tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kissanristiäiset! :)

Meidän perhe on siitä vähän hupsu, että aina pitää olla jotain tapahtumaa tai vähintäänkin jotain pitää olla suunnitteilla. Tein tuossa jokin aika sitten postauksen siskoni Annikan valmistujaisista ja kakusta jonka tein juhliin. Ennen kuin olin edes saanut tehtyä Annikan kakkua valmiiksi, päässäni pyöri jo idea uuteen kakkuun. Kakun idea oli ihan hullunkurinen ja värikäs ja se sopisi siskooni Jaanaan täydellisesti. :D Sitten piti vain keksiä syy tehdä kakku hänellekin. Ensin ehdotin, että tekisin kakun uuden työpaikan johdosta, mutta Jaana ei ihan syttynyt ajatukselle.
Kerran kun kyläilin siskoni Nean luona, puhuimme siitä kuinka Jaanan perheeseen tulee pian kissavauva ja silloin saimme loistavan idean. Kissanristiäiset!!! Sellaiset oli järjestettävä ja minä pääsisin leipomaan kakun! Ilmoitusluontoisesti kerroimme Jaanalle tästä, eikä hänellä ollut vastaan sanomista. :)
Idean kakkuun, tai lähinnä sen koristeisiin, sain kakkutikkari-kirjasta. Kirjan sain alkuvuodesta syntymäpäivälahjaksi Vilman perheeltä. :) Olen tehnyt kerran aikaisemminkin kakkutikkareita eli cakepopseja, mutta silloin tein itse kuorrutteen ja se ei ihan toiminut. Nyt päätin käyttää ihan tähän tarkoitukseen valmistettua kurrutetta ja loihtia sienitikkareita. Sienien kaveriksi päätin tehdä sokerimassasta värikkäitä nappeja, Jaanamaiseen tyyliin. :D

Viime sunnuntaina koitti tämä innolla odotettu päivä, kissanristiäiset! Jaana ei tiennyt millaisen kakun olin tehnyt ja oli hauska nähdä hänen reaktionsa. Tietenkin kaikki olivat innoissaan kun saivat nähdä uuden pikkuisen kissavauvan. <3
Kakun kuljettaminen Jaanalle osui Tepon tehtäväksi, koska minä tulin paikalle vaunujen kanssa, jotta Senni sai nukkua päikkärit. Hyvin oli kakun kuljetus onnistunut ja minä ja Sennikin selvittiin ehjinä perille, vaikka tuuli ja raekuuro meinasivatkin viedä mukanaan. Senni nukkui lähes koko juhlien ajan ja heräsi juuri kun muut tekivät jo lähtöä. Hetken Senni kuitenkin ehti leikkiä serkkunsa Antonin kanssa.
Kissavauva ei aristellut meitä lainakaan, vaikka olemmekin melko äänekkäitä. Reippaasti hän tuli tutustumaan jokaiseen vieraaseen. Kissa on rodultaan cornish rex ja on niin hullunkurisen näköinen suurineen korvineen ja rimppakinttuineen. Pikkuinen sai nimekseen Hilda. Jaana sanoikin että kissa on oikea Hilda huoleton, hän kun mennä koheltaa kahden muun kissan, Nelman ja Noan, perässä kauheata vauhtia, ilman huolen häivää ja isommat kisut sitten hoitavat ja katsovat perään. :)

Kakku näytti maistuvan kaikille hyvin, Jaana oli myös tehnyt itse herkullista leipää ja kattanut muitakin herkkuja. Kaikilla oli hauskaa ja puhetta ja naurua riitti. :)


Hilda

Nelma pitää huolen, että vauva on puhdas. :)

Värikäs ja hullunkurinen kattaus, juhlien teemaan sopien.

Hildan kakku!
Sienitikkareiden tekemisessä minua auttoi Nea ja meillä oli hurjan hauskaa niitä väkerrellessä ;)

Cake pops-taikinaa ja kuorrutetta jäi yli ja niistä tein tällaisia palleroita.

Anton ja Senni. Tuon mekon Senni sai jokin aika sitten Jaanalta. :)

Anton jaksoi juhlia hienosti ja olikin jo melko väsynyt kun senni heräsi.
Sennillä taas riitti virtaa kun oli nukkunut pitkät päikkärit. :D

Oli oikein kivat juhlat, saapa nähdä mitä päätöntä me seuraavaksi keksitään. :D

2 kommenttia:

  1. Kiitos vielä mahtavasta kakusta!
    Söpöt kuvat Antonista ja Sennistä. Ja Hildasta ja Nelmasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kiva kun sain tehdä kakun! Söpöjä kuvia söpöistä vauvoista, karvaisista ja karvattomista. :-D

      Poista