Kahvin juojille kahvia ja teen ystäville Muumiteetä.
Kaupan limppareita en halunnut tarjota. Sen sijaan teimme Tepon kanssa itse sitruunalimonadia. Siitä tuli kivan raikasta, ei kovin makeaa. Lasten suuhun se saattoi olla liian kirpsakkaa, mutta isommille se toimi hyvänä janon sammuttajana.
Koska Muumeissa Muumipeikko juo vaapukkamehua oli sitä tarjolla. Vadelmamehu oli ihan kaupan tiivistemehusta tehtyä. :)






Suolaisina tarjottavina meillä oli:

Nuuskamuikkusen eväsleipiä (kinkku- ja meetvurstikolmioleipiä)
Nämä tehtiin Tepon kanssa yhdessä ja täytteet keksittiin omasta päästä.





Hattivattien kalakakkua (savulohikakku).
Tämä on ollut monien juhliemme kestosuosikki. Tämä uppoaa aina kuin kuumille kiville, siks teinkin niitä tällä kertaa kaksi kappaletta jotta kaikki saivat varmasti tarpeeksi. Koristelin kakut Hattivattien muotoisilla juustoilla ja kirsikkatomaateista tein Muumimaailman tyylisiä kukkia.






Makeina tarjottavina puolestaan oli:



Hemulin makeat mansikat.
Nämä mansikat olivatkin suussasulavan makeita, namskis.





Niiskuneidin vaahtokarkkitikkarit.
Vaahtokarkkitikkarit kiehtoivat erityisesti lapsia. Itse maistoin yhden ja täytyy sanoa ettei hivellyt minun makumieltymyksiäni, liikaa makeaa ja toisaalta ei taas maistunut millekään. Mutta nättejä ne olivat ja ei kaikkien tarvitse kaikesta tykätäkään. :)





Rouva Vilijonkan pikkuleivät.
Tarjolla oli toki myös keksejä, niistä taaperot tykkäsivät kovasti ja valvovien silmien välttäessä pikku kädet kävivät salaa napsimassa keksejä mukaansa. ;) 





Muumimamman suklaaleivokset.
Kinderpiirakkakin sai Muuminimen. Nämä leivokset ovat super makeita ja  niin herkullisia. Suklaanystävän herkku.




Tiuhdin ja Viuhdin tiikerikakku.
Tämä oli Tepon tekemä, hän osaa tehdä maailman parasta tiikerikakkua. :)





Pikku Myyn minttuinen mansikka-mariannekakku.
Juhlapöydän kohokohta, The Cake!
Kakun mousset päätin jo alku keväästä. Nyt kun mansikkakausi on parhaimmillaan halusin käyttää mansikoita. Mansikan kaveriksi sopi hyvin raikas ja makea mariannemousse, piparminttun kera. Tuo piparminttu on nyt minun ehdoton makusuosikkini.
Kakun kuorrutus on tehty tuorejuustosta, vispikermasta, tomusokerista ja vaniljakreemistä. Teeman mukaisesti värjäsin kuorrutteen keltaiseksi.
Kuorrutteen pursotin kakun päälle ruusupursotuksella. Pursotuksen tekisin nyt hieman toisin, mutta ihan ok se oli näinkin. Aina oppii jotain uutta. Seuraavalla kerralla muistan aloittaa pursotuksen alhaalta, en ylhäätä niin kuin nyt.
Muumiteema näkyi kakussa Pikku Myy-koristeena. Tein Pikku Myyn sokerimassasta. Tämä oli ensimmäinen ihmishahmoinen sokerimassa tekeleeni ja kyllä mietitytti miten saan sellaisen tehtyä. Aikaa pikkuisen koristeen tekemiseen hurahti useampi tunti, mutta kyllä se kannatti. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Minun tekemäkseni se oli oikein hyvä! Ja kaikki taisivat jopa tunnistaa sen Pikku Myyksi. ;)
Pikku Myy sai kavereikseen muutamia leppäkerttuja. Leppäkertut tein yhdessä Sennin kanssa. :)















Miltäs tarjottavat näyttivät?