tiistai 5. toukokuuta 2015

Pyörällä polkee pyörällä polkee...

...niin tai siis potkuttelee.

Päätimme ostaa Sennille potkupyörän. Luin että sen avulla lapsi oppii tasapainon varsin nopeasti ja näin apupyöriä ei tarvita.
Senni on sen verran varovainen liikkuja, että haluamme hänen oppivan ensin tasapainottelun ja vasta sitten polkemisen. Tosin näin pieni lapsi ei edes jaksa polkea vielä (kokeiltu on).
Monia muitakin positiivia puolia tuntui potkupyörässä olevan. Potkupyörä on kevyempi ja ketterämpi kuin apparipyörä ja pienenkin lapsen on helpompi ohjailla sitä, se ei myöskään jää sutimaan tyhjään niin kuin apparipyörä tekee helposti.

Päätös oli siis aika helppo, ostaisimme potkupyörän. Emme kuitenkaa sännänneet suinpäin ensimmäiseen kauppaan pyöräostoksille vaan vertailimme monia vaihtoehtoja.
Ensin ajattelin, että olisi hyvä mitä kevyempi pyörä olisi. Mutta kun tutkimme tarkemmin niitä tosi kevyitä potkupyöriä, huomasimme että niissä oli tosi paljon muoviosia.
Halusimme tytölle kestävän pyörän, emme sellaista joka olisi heti ensimmäisen kolhun jälkeen palasina. Ei siis muovipyörää.
Lopulta päädyimme Jupiter-merkkiseen potkupyörään. Ennen pyörän ostoa Senni sai testata pyörää, jotta näimme ylttääkö tytön jalat siinä maahan ja jaksaako hän kannatella pyörää.
Kun satula on alimmillaan ylttävät jalat maahan ja hyvin tyttö jaksoi kannatella pyörää. Värivaihtoehtoja oli kaksi, punainen tai turkoosin sininen.
Kysyimme Senniltä kumpi olisi mieluisampi, mutta hän ei vielä osannut sanoa, niinpä minä valitsin värin. Punainen pyörä ei oikein iskenyt minuun, joten nyt tytöllä on turkoosi pyörä. Osa varmaan mieltää sen "poikein pyöräksi" mutta minusta se sopii hyvin myös tytölle. Yhtälailla se punainen sopisi pojalle, se kun oli sellainen tummanpunainen. Tuo turkoosi oli vain niin ihanan raikas, toisin kuin se punainen.

Pyörä kotiutui meille pari viikkoa sitten ja muutamat kerrat ollaan jo harjoiteltu potkuttelua.
Senni oli innoissan pyörästä ja kypärä piti saada heti päähän ja pyörän satulaan päästävä.
 Alkuun Senni oli varsin varovainen potkuttelija, ihan niin kuin olimme ajatelleetkin. Häntä on rohkaistu pyörän kyytiin, mutta ei missään nimessä pakotettu. Pyöräilyn pitää olla mieluista puuhaa. 
Ensin Senni halusi että joku pitää pyörän ohjaustangosta kiinni, pian riitti että kiinni piti vain hänen haalarinsa selästä ja hoki vieressä että häntä autetaan.
Sitten tulikin pidempi pätkä ettei potkuttelua viitsitty harjoitella kun aina satoi vettä.

Viime sunnuntaina oli kuitenkin sen verran kiva sää, että pyörä otettiin puistoon mukaan ja Senni pääsi taas potkuttelemaan.
Senni oli innoissaan koska hän pääsisi näyttämään siskolleen Vilmalle kuinka hienosti osaa pyöräillä.
 Malttamattomana hän suorastaan hyppäsi pyörän selkään ja alkoi potkutella. Potkutellessaan hän hoki "milma näkee, milma näkee" ja voi sitä riemua kun sisko tuli kuin tulikin vastaan ja näki kuinka pikkusisko potkutteli menemään.
Tuttuun tapaan pidin Sennistä hiukan kiinni, mutta tyttöpä käskikin minun päästää irti! Äiti ei saanut auttaa, eikä kyllä isikään.
Ensimmäistä kertaa tyttö potkutteli aivan itse, ilman tukea. Potkuttelu on vielä sellaista kävelyä/köpöttelyä mutta välillä mennään vähän lujempaakin. Minusta on jo hieno saavutus, että vain muutaman harjoittelukerran jälkeen tyttö uskaltaa potkutella itsenäisesti. Isosiskolla oli iso vaikutus tähän. ♡
Taas on pikkuneiti oppinut yhden uuden taidon, voi miten nopeasti nuo lapset kasvavat ja kehittyvät.









4 kommenttia:

  1. Onnea Sennille uudesta taidosta. :)
    Mä olen meidän Ainolle miettinyt myös tuollaista pyörää, pitää ehkä semmoinen vielä hankkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)
      Me ollaan ainakin oltu tyytyväisiä potkupyörään, suosittelen! :)

      Poista