lauantai 15. marraskuuta 2014

Jouluisia kuvia

Huuuuh, muutto on nyt täydessä käynnissä ja sen vuoksi olen ollut varsin kiireinen!
Uuden kodin avaimet on nyt saatu ja se on puunattu putipuhtaaksi. Vanhassa kodissa pakkaushommat ovat jo ihan hyvällä mallilla ja siksi kaikkialla onkin pahvilaatikoita ja pussukoita, kamala kaaos. Muuttamisessa on aina oma hommansa, mutta onneksi sen on sen arvoista, ihanaa päästä jouluksi uuteen kotiin. <3

Äitini on ollut nyt tämän muuttohässäkän keskellä ihan korvaamaton apu! Hän jäi hiljattain eläkkeelle, joten hän tarjoutui vahtimaan Senniä ja ilolla tämä apu otettiin vastaan. Yritin pakata Sennin kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut kun neiti haluaa koko ajan auttaa. Tyttö penkoo tavaroita pois laatikoista sitä mukaan kun minä saan niitä sinne tai tekee tuhojaan muualla. Onnistuipa tyttö myös tippumaan yhteen laatikkoon kun kurotteli sen sisälle! Onneksi äitini otti Sennin hoitoonsa muutamana päivänä!
Tänään siskoni Nea tulee poikansa Antonin kanssa kylään. Tarkoitus olisi, että minä saisin sinä aikana hiukan pakattua lisää. Nyt tämä muuttaminen tuntuu loputtomalta urakalta, mutta eiköhän me tästäkin selvitä. :)

Kaiken tämän muuttohässäkän keskellä pitäisi pystyä myös tekemään kaikkea jouluun liittyvää. Jouluaskartelut ovat varmaankin seuraavat pari viikkoa tauolla, mutta päässä joulujututkin pyörivät päivittäin. Reilu viikko sitten räpsin Senninstä jouluisia kuvia, erästä joululahjaa varten. Onneksi sain otettua ihan kivoja kuvia, nyt ei olisikaan ehtinyt enää kuvailla.
Laitan muutaman kuvan tänne, joulumieltä tuomaan. :)






Tämä oli mielestäni hauskin ja se päätyykin joululahjaan :)
Taidan myös teettää tästä muutamat joulukortit.




Mitäs tykkäätte kuvista?
Nyt tämä äippä menee jatkamaan muuttopuuhia!

5 kommenttia:

  1. Ihana tonttutyttö! Tuo sun lempparikuva on kyllä ihan huikea, todellinen hyvänmielen kuva! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi kiitos!
      Ensin näytti siltä etten saa tytöstä yhtään hymykuvaa mutta sitten sain napattua tuon. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia kaikki ja tuo 5 kuva on kyllä aivan ihana.
    Tsemppiä muuttoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Parin viikon rutistus vielä ja sitten ollaan uudessa kodissa. :)

      Poista
  3. Ihana tonttutyttö!!

    Tsemppiä muuttoon! Se on kyllä rankkaa mutta kohta pääsette uuteen kivaan kotiin. :)

    VastaaPoista