maanantai 9. helmikuuta 2015

Legokortti ja muutama ilahdutuskortti

Lähiaikoina olen askarrellut muutaman kortin, joita en ole vielä esitellyt täällä blogissa.

Ystäväni poika täytti 3-vuotta ja hänelle tein kortin, jossa oli legopalikoita lippuviirejä.


Hupsista kuinka aika kuluu!
Nyt jo kolme täytät,
joka päivä vähän kasvat 
ja suuremmalta näytät!





Täällä blogimaailmassa on kiertänyt aivan ihana haaste, jonka tarkoituksena on ollut ihanduttaa bloggaajakaveria/kavereita.
Minäkin päätin ilahduttaa kolmea kaveria ja lähetin heille ilahdutuspaketit, jotka sisälsivät mm. askartelemani kortit. Korttien aiheet valitsin sen mukaan, mistä ajattelin kortin saajan/kortin saajan lapsen ja sitä kautta myös kyseisen blogikaverin ilahtuvan.
Etsin yleensä netistä kortteihin jotkin kivat runot, mutta näihin kortteihin päätin kirjoitella runot/lorut ihan omasta päästäni, näin sain niistä kortteihin juuri sopivat ja ne kertovat samalla pienen tarinan.


Pikkuinen bampi niityllä hyppii,
iloinen ja vilpitön sydän hällä rinnassa sykkii.
Kaikille tahtoo hän hyvä olla
ja uniisi saattaa hän kylään myös tulla.
Unissa hän laukkaa tuulen lailla
ja levittää hyvää mieltä kaikkialla.






Kaisa, Raisa vai Saila?
No eeei, sehän on ystävämme Maisa!
Mutta mitä Maisa tekee?
Hän värisateessa hyppelee.
Värisade iloiseksi tekee ja hauskasti varpaita kutittelee.





Nuuskaluikkunen, Nuuskatuikkunen vai Nuuskasuikkunen?
No eeei, sehän on ystävämme Nuuskamuikkunen!
Mutta mitä Muikkunen tekee?
Hän taikapilviä ihailee,
ne viestin Muumipeikolta sanelee 
ja hymy Muikkusen huulilla levenee.




Sellaisia kortteja tällä kertaa, toivottavasti kukin kortti on ilahduttanut saajaansa :)

8 kommenttia:

  1. Hienoja kortteja kaikki! :) Onko legopalikoissa rei'ittimellä tehtyjä ympyröitä liimattuna taustan päälle vai miten olet tehnyt ne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Juu ympärät on leikattu rei'ittimen avulla ja kiinnitin ne kaksipuoleisella askarteluteipillä.

      Poista
  2. Ihania kortteja, varsinkin tuo Nuuskamuikkunen! ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Kas kummaa että juuri se kortti miellyttää eniten. ;) <3

      Poista
  3. Meillä oli tänään kylässä Ellun kaveri, joka myös pitää Maisasta, ja hän näki oikein vaivaa kivutessaan hakemaan Maisa-kortin lipastonkulmalta. ;) Kiitos, kortti ja yllätyspaketti olivat ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauska kuulla, että kortti on ollut mieluinen! :)

      Poista