tiistai 22. heinäkuuta 2014

Itsetehtyä

Näin kesäisin on monella Sennin serkulla synttärit ja toki pyrimme osallistumaan niihin kaikkiin.
Kun juhlia on monet peräkkäin, ei meidän perhe pysty ostamaan kenellekään mitään ökykalliita lahjoja, eikä sen pitäisi minusta ollakaan juhlien tarkoituksena. Minusta hyvän lahjan ei tarvitse olla kallis.
Jollain pienellä lahjalla haluan kuitenkin aina muistaa päivänsankaria. Teen kortit usein itse ja olenkin panostanut niihen sitten hiukan enemmän. Yleensä etsin kortteihin myös kivan runon, joka sopii päivänsankarille.
Pienen budjetinkin lahjasta saa oikein kauniin kun paketoi sen nätisti ja sen mukana ojentaa kauniin kortin. Onneksi lahjansaajatkin ovat olleet tähän mennessä tyytyväisen oloisia.

Pyrin myös siihen, ettei Sennistä tule kalliiden lahjojen havittelijaa. Itse ainakin arvostan enemmän lahjoja, joista huomaa että lahjan saajaa on aidosti ajateltu, sen sijaan että ostaisi jonkin todella kalliin lahjan.
En myöskään halua, että kotimme täyttyy kamalan isolla tavara/leluvuorella, silloin käy helposti niin ettei niillä sitten oikeasti edes leikitä.

Sen enempää jaarittelematta, tässä antamamme lahjat:

Sunnuntaina oli Sennin 8-vuotta täyttävän serkkutytön synttärit. Lahjaksi maalasin sydämenmuotoisen korurasian, synttärisankarin nimellä varustettuna. Rasiaan ostin tunnesormuksen (vaihtaa siis väriä kun sen laittaa sormeen) ja pienen tinakeijun. Sormuksen mukana tuli myös ohjeet, joissa kerrotaan mitä tunnetta mikin väri tarkoittaa, rullasin ohjeen sormuksen sisään ja ujutin mukaan myös hieman rahaa, jolla tyttö saa ostaa mitä itse haluaa.
Kortista tein tyttömäisen, pinkin ja kesäisen, sitä päivänsankari ihastelikin kovasti.
Korttiin kirjoitin seuraavanlaisen runon:
On monta hyvää syytä
pistää elämä makeaksi
tällä kertaa herkuttelemme
syntymäpäiväsi kunniaksi.

Runot etsin aina netistä, minulla kun ei ole tuota runoilijan taitoa.
Tinakeiju oli minusta nätti ja uskon tunnesormuksen kiinnostavan 8-vuotiasta. Itse olisin ainakin tuon ikäisenä tykännyt kavereiden kanssa tutkia millä tuulella kukakin on milloinkin ja näyttääkö sormus kenties onko joku jopa rakastunut. :D


 




Tänään taas on vuorossa Sennin 3-vuotta täyttävän serkkutytön juhlat.
Tämä neitokainen pitää kovasti musiikista. Siksi korttiin päätyikin musiikkiaiheinen runo, eläinorkesterista, ja kortin kannessa on eläimiä juhlatunnelmissa. Tietenkin pienen prinsessan kortissa pitää olla myös jotain prinsessajuttua ja siksi siihen päätyi kruunu ja rusetti.
Lahjaksi ostin Nalle-Puh äänikirjan. Hmmm... vai onkohan se äänikirja. Siis sellainen kirja, jonka sivussa on kuvia joita painamalla tulee erilaisia ääniä ja niitä painellaan sadunlukemisen aikana.
Kirjan käärin ihanaan karkkikuvioiseen lahjapaperiin ja paketin solmin vielä silkkinauhalla kiinni.
Minusta paketista ja kortista tuli aika somat. :)



Tässä musiikkiaiheinen runo pienelle prinsessalle:
Hiiri pianoa pimputtaa,
kissa kitaraa rimputtaa,
koiralla on tassuissa rumpupalikat,
lampaan soitin on tänään kalikat,
kettu huiluun puhaltaa,
susi torveen toitottaa,
ilves lyö tassuilla tahtia,
musiikissa on riemua ja mahtia.
Hauska eläinorkesteri tää
sulle onnittelut lähettää.




Viime viikolla kaksi Tepon siskoa tuli meille kyläilemään. He tulivat moikkaamaan Senniä, kun eivät päässeet neidin synttäreille. Toki halusin tarjota heille jotain herkkua. Samanlaista juhlapöytää en alkanut väkertämään kuin mitä juhlissa oli, mutta jotain herkkua tein kuitenkin.

Aloin siis selailla reseptikirjojani ja päätin kokeilla Hellapoliisin kirjasta löytyvää valkosuklaa-daim-kakkua.
Jos olen hurahtanut korttien ja pakettien koristeluissa silkkinauhoihin, niin kakuissa olen nyt käyttänyt paljon valkosuklaata. Valkosuklaa on ihanan makeaa ja kun sen yhdistää tuorejuustoon tai rahkaan ei lopputulos ole kuitenkaan liian makea.
Kakku oli helppo, nopea, edullinen ja ah niin herkullinen. Koristelun tein melko yksinkertaisesti, pursotin kermasta kivoja kuvioita kakun reunalle ja keskelle daim-rakeita, lisäksi laitoin muutaman vaaleanpunaisen nomparellin tuomaan tyttömäisyyttä. Kakku onnistui hyvin, se maistui herkulliselta, mutta erityisen tyytyväinen olen sen ulkonäköön. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli mielestäni kaunis.





Tällaisia juttuja olen siis nyt näperrellyt. :)

Mitä mieltä te muut olette noista korteista ja lahjoista?
Tuliko kivat? Ostatteko itse kalliitakin lahjoja?

6 kommenttia:

  1. Ihania kortteja, kivat runot, mahtavat lahjat ja upea kakku! :)
    Meillä yleensä ostetaan edullisempia lahjoja tai annetaan rahaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :-)
      Rahalahja onkin kätevä sen ikäisille lapsille, jotka rahasta jotain jo ymmärtävät. :-) Saa siten ostaa mieluista tai laittaa säästöön.

      Poista
  2. Kivat lahjat ja tosi hienot kortit!
    Kakku näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kortit askartelin yksi yö kun en malttanut nukkua. Askarteluinspis voi tulla koska vain. ;-)

      Poista
  3. Musta toi oli kiva lahja! :) mä en yleensä osta kalliita lahjoja muille mutta oon huomannut että Antonin ja Sennin kohdal en oikeastaan ees kato aina hintalappuu :D tärkeint on se ajatus :) mieluummin otan lahjan, mikä on tehty tunteel kuin jonku äverikalliin lahjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ajatus on tärkeintä. Toki se kalliskin lahja voi olla hyvä, mutta niin voi olla se edullisempikin. :)
      Meillä onkin kova mietintä, mitä ostetaan Antonille synttärilahjaksi. Nostit meinaan riman melko korkealle Sennin lahjalla. :P Yksi idea meillä kyllä jo on, joten ei huolta, kyllä me jokin lahja saadaan aikaiseksi. :D

      Poista