perjantai 20. helmikuuta 2015

Pikkukokit

Eilen ulkona oli todella liukasta ja muutenkin kolea ja kurja sää, ulkoilu ei siis houkuttanut.
Päätimme keksiä siskoni Nean kanssa kivaa puuhaa taaperoillemme Sennille ja Antonille.

Lapset haluaisivat kovasti aina kokkailla meidän aikuisten kanssa. Jotain pientä ovatkin saaneet tehdä, esimerkiksi kaata valmiiksi mitatut ainekset kulhoon, mutta kuumat pannut ja kattilat eivät ole vielä näin pienten juttu.
Sennin huoneessa pikkuiset kokkailevat mielellään leikkihellan ääressä.

Nyt päätimme kehitellä lasten leikkejä hiukan pidemmälle, he saisivat luvan kanssa leikkiä ja sotkea erilaisilla ruoka-aineilla.
He saivat leikkiinsä jauhoja, kaurahiutaleita, perunajauho&vesi-seosta, rusinoita ja kaakaojauhetta.
Leikki toteutettiin kylpyhuoneessa josta sotku oli helpompi siivota.

Olimme Nean kanssa varmoja, että taaperot innostuisivat heittelemään jauhoja ympäriinsä ja että lautaset lentelisivät, näin ei kuitenkaan käynyt!
Niin sievästi ja kiltisti he tekivät omia keitoksiaan että me äidin seisoimme suut auki vieressä ja hämmästälimme. Toki sotkuakin tuli, mutta sellaista tahallista sotkemista ei ollut lainkaan. Lapset nauttivat kun saivat tehdä omia sörsseleitään. :)
Kun kaikki kuivataineet oli käytetty, saivat lapset vettä sörsseleihinsä ja se vasta mukavaa olikin!
Tällainen kokkailuleikki oli lapsista kivaa ja samalla he pääsivät harjoittamaan hienomotorisia taitojaan ja koskettelemaan käsillään erituntuisia jauhoja ja muita aineksia, ihan kehittävää puuhaa siis. Suuhunkin lapset uskaltautuivat hiukan laittamaan omia sörsseleitään kun me äidit houkuttelimme, mutta sekoittelu oli heistä paljon mukavampaa touhua.
Kun kaikki ainekset oli käytetty ja leikit leikitty, pääsivät serkukset yhdessä suklaantuoksuiseen vaahtokylpyyn. Loiskis, läiskis kuului vaan kun he loiskuttelivat vettä kilpaa ja leikkivät kylpyleluilla.






Ainiin, leivoimme Sennin kanssa aamusta kanelikeksejä niin meidän ei tarvinnut syödä Sennin ja Antonin kokkauksia. ;)





Tähän loppuun laitan pari söpistelykuvaa lapsista. Huomaatteko, että heillä on samankaltaiset housuhaalarit yllään. :D
Antonin haalari on Noshilta tilattu ja Sennin haalari on äitini ompelema. On ne vaan niin suloisia, mennä tepsuttelevat yhdessä samishaalareissaan ♡♡



Sain napattua Antonista näin söpön kuvan :)



Löytyykös teiltä innokkaita pikkukokkeja?

2 kommenttia: