torstai 22. lokakuuta 2015

Pikkuneidin juhlavammat ulkovaatteet

Kierreltiin tässä eräspäivä paikallisella livekirpparilla. Eteen sattui aivan ihanat ja söpöt kukalliset lastensaapikkaat (ei siis kumisaappaat vaan saapikkaat). Oli pakko kurkata mitä kokoa ne olivat ja jes, ne olivat juuri sitä kokoa mitä toivoinkin. Kengät olivat hyvässä kunnossa, tuskin juurikaan käytetty. Nämä kengät oli osattu hinnoitella kirppishinnalla, 4€ ei ollut lainkaan paha hinta hyväkuntoisista kengistä joissa oli karvavuori.
Teppo ja Senni olivat ehtineet jo minun edelleni, kipitin heidät kiinni ja sovitin kenkiä Sennille ja ne olivat juuri sopivat!

Yleensä en osta Sennille kenkiä käytettyinä. Haluan, että pienen jalat saavat hyvät kengät, joita kukaan muu ei ole astunut linttaan tai oman jalkansa muotoon. Näin pienen lapsen jalka on kuitenkin vielä kovin hauras ja jalan kehitys on vielä kesken.
Poikkeuksena pidän saappaita ja juhlakenkiä. Minun järkeni mukaan kumisaappat tuskin muokkautuvat käytössä niin paljoa kuin kävelykengät. Juhlakenkiä taas pidetään niin harvoin, että tuskin ehtivät saada pahaa aikaan. Sellaiset kengät joilla lapsi kävelee ja ulkoilee paljon, ostamme uutena. Tosin jostain luin juuri juttua, ettei lapsi saa painollaan juurikaan muokattua kenkiä, varsinkaan kun ne eivät jalan kasvun takia ehdi kauaa yhdellä lapsella olla. En halua silti oottaa riskiä, tiedänpähän että uusissa kengissä on ainakin kaikki ominaisuudet (kuten vedenpitävyys ja lämpöisyys) tallella.

Nämä kirppiksellä bongaamani kukkasaapikkaat ostimme ja ne on tarkoitettu lähinnä juhlavampiin tilaisuuksiin ja ehkä myös kauppakengiksi.
Kengät pääsevätkin jo tänä viikonloppuna käyttöön, sillä tiedossa on juhlat. Sennin täti menee lauantaina naimisiin ja sinne jos jonnekin voi pukea suloiset kukkasaapikkaat. :)
Sisäkengiksi otetaan valkoiset juhlaballerinat.

Kun juhliin oli ostettu suloiset kengät, aloin miettiä muutakin ulkovaatetusta. Kengät eivät pääse oikeuksiinsa haalarin kanssa ja Sennin välikausitakki on aika ohut. Nyt on jo aika kylmä, tänäänkin on ollut kovin tuulista ja kosteaa. Tosin kuljemme vihkitilaisuuteen autolla eli ulkona ei olla paljoa.
Muistin kuitenkin nähneeni fb:n kirpparilla ihanan pörrötakin joka oli oikean kokoinen Sennille. Ihailin sitä jo silloin, mutta en viitsinyt ostaa kun mietin, että tuleeko sille köyttöä. Nyt juhlia on merkitty kalenteriin jo melkoisesti tälle syksylle ja talvelle, että juhlavammalle takille tulisi kyllä käyttöä. Hetken aikaan sain haeskella, että löysin takin myynti-ilmoituksen. Onneksi kukaan muu ei ollut ostanut sitä! Kaunis vaaleanpunainen pörrötakki sopisi niin hyvin kukkasaapikkaiden kanssa. Sain sovittua myyjän kanssa takin hinnaksi 10€. Takki oli uudenveroisessa kunnossa, sitä oli käytetty yhden kerran. Takkikin sai siis uuden kodin meiltä.

Senni on ollut aivan ihastunut uusista kengistään ja takista. Kengät oli pakko saada jalkaan ja niillä tepasteltiin pitkä tovi. Hetkenpäästä sanoin, että nyt kengät on pakko riisua kun niissä tulee karvavuoren kanssa kuuma sisällä. Pitkin hampain neiti luopui kengistään kun annoin vaihtariksi juhlaballerinat. :D
Takki päälläkin meidän hienohelma keikisteli pitkän tovin. Silitteli sitä ja totesi "inanan tileä" eli ihanan sileä. Takin huppuakin kokeiltiin useaan otteeseen päähän ja käytiin kurkkaamassa peilistä miltä se mahtaakaan näyttää.








Minusta nämä ovat varsin suloiset juhlavammat ulkovaatteet ja kun hintaa näille tuli yhteensä vain 14€, ei äidinkään tarvitse potea kovin huonoa omaatuntoa kun tuli ostettua lapselle taas vaatteita. ;)
Tajusin muuten, että minunkin juhlakenkäni ovat kirppikseltä ostetut. Käyttämättömät ne tosin olivat, mutta kuitenkin. Aina ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi juhlakenkiä ja -vaatteita hankkiessaan.



Mitäs tykkäätte näistä kirppislöydöistä?

8 kommenttia:

  1. Hienot löydöt, etenkin kengät ovat ihanan pirteät ja persoonalliset! :) Kirpparilla tekee kyllä välillä tosi hyviä löytöjä ja usein silloin, kun ei varsinaisesti etsi mitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se usein menee, että löytöjä tekee silloin kun ei varsinaisesti etsi mitään. Niin kävi tälläkin kertaa. :)

      Poista
  2. Ihania, etenkin nuo saapikkaat! Samanlaiset voisin huolia itsellenikin. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä minäkin vetäisin samanlaiset kengät jalkaani jos sellaiset saisin. :)

      Poista