tiistai 30. kesäkuuta 2015

Keittiön tuunausta osa 3

Kun keittiön välitila ja pöytätasot oli tuunattu, ryhdyin etsimään kaapistojen oviin uusia vetimiä.

Vanhat vetimet olivat toimivat mutta kammottavan mauttomat, kullan väriset muoviset hirvitykset!
Vetimet olivat nuppivetimet, joten uusienkin olisi oltava nupit.


Vanha muovinen nuppivedin


Nuppivetimien metsästys ei ollut helppoa puuhaa. Koska kaapit ovat valkoiset, en halunnut valkoisia vetimiä, se olisi tehnyt kaapeista ankeat. Haaveilin posliinisista vetimistä, mutta monet kivat olivat juurikin valkoisia. Ihania värikkäitä posliininuppejakin löytyi mutta ne olivat liian pieniä.
Kiertelin varmaan kaikki kaupunkimme liikkeet, joissa myytiin nuppivetimiä mutta sopivia ei vain tuntunut löytyvän. Netissäkin tuli selailtua ja etsittyä ahkerasti, tuloksetta.

Lisähaastetta toi se, että minulla oli ennestään pari ihanaa posliinista perhosnuppia ja halusin niille kaverit. Niitä ei kuitenkaan enää myyty ja luulin joutuvani luopumaan perhosnuppiajatuksestani. Siskollani sattui kuitenkin olemaan muutama samanlainen nuppivedin ja hän raaski antaa omansa minulle. ♡
Nuppeja oli siis kasassa 5kpl, mutta ne eivät tietenkään riittäneet kaikkiin oviin. Lopulta perhosnupit päätyivät vetolaatikkoiden nupeiksi ja kaappien oviin piti etsiä jotkin toiset.







Ensin yritin etsiä perhosnuppeihin sopivia nuppeja, mutta se oli mahdotonta! Päätin luopua ajatuksesta, jossa nupit olisivat mahdollisimman samankaltaiset kuin perhosnupit. Samanhenkisyyttä hain silti, kaiken olisi sovittava keittiöön ja visiooni&haaveeseeni "muumimammakeittiöstä".

Viimein löysin täydelliset nuppivetimet, oikeat herkut! 
Ne tulivat eteeni sisustuliike Pompotissa ja ne oli pakko saada! Ne eivät suinkaan olleet posliiniset vaan metalliset (takorautaisetkohan nuo ovat?) ja niissä on lasinen keskus. Minulle reunojen koristekuvio tuo mieleen murokeksit. :)  Nupit ovat ihanasti vanhan näköiset, uutuuden kiiltoiset eivät sopineet visiooni. Nupit ovat ihan erilaiset kuin perhosnupit, mutta jotain samaakin niistä löytyi: ihanat pastellin sävyt. 
Vetimien metsästys oli onnellisesti päättynyt ja sain vaihtaa kamalien muovihirvitysten tilalle kauniit nuppivetimet. :)






Nupit toivat mukavasti väriä keittiöön, sopivat d-c-fixattuihin tasoihin ja olivat juuri oikean kokoiset. Juuri se piste iin päälle jota olin etsinyt! :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat nupit! Siellä on varmasti keittiössä tapahtunut iso muutos pikkurahalla. Olisi kiva nähdä ennen ja jälkeen kokonaiskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ennen ja jälkeen postaus on tulossa. :)

      Poista
  2. Oi, kivat vetimet! Miekin jään odottelemaan kuvaa kokonaisuudesta, hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista