lauantai 2. elokuuta 2014

Lomapäivä kotikaupungissa

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, viettääkseen kivan lomapäivän. Siitä omasta kotikaupungistakin voi löytyä ihan kivoja juttuja. :)
Lisäksi lasten kanssa on paljon helpompaa kun ei tarvitse kököttää ikuisuutta autossa, eikä pakata puolta omaisuutta mukaan. Mukavan rentoa, helppoa ja halpaa. Lisäksi on kiva laittaa muutama euro oman kotikaupungin kulttuuritarjonnan hyväksi.

Siskoni Nean perhe oli päättänyt lähteä käymään Metsästysmuseossa, joka sijaitsee täällä Riihimäellä. Nea pyysi meitäkin mukaan ja toki me lähdimme ilomielin! :)
Minä ja Nea emme ole mitään kovin erähenkisiä ihmisiä saatika sitten metsästysluonteisia, mutta mielenkiinnolla lähdimme katsomaan mitä näyttelyssä oli. Miespuoleisia nuo eräjutut tuntuvan taas kiinnostavan enemmänkin.
Näyttelyssä saimme kierrellä ihan rauhassa, meidän lisäksi näyttelyä oli tullut katsomaan yksi pariskunta. Ei siis tarvinut ryysiksessä kuikuilla. :)

Näyttely oli oikeasti mielenkiintoinen ja varsinkin Senni ja Anton jaksoivat ihailla täytettyjä eläimiä. Kovasti pikkuiset olisivat halunneet silitellä ja koskea kaikkeen, mutta kiltisti tyytyivät myös ihan katseluunkin ja monet ilonkiljahdukset saatiin kuulla. :D Itsekin sai ihastella ja ihmetellä mitä kauniimpia ja komeimpia otuksia. Moni eläin onkin paljon suurempi, mitä olin osannut kuvitella!

Mikään kalliskaan tämä reissu ei ollut, sisäänpääsy oli vain 6€ ja samalla lipulla olisi päässyt myös puoleen hintaan vieressä olevaan lasimuseoon. Lasimuseo me jätettiin väliin, on tuo lasi sen verran herkästi rikkoutuvaa ettei näin pienten kanssa viitsitty vielä mennä. ;)

Kun metsästysmuseo oli kierretty ja ihailtu, menimme piknikille. Viltti ja eväät levitettiin nurmikolle, suihkulähteen viereen. Kauniina kesäpäivänä piknikit ovat kyllä super kivoja!
Nean kanssa ollaan nyt tänä kesänä todettu, että eväsretkeily pienten lasten kanssa on varsin sottaista puuhaa. :D Mutta onneksi pesukoneet on keksitty eivätkä lapsetkaan ole sokerista tehtyjä. ;)

Kun eväät oli pistetty poskeen, kävimme vielä puistoilemassa viereisessä leikkipuistossa. Hämähäkkikeinu (vai mikä se nyt onkaan) oli huippu kiva!
Kummasti siinä ehti vierähtää monta tuntia kun käytiin museossa, piknikillä ja puistossa.

Kotimatkalla minä poikkesin vielä Sennin kanssa katsomassa Miina Äkkijyrkän kirkkaanvärisiä peltilehmiä. Peltilehmät asustelevat täällä Riihimäellä kesän ajan ja jos en ihan väärin ymmärtänyt niin wanhassa lasitehtaassa on Äkkijyrkän muitakin töitä näytillä ja kaiketi myös myynnissä. Voipi olla että piipahdan Sennin kanssa katsomaan mitä sieltä löytyy. Yhdelle päivälle ei kuitenkaan viitsi tunkea liikaa kaikkea, menee muuten stressin puolelle. On kiva kun saa rauhassa keskittyä siihen mitä on aiottu tehdä, eikä sinkoilla pää kolmantena jalkana joka paikkaan.

Sellainen päivä meillä siis eilen. Tässä läjä kuvia päivästämme. :)

Näin hauskoja linnunpönttöjä roikkui metsästysmuseon edessä :)




Sennillä on hauskaa Nean kanssa :D

Mieti jos tollanen tulis elävänä vastaan!


Iloinen Anton :)
Ylettäisinkö jos oiken kurotan...

Minä, Senni ja karhu



Söpöläiset <3



Tarkkaavaiset löytävät Senninkin kuvasta :D




Oli kiva päästä vielä käymään Sennin kanssa jossakin. Ensi maanantain (leikkaus) jälkeen tästä äipästä ei olekaan sitten juuri mihinkään, hetkeen.
Tänään vien Sennin vielä uimaan Riihisaloon. :)

Suosittelen muitakin katsomaan mitä kivaa sieltä omasta kotikaupungista löytyy ja jos sattuu olemaan täällä päin, niin metsästysmuseo kannattaa kurkata. :)

2 kommenttia:

  1. Oho, enpäs ole tiennyt että metsästysmuseossa on noin monipuolisesti eläimiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Meillä mummila on Riihimäen kupeessa ja aina välillä ollaan mietitty, mihin ihmeeseen sitä päivää voisi kuluttaa.

    VastaaPoista