tiistai 12. toukokuuta 2015

Hyvä päivä, syntymäpäivä

Tänä iltana kävimme Sennin kanssa läpi kirjastosta lainattua kirjapinoa. Moni kirja oli jo ennestään luettu, mutta löytyi vielä yksi jota emme olleet vielä lukeneet: Pupu Tupunan syntymäpäivä.

Tyytyväisenä hymähdin kun luin kirjan nimen, miten hauska sattuma! :)
Tänään jos joskus on ollut SYNTYMÄPÄIVÄ!

Muistan tämän kirjan myös omasta lapsuudestani


Tänään 12.05.15 ihana Vilma tyttönen täytti 9 vuotta! ♡


Kultakäen kukkuessa
onni kaunis karttuu,
onnen päivän paistaessa
Vilma suureks varttuu!


Paljon onnea rakas Vilma!




Siskoni Nean vauvan laskettuaika olisi 15.05.15 ja kun Vilma kuuli sen joitain kuukausia sitten, mietti hän mahtaisikohan vauva syntyä hänen syntymäpäivänään. Sanoimme, että olisihan se ihan mahdollista.

Viimeyö meni jännityksen vallassa, monestakin syytä ja unet jäivät vähiin.
Aamulla jännitysmomentteja tuntui satelevan vain lisää ja epätietoisuus lisääntyi.
Aamupäivällä kaikki alkoi selvitä, minulta ja monelta muulta pääsi helpotuksen huokaus. Lopulta kaikki oli hyvin.

Saimme kuulla iloisen uutisen, pieni poika oli syntynyt ja kaikki voivat hyvin. ♡
Vilma osasi veikata pikkuisen syntymäpäivän oikein. :)
Paljon onnea koko perheelle!  Vauvantuoksuinen arki alkakoot.

Voi miten voikaan pieni ihmistaimi olla kaunis ja suloinen. Tuijotin pitkät tovit kuvaa pienestä nyytistä. Sennikin pyysi monta kertaa päivällä nähdä öpön (=söpön) vauvan kuvan. :)
Innolla odotan että pääsen näkemään pienen nyytin ja siskoni. Synnytyksestä riittää varmasti höpistävää ja vauvan ihailulla ei takuulla ole loppua kun sen aloitan.



Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.




Sellainen päivä, hyvä päivä, SYNTYMÄPÄIVÄ!

2 kommenttia: