keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hampaita, hampaita!

Ei ole helppoa olla vauva, varsinkin kun hampaita puhkeaa kovaa vauhtia. Sennin ensimmäiset hampaat tulivat tosiaan jo 3kk ikäisenä ja ne tulivat melko kivuttomasti. Nyt ihan parin päivän aikana on tullut kaksi etuhammasta yläikeneen ja voi että ne ovatkin tehneet kipeää ja pikkuinen on ollut kovin itkuinen. Nyt hampaita on siis jo 6kpl ja näyttää siltä että kulmahampaat tulevat ylös lähiaikoina.
Eilinen ilta oli pikkuneidillä todella itkuinen ja vain äidin ja isin syli kelpasi, lattialla ei suostunut olemaan. Sylissäkin itkeskeli, mutta rauhottui välillä. Kuumetta ei onneksi ollut, mutta koska hampaiden tulo teki selvästi kipeää niin annoin panadolia jotta yöllä saataisiin nukuttua edes jotenkin.
Senni on pitänyt jo varmaan kaksi viikkoa ns. lusikkalakkoa eli soseet ei uppoa. Sormiruokaa on syönyt hyvin ja siksi olenkin keitellyt neidille paljon vihanneksi, lihaa ja täysjyväpastaa sormiruuaksi. Onneksi sormiruokailu alkaa sujua jo hyvin ja ruokaa päätyy enemmän suuhun kuin lattialle. :)
Tosin eilen illalla edes sormiruoka ei maistunut, maitoa onneksi joi hyvin. Saatiin Tepon kanssa Senni syömään talk muru-muroja niin että neiti istui sylissäni ja katsoi telkkaria ja Teppo syötti muroja.
Yöllä Senni heräili useamman kerran, mutta laittoi aina itse tutin suuhun ja jatkoi unia, kerran halusi maitoa. Olin jo varautunut siihen, että emme nuku ollenkaan vaan kanniskelemme itkuista vauvaa, onneksi näin ei käynyt.
Aamulla neiti heräsi oikein aurinkoisena! Aamupalalla puuro maistui taas pitkästä aikaan ja puurolautanen tyhjeni ennätysajassa. Oli niin ihanaa kun ei tarvinnut tuputtaa ja houkutella neitiä avaamaan suutaan. :)
Jospa pikkuisen ikeniin ei enää niin särkisi ja ruoka alkaisi taas maistua. ♡

Hampaiden harjausta 4kk ikäisenä.

Nyt kun ikää on jo 8kk ja hampaita on jo useampi, voi antaa monipuolisemmin sormiruokiakin. 

2 kommenttia:

  1. Voi Senniä :/ Ei oo helppoa olla kasvava vauva <3 Hyvä että yö meni paremmin ku olis aatellu :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin tehdään hampuleita =(

    VastaaPoista