sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloween

Hurjat Halloweenjuhlat on nyt juhlittu! Nämäkin kekkerit pidimme vanhempieni luona ja paikalle kokoontuivat sisarukset perheineen. 
Sovimme, että jokainen tuo jotain karmivaa syötävää mukanaan. Tällä kertaa minä en tehnyt mitään makeaa, vaan suolaista.

Senni on vielä niin pieni, etten raaskinut maalailla hänen kasvoilleen mitään maalausta. Jotain erilaista halusin kuitenkin neidille pukea. Hommasin jokin aika sitten isänpäiväkuvaa varten Sennille ja minulle Minni-hiirikorvat ja laitoimekin ne päähän. Halloweeninakin voi olla söpö hiirulainen, tasapainottaa kivasti kaikea karmivaa. ;) Varsin söpö hiirulainen Sennistä tulikin. <3





Olimme suunnitelleet tekevämme myös kurpitsalyhtyjä yhdessä. Valitettavasti vain minä ehdin ostaa yhden minikurpitsan kunnes ne loppuivat ja muille niitä ei riittänytkään. Onneksi tähänkin löytyi ratkaisu! Nea ja Aleksi toivat verigreippejä ja Teppo hunajameloneita, niistäkin sai tosi kivoja lyhtyjä. :)
Ensin lyhdyt päätyivät kattaukseen ja illalla ne vietiin ulos valaisemaan ohikulkijoiden tietä ja ilahduttamaan kaikkia.





Keittiöstä tehtiin teemaan sopiva kaikenlaisilla rekvisiitoilla ja tietenkin tarjottavien avulla. Siskoni Jaana oli askarrellut jos jonkinlaista kivaa koristetta ja äitinikin oli tehnyt koristeita.
Saatiin kyllä aikaiseksi tosi hieno kattaus!
Kuvia tuli räpsittyä kamala määrä. Kaikkia kuvia en viitsi tänne laittaa, mutta tässä tulee nyt ne parhaimmat ja melko paljon niitäkin on. :D







Äitini oli tehnyt hauskoja haamuja ja laittanut ne roikkumaan katosta (tai isäni ne varmaan oli kattoon virittänyt). Äitini teki myös haamun kakkoja (eli marenkeja) ja boolin jossa oli kumihanskan avulla tehny jäädytetty käsi. Haamun kakat laitoimme esille oksentavan melonilyhdyn kanssa.






Minä tein kekkereille savulohikakun ja koristelin hämähäkkiteemalla. Kakussa oli mm. ruohosipulituorejuustoa, sulatejuustoa ja lämminsavulohta. Pohja oli tällä kertaa jälkiuuni ruisleipää. Koristeet tein mustaksi värjätyllä sulatejuusto-voikreemillä, sen pursottaminen osottautui vaikeaksi!
Yksijuhlijoista ei voinut kyseistä kakkua syödä, joten hän sai oman minikakun jossa koristeena oli paprikasta tehty pääkallo.





Nea puolestaan oli loihtinyt hauskoja kurpitsa cakepopseja, joissa oli valkosuklaakuorrute. Nammm! :)





Jaana oli tehnyt paljon kaikenlaista! Tarjottavaksi hän toi mokkapaloista tehdyn hautakummun, joka kätki sisälleen luurangon! Hän oli ostanut myös salmiakkitikkareita, joista tuli haamuja nenäliinojen avulla.
Taaperoitakin Jaana oli muistanut, he saivat nimittäin vampyyrin verta ruiskuista. :D Tavalliset lääkeruiskut sisälsivät mansikka-mustikkakiisseliä ja pikkuiset tykkäsivät kovasti, heistä oli hauska imeskellä välipala ruiskuista. ;)




 



Huh, kylläpä tuli oikein kuvapläjäys! Laitanpa silti loppuun vielä pari kuvaa lyhdyistämme kun ne olivat ulkona. :)






Oli hurjan hauska Halloween! 
Vietittekö te Halloweenia jotenkin?

4 kommenttia:

  1. Huih, huimat tarjottavat! :D Paljon hauskoja ideoita teillä. Ja hienoja lyhtyjä!

    Meillä oli kaksi ilmapalloa ja haamumuffineja, ihan riittävästi yhden perheen minijuhliin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin! ;)

      Kotona me ei sitten laitettu halloweenia mitenkään, riitti kun sitä vietettiin mummulassa. :)

      Poista
  2. Ihanan suloinen Senni. :) Ja mahtavan näköisiä tarjottavia.

    Me ei olla juhlittu mitenkään mutta esikoinen oli kaverillaan juhlimassa, :)

    VastaaPoista
  3. Senni on kyllä suloinen! ♡
    Kiitoksia :)

    Luulen että tuo halloweenin viettäminen on vasta tuloillaan suomeen. :)

    VastaaPoista