sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän viettoa

Äitiys on ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut!
Olen haaveillut äitiydestä jo varsin nuoresta asti, olen aina tiennyt haluavani olla äiti.

Äitiys ei todellakaan ole ollut minulle kuitenkaan itsestään selvyys.
Äitiys ei ole tullut minulle sormia napauttamalla.
Siksi olenkin suunnattoman onnellinen kun saan olla äiti Sennille ja varaäiti Vilmalle. Molemmat tytöt ovat minulle suunnattoman rakkaita ja tärkeitä.

Lapset ovat antaneet minulle niin paljon, opettaneet niin monia asioita ja auttaneet minua näkemään elämää uusista näkökulmista.
Toivottavasti minäkin pystyn antamaan heille paljon.

Toisaalta äitiys on ollut sellaista kuin ajattelin, juuri sitä mitä halusinkin, mutta kuitenkin niin toisenlaista millaiseksi sen kuvittelin. Olen oppinut itsestäni paljon uutta, mutta ennen kaikkea olen saanut elämääni kaksi ihanaa lasta, joita kohtaan rakkauteni on rajatonta.
Olen niin onnellinen kun saan olla äiti. ♡



Tänä vuonna äitienpäivä alkoi leppoisasti.
Senni heräsi iloisena ja sain halin ja pusun kun vielä makoilin sängyllä. Isin avulla Senni toivotti myös hyvää äitienpäivää. ♡ Sain käydä rauhassa suihkussa ja Teppo hoiti osan neidin aamutoimista. :)
Lahjankin minä sain. Olin toivonut jatkoa viime äitienpäivänä saamaani rannekoruun. Sainkin juuri sen mitä toivoin. Nyt kaulaani koristaa papukaulaketju, jota aion käyttää päivittäin.
Minua hemmoteltiin myös sydänkarkeilla. 

Aamupäivällä menimme käymään lasten Mummin luona ja annoimme hänelle lasten tekemät lahjat ja kortin. 
Mummin luota lähdettyämme Senni keräsi (isänsä avulla) minulle hurmaavan valkovuokkokimpun.

Iltapäivällä suuntasimme minun äitini eli Mummun luo ja hänkin sai lahjoja ja kortteja. 
Antamistamme lahjoista voi lukea täältä ja täältä.

Alla hieman tunnelmapaloja äitienpäivästämme, valokuvien muodossa. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti