tiistai 3. kesäkuuta 2014

Babypirtelöä, pottailua ja ensiaskelkengät

Meidän neiti on luonteeltaan kuin Pikku Myy, kaikki pitää saada tehdä itse, kykeni siihen tai ei. :)
Näin on myös ruokailun kanssa, sormiruoka uppoaa hyvin, koska sen saa laittaa itse suuhun. Lusikalla kun yrittää syöttää, pysyy suu usein tiukasti kiinni ja pää kääntyy poispäin.
On kiva, että neiti on oma-aloitteinen, mutta se tuo myös haasteita. Lämpimillä ruuilla on helppo keksiä sormiruokaa, mutta välipalat ovat hiukan haastavia. Senni syö kyllä mm. leipää välipalalla, mutta haluaisin että hedelmä- ja marjasoseitakin saisi annettua edes vähän. Kun lusikkaruoka ei kerran kiinnosta, oli minun keksittävä jotain muuta. Ensin ajattelin että tekisin kiisseliä (siskoni vinkkasi tätä) ja laittaisin sen nokkamukiin. No kaupassa suuntasimme lastenruokaväliin ja katsoin löytyisikö sieltä jotain mehua, josta tekisin kiisseliä ja olihan siellä. Mutta sitten Teppo ehdotti että lisäisin vain hedelmäsoseeseen hiukan vettä ja siinä olisi kiisseli/mehukeitto. Kotona kuiten aloin miettiä asiaa uudelleen, en haluaisi laimentaa sosetta vedellä. Sitten keksin! Laitankin soseen sekaan maitoa (äidinmaidonkorviketta) veden sijaan ja siitä tulisi pikkuiselle pirtelö!
Alkuirvistyksen jälkeen pirtelö maistui neidille oikein hyvin. Jee, näitä me aletaankin tekemään usein. :)

Näistä aineksista valmistin babypirtelön :)







Meidän oma-aloitteinen neiti on nyt alkanut myös pottailemaan. Ajattelin, että aletaan vasta totuttelemaan neitiä pikkuhiljaa pottaan eikä pääasia olisi se tuleeko sinne pottaan mitään. Yllätyin kuitenkin suuresti! Tyttö istuu kiltisti potalla ja sinne on tullut jo monet pissat, iso tyttö. :) Pottailua jatketaan siis ehdottomasti kun se on kerran näin hyvin alkanut. Ei Senni tietenkään vielä osaa kertoa milloin hänellä on vessahätä, mutta eiköhän sekin tule sitten ajallaan. Kovin ihmeissään hän on itsekin ollut kun pottaan on tullut jotakin.

Sennille on nyt ostettu myös ensiaskelkengät/-sandaalit. Neiti kävelee jo kovasti tukeavasten ja ilman tukeakin harjoitellaan seisomaan, joten kenkien ostaminen tuli ajankohtaiseksi. Kauhean hankalaa oli päättää mistä ne kengät ostettaisiin (täällä ei vaihtoehtoja kovinkaan paljoa ole), halusin että paikalla on osaava myyjä joka sanoo mitkä olisivat juuri oikeanlaiset kengät meidän tytölle. Itsekin etsin tietoa kengistä googlesta ja kyllähän niitä ohjeita oli vaikka kuinka paljon. Kun alkoi miettiä sitä, mitkä kaikki kriteerit kenkien olisi täytettävä tuntui kenkien ostaminen mahdottomalta! Lopulta hyvät sandaalit löytyivät ja me kaikki olemme niihin tyytyväisiä. Nyt pikkuinen saa tepastella ulkonakin huoletta, eikä minun tarvitse pelätä että jalka kasvaisi virheasentoon tai että kengät olisivat väärän kokoiset. Seuraavat kengät uskalletaankin ostaa sitten varmasti jo ilman myyjän apua, vaikkei siitä mitään haittaakaan ole. :)
Päädyimme sandaaleihin, jottei jalka hikoaisi hesähelteillä. Kiinnitimme huomiota myös siihen että kengät on helppo pukea lapsen jalkaan, siksi otimme tarralliset eikä nauhallisia. Vaikka kyllä ne nauhallisetkin olisivat kelvanneet jos tarrallisten muut ominaisuudet olisivat olleet huonompia kuin nauhallisten.
Umpinaiset kengät ostetaan sitten syksymmällä, vielä ei viitsitty ostaa kun se jalka kumminkin kasvaa vielä kesän aikana. :)


Ensiaskelkengät.
Etummaiset on ne jotka juuri ostettiin.
Taaimmaiset ostin jo alkukeväällä, mutta ostimme silti uudet jotta voimme olla varmoja siitä että mm. koko on oikea.
Ja ei kai siitä haittaa ole, että kenkiä on kahdet. :)



Milloinkas teillä on aloitettu pottailemaan ja koska ensiaskelkengät on ostettu?

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvä idea toi pirtelö! Pitääki kokeilla antaa tuollei välipala :) Pottailua en ole vielä miettinyt :) Sennistä on tullut iso tyttö <3 Ja totta kai tytöllä pitää olla paljon kenkiä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin Sennille vielä jotkin söpöstelykengät. Sellaiset joita voisi käyttää kauppareissuissa tai kun lähtee kyläilemään. :-)

      Poista
  2. Söpöjä kenkiä, tulisi vaan ne sandaalikelitkin.
    Mahtavaa jos pirtelö maistuu, tosi hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne kesähelteet vielä tule ja vauvalle voi minusta ihan hyvin pukea sukat sandaaleihin niin ei varpaat palele jos on viileämpää. :-)

      Poista