lauantai 9. elokuuta 2014

Oon 1-vuotias, oppimaan innokas

Sennillä on nyt ikää 1v1kk ja selkeästi näkee, että hänestä on tullut taapero.
Kirjoittelin vasta vähän aikaa sitten, kuinka Senni otti ensiaskeleensa. 
Nyt käveleminen on neidin pääsääntöinen liikkumismuoto. Nopeasti oppi kävelmään kun oli ensiaskeleensa ottanut. :) Toki esim. kynnysten ja vaikeamman maaston kohdalla Senni etenee vielä joko kontaten tai karhukävelyllä.
Kyllä tuo meidän tyttö on jo taapero, ei enää pikkuvauva. Tyttö näyttääkin ihan taaperolta kun kävely on vielä sellaista taapertamista. 


Tuntuu, että nyt Senni oppii hirveällä vauhdilla uusia juttuja ja leikestä huomaa, että kyseessä on tyttölapsi. Senni tykkää kovasti pehmoleluista ja hoitaa niitä halaamalla ja kiikuttamalla keinuhevosessaan. Erik niminen pehmonukke pääseekin keinuhepan kyytiin usein. :D 
Kaikki kengät, laukut, korut, hiusharjat ja vaatteet kiinnostavat nyt kovasti. Senni kuskaa kenkiä ympäriinsä ja koittaa pukea löytämänsä vaatteet itselleen, tästä syystä neidin vaatelipasto onkin ihan kauheassa kunnossa. Hiusharjalla neiti harjaa omat ja muiden hiukset. Hellehattu on nyt myös in, eilen tyttö taapersikin lähes koko päivän se päässä ja hyvä ettei ottanut sitä sänkyynkin illalla. Myös aurinkolasit pitää laittaa monta kertaa päivässä päähän. :)

Isomman tytön eleitä näkyy myös ruokapöydässä. Lusikalla neiti on syönyt jo tovin, tosin usein lusikka kääntyy väärin päin. Uutena asiana on tullut haarukan käyttö, sillä Senni syö taitavasti ja neiti onkin kovin ylpeä kun saa sillä ruokaa suuhunsa. Etsittiin tänään prismasta lasten muovisia haarukoita, mutta löytyi vain lusikoita ja sellaisia haarukoita jotka eivät kyllä haarukan virkaa toimita vaan lähinnä lusikan. Mistäköhän saisi niitä haarukoita? 
Tuttipullo on vielä käytössä, mutta juominen onnistuu myös nokkamukista ja tavallisesta mukista. Pulloa en ole vielä ottanut pois, koska ku  Senni täytti vuoden jätettiin tutti pois päiväkäytöstä. Ihan kaikkea en viitsi kerralla viedä. 




Vilman kanssa Senni tykkää leikkiä kovasti :)


Sennillä on ollut jo pitkään kaksi lemppari unilelua, ammuu-riepu ja Fanny-pupu. Kun tutti jätettiin pois päiväkäytöstä, on Fannysta tullut entistäkin tärkeämpi. Kun neitiä harmittaa, menee hän sänkynsä viereen nyyhkyttämään ja osoittaa Fannya. Yleensä kaikki on taas hyvin kun pikkuinen saa pupunsa kainaloon ja pääsee syliin, tuttia tarvitaan enää harvoin. Tutista yritetään vieroittaa ihan siitä syystä, että puheenkehitys ei viivästyisi ja että hampaat eivät kasvaisi vinksinvonksin. :)
Nukkuessa Senni saa vielä tutin, mutta usein se tippuu pois kun uni on tullut.

Nukkumisestakin huomaa, että meillä on taapero eikä vauva. Pääsääntöisesti yöt sujuvat heräämättä, joskus saattaa kerran herätä, mutta silloinkin riittää kun sanoo shhh ja unet jatkuvat taas. Yöllä ei tarvitse antaa enää maitoa ja iltamaitokin jäi pois. Nyt tyttö syö siis iltapalan kera maidon ja pärjää sillä aamuun asti, ihan mahtavaa! :) 



Sennille äärimmäisen tärkeä Fanny-pupu


Vaatteetkin ovat jo taaperon vaatteita. Aikaisemmin bodyt olivat näppäriä, ei enää. Liikkuvaiselle tytölle on helpompi pukea mekko tai housut ja paita, kun alkaa napittaa bodyn neppareita. Myöskään teippivaippoja ei olla käytetty aikoihin, housuvaipat ovat paljon helpompi laittaa kun neiti ei halua olla makuultaan.  

Yksi ihan lempparileikki on nyt "haloo haloo" eli leikki jossa tyttö nostaa puhelimen korvalle ja sitten sanotaan haloo haloo, Senni puhelimessa. Tätä tyttö jaksaisi leikkiä vaikka kuinka kauan. 

Senni on myös kova taputtamaan itselleen kun onnistuu jossakin. Taputtaminen loppuu kun neitiä kehuu, hyvä hyvä. 
Temperamenttisena tyttönä Senni osaa myös kiukutella jos kaikki ei mene putkeen. Raivarin iskiessä tyttö kiljuu ja huitoo käsillään, mikään ei ole hyvin. Kiukku onneksi helpottaa yleensä pian ja Fanny pitää saada kainaloon. 

Puhetta ei vielä tule kummemmin, mutta Senni ymmärtää kyllä puhetta tosi hyvin. Kun sanon, että mennään syömään suuntaa tyttö keittiöön tai kun sanon että mennään ulos hakee tyttö kengät. Kovasti Senni kyllä höpisee, tuhisee ja puhaltelee. Tunnistettavia sanoja ovat ei, anna, nam nam ja ääi (äiti).  
Senni osaa pyydettäessä näyttää varpaat, pään, hiukset, korvat, nenän, navan ja mahan. Myös toisten silmät tyttö näyttää, omat ovat vielä hukassa.

Kokoajan tuntuu tulevan uusia taitoja. Eilen tyttö oppi suihkussa ollessaa, hörppäämään vettä kädestään. On ihana nähdä onnistumisen ilo oman lapsen kasvoilta. ♡

4 kommenttia:

  1. Oi, ihana ja taitava Senni!

    Onnea kävelytaidosta, sehän kävi sutjakasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :)
      Olin varma että menee pidempään mutta neiti päätti yllättää. :D

      Poista
  2. Senni on kyllä oppinut hurjasti asioita!
    Mun mielestä on jotenkin tosi liikuttavaa, kun senni näyttää hiuksiaan ja nyppii hentosia haituviaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Reppanalla kasvaa vasta vaaleita haivenia ja silti toinen harjailee niitä. ♡

      Poista