perjantai 10. heinäkuuta 2015

Syntymäpäiväjuhlien valmistelua

Sennin synttärijuhlat lähestyvät ja niiden valmistelu onkin jo täydessä käynnissä! :)
Kutsut on toimitettu perille, nyt odotellaan vastauksia. :)

 Tilasin ifolorilta kivat valokuvakutsukortit. Pähkäilin kauan millaiset niistä tekisin, korttipohjia oli monia ihania ja valokuvan valitseminen vei aikaa. Valokuvan valitsemisessa kysyinkin teidän mielipidettänne, kiitoksia niistä. :)

Päädyin helmiäiskartonkiseen neliötaitekorttiin.
Kortissa on ihana keltapohjainen sydänkuvio. Pitkän pohdinnan jälkeen valitsin kuvaksi sen missä Senni kurkkaa söpösti puun takaa.
Jännäsin tuleeko kuvasta rakeinen koska jouduin rajaamaan sitä aika paljon.
Kun kortit saapuivat avasimme paketin jännityksellä yhdessä Tepon ja Sennin kanssa. En tiedä mitä olisimme tehneet jos kuvien laatu olisi ollut surkea, aikaa uusien tilaamiselle ei olisi ollut.
 Kun sain paketin auki, pääsi helpotuksen huokaus. Huh, kuvat näyttävät todella hyviltä! Tulos oli erinomainen, nämä kehtaa lähettää kutsutuille. Kuvassa Sennillä on keltainen kesähattu ja se sopii kortin väriin kuin nenä päähän. :) 

Tällaiset niistä sitten tuli:




Kutsut on siis nyt lähetetty ja voimme keskittyä itse juhlien järjestämiseen.
Jos kaikki kutsutut tulevat paikalle, on meitä yhteensä noin 40! Ja kutsuttuina on vain isovanhemmat, sekä minun ja Tepon sisarukset perheineen eli vain lähisukulaiset. Koska kutsuttuja on melkoisesti totesimme, että on helpointa hommata juhliin kertakäyttöastioita. Aikuiset saavat toki kahvinsa ihan posliinikupeista, mutta mehun juojille on kerttismukit.
Nykyään kerttiksiä löytyy ihanissa väreissä ja kuoseissa! Enää kerttikset eivät rajaudu vain niihin mauttomiin valkoisiin pahvilautasiin ja korvamukeihin. Valikoima on laaja ja tyylikkäitäkin kerttiksiä löytyy paljon. Etenkin lastenjuhlissa kerttikset ovat todella näppärät, ei tarvitse pelätä että perintökipot menevät palasiksi jos joltain sattuu putoamaan lautanen käsistä eikä kenenkään tarvitse tiskata kamalaa tiskimäärää.

Kerttiksiä metsästettiin alkuviikosta kauppakeskus Willasta ja jotain sieltä löytyikin. Loput Teppo löysi ihan täältä kotinurkilta. :)
Ihan mitä tahansa kerttiksiä ei siis hyväksytty, niiden oli sovittava teemaan!
Kuten kutsustakin voi jo päätellä on teemavärinä keltainen, aurinkoinen ja iloinen väri.
Senni pitää paljon muumeista, joten niitä tullaan näkemään synttärikattauksessa. Ajattelin ensin, ettei osteta muumikerttiksiä mutta löysimme niin ihanat keltaisen muumikerttikset etten voinut vastustaa niitä. Sennikin oli niistä niin innoissaan, että pakkohan ne oli ostaa.



Tarjottavat on mietitty lähes valmiiksi, pientä hienosäätöä vielä niin sitten voinkin alkaa kirjoittelemaan ostoslistaa.
Tarjottavien miettiminen ja valmistaminen on niin kivaa puuhaa, etenkin kun on jokin tietty teema. :)
 Kaikkea en valmista yksin, Teppokin tekee osuutensa. 

Kakulla on juhlapöydässä tärkeä rooli ja sen olenkin suunnitellut jo ajat sitten. Kakkuun tulee sokerimassakoristeita ja niitä tein viimeksi eilen. Ihan kivasti sain ne onnistumaan, toivottavasti näyttävät kakussakin kivoilta. :D
Sennikin pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa sokerimassaan. Keskittyneesti hän katseli mitä minä tein ja koitti tehdä perässä. Aika kauan hän jaksoikin muovailla erilaisia kikkareita massasta ja tökkiä niitä muotoiluvälineillä.
Sokerimassa notkistuu ja sulaa käsissä. Mitä kauemmin sitä pitelee käsissä niin sen löysenpää siitä tulee. Tästä Senni ei pitänyt! Löysä sokerimassa tarttui ikävästi pikkuneidin käsiin ja sekös ällötti! Senni koitti nyppiä massaa pois käsistää ja lopulta hinkkasi käsiään vaatteisiinkin päästäkseen eroon tahmasta. Turhautuneena hän totesi lopulta "pestään kädet". Olinkin osannut odottaa tätä, sillä muovailuvaha, taikinat, ruuat ja hiekka saavat aikaan tämän saman reaktion. Jopa kylpyvaahto häiritsee jos sitä on käsissä. :D
Kädet pestiin (vaatteet menivät myös vaihtoon) ja sitten kaikki oli taas hyvin. Senni meni leikkimään omia leikkejään ja minä jatkoin vielä hetken kakkukoristeiden parissa. :D


Synttärijuhlien suunnittelu ja valmistelu on siis jo aika hyvällä mallilla.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen leipomaan ja laittamaan juhlia!


Mitä mieltä olette kutsukortista?
Entä juhlien Muumiteemasta ja keltaisesta teemaväristä?

1 kommentti: