torstai 20. maaliskuuta 2014

Mammaloma loppuu :/

Vanhempainvapaani alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan. Enää tämä kuu ja sitten pitäisi yrittää pärjäillä kotihoidontuella.
Sennin laittaminen hoitoon näin pienenä ei tule kysymykseenkään. Haluan olla ainakin ensimmäisen vuoden kotona pikkuiseni kanssa, lapset ovat vain kerran vauvoja. Niin kauan haaveilin omasta pienokaisesta, joten nyt aion nauttia tästä niin kauan kuin vain voin. Enkä nyt tarkoita, että äidit jotka vievät vauvansa hoitoon eivät nauttisi äitiydestä. Minulle vain tuottaisi suurta tuskaa viedä vauva hoitoon ja siksi olenkin päättänyt jäädä vielä kotiin. Rahat tulevat varmasti olemaan tiukilla, mutta niin ne ovat ennenkin olleet ja hengissä ollaan vieläkin.

Sitten joskus kun Senni on vietävä hoitoon niin haluaisin hoitopaikan jostain ryhmiksestä tai perhepäivähoitajalta. Mihinkään suureen päiväkotiin en kovin pientä lasta halua laittaa, hiukan vanhemman lapsen varmaan voisinkin. Isoissa tarhoissa kun lapset eivät valitettavasti ehdä saada yksilöllistä huomiota juurikaan vaan kaikki lapset kulkevat siellä yhtenä massana. Siksi onkin harmi, että pieniä ryhmiksiä lopetetaan ja tilalle kyhätään jättimäisiä päiväkoteja. :/
Noh näitä hoitoasioita ehdin murehtia sitten joskus, nyt ei onneksi ole vielä niiden aika. :)

Sennin hoitoon viemistä hidastaa hiukan myös se, ettei minulla ole valmiina työpaikkaa johon palata mammalomalta. Tosin vaikka työpaikka olisi niin en raaskisi viedä alle vuoden ikäistä hoitoon. Kaikilla ei tosin ole mahdollisuutta jäädä kotiin ja joutuvat viemään vauvansa hoitoon vaikka valuaisivat olla kotona. Minä ainakin yritän pärjäillä kotihoidontuella, katsotaan kuinka käy.

Sitten kun töihin lähteminen tulee ajankohtaiseksi, olisi tietenkin ihana löytää se unelmien työpaikka. Minun alallani (suunnitteluassistentti) on vain jo pitkään ollut todella huono työllisyystilanne. :( Olisi ihanaa päästä vaikka johonkin keittiöfirmaan suunnittelemaan, piirtämään ja vaikka myymäänkin keittiöitä, se olisi minulle unelma työpaikka!
Tässä lähimaastossa ei ole ollut minkään näköisiä työpaikkoja auki, jotka vastaisivat koulutustani. Mihinkään kovin pitkälle en suostu matkustelemaan työpaikan perässä, koska minulla ei ole omaa autoa ja julkisilla kulkemisen huomasin olevan arpapeliä eikä se käy jos lapsi pitää hakea hoidosta. Lisäksi lapsen hoitopäivät venyisivät hirvittävän pitkiksi jos työpaikka on kovin kaukana. Paikkakunnalta muuttaminenkaan ei tule kysymykseen. Noh, tarvii pitää sormet ja varpaat ristissä, että jokin työpaikka löytyy sitten kun sellaista tarvitsisin. Eikä sen tarvitsisi olla välttämä omaa alaani, mutta sellainen työ missä viihtyy. :)

Mitenkäs te muut äipät, milloin olette ajatelleet palaavanne töihin/koska palasitte? Ja miten lapsen/lasten hoitohommelit menevät?

3 kommenttia:

  1. Niin äkkiä se aika vaan kuluu. :)
    Mä vein esikoisen aikoinaan hoitoon 1v2kk iässä kun piti palata koulun penkille.
    Kotona olen nyt sitten ollut ison S:n loppuodotuksesta asti.. Eli semmoiset viitisen vuotta. Mulla ei ole myöskään työpaikkaa odottamassa ja viimeiset kolme syntyneet niin lähekkäin, etten oo nähny järkeväks hakea töitä. Töitä kerkee vielä tekemään monta vuotta, joten nyt nautin tästä kotiäitiydestä. :)
    Pikku S:n kanssa aion olla kotona sen koko ajan kun voin. :)
    Tiukkaahan tuolla kodinhoidon tuella on, mutta niin kauan kun pärjätään näin aion olla kotona. :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin haluisin olla mahdollisimman pitkään kotona :)
    Se tuki on hirveen pieni summa! Me ollaan jo laskettu Aleksin kanssa että
    ei tulla toimeen sillä :/ Lainat ja kaikki siihe niin ei mitenkään... Onneks on säästöis jotain, et ei tarvi iha vielä laittaa hoitoon. Mullaki loppuu toukokuus mammaloma. Ainaki 1-vuotis synttäreille asti haluisin olla kotona. Mä varmaan teen niin, että kysyn vanhasta työpaikasta että onko siellä osa-aikastöitä (epäilen) ja sit ilmottaudun työnhakijaks. Mä tuun varmaan tekemään niin, että teen jonkun 6 tunnin päivän 3-4 kertaa viikossa ja harvat työpaikat ottaa tollast.. Ne ku haluis kokopäivätekijän ja 8 tuntii 5 kertaa viikossa on ihan liian pitkä aika Antonille olla hoidossa! Katotaan nyt miten käy :)

    VastaaPoista
  3. Sulle on haaste mun blogissa. :)

    VastaaPoista