perjantai 7. helmikuuta 2014

Sennin syntymä

Tässä kertomus tyttäremme syntymästä. Jo olet kovin herkkä niin kannattaa ehkä jättää tämä postaus lukematta. ;)

En pelännyt synnytystä hirveästi, uskoin että kaikki menee hyvin. Hiukan hirvitti, että jos vauva on kasvanut kovin isoksi, niin kuinka jaksan punnertaa sen ulos ja repeänkö pahasti.

Oli keskiviikko 3.7.2013 kun huomasin, että limatulppa taitaa irtoilla. Varma en asiasta kuitenkaan ollut kun ei ollut kipuja, vain hieman outo olo.
Teppo oli ollut jo edelliset kaksi viikkoa hyvin kärsimätön ja hoki vatsalle "tule ulos jo". Minullakin alkoi olla jo kovin tuskainen olo turvotuksineen kaikkineen, olin jo valmis synnyttämään.
Oli torstai 4.7.13 ja koska LA oli jo lähellä (LA 5.7.13) päätimme lähteä kävelylle, jos se käynnistäisi synnytyksen. Menimme lähellä sijaitsevaan kallioiseen pikkumetsikköön kävelemään. Metsässä oli hirveästi hyttysiä ja muita lenteleviä ötököitä! Teppo taittoi meille koivinoksat, joilla hätistelimme öttiäisiä. Meillä oli tietty reitti mielessä, mutta huomasimme että polku oli katkaistu järkyttävän isolla multavuorella. Oli siis keksittävä uusi reitti, sillä minä olisin varmasti uponnut multaan ison mahani kanssa jos sitä olisi lähdetty ylittämään. Päätettiin kääntyä takaisin, mutta tällä kertaa kallion kautta, emme halunneet kulkea enää ötökkäpolkua pitkin. Teppo työnsi minua takapuolesta kun puuskutin rinnettä ylös. Kun päästiin ylös niin minua alkoi supistella. Tajusimme myös ettemme olleet ihan varmoja missä olemme ja miten pääsisimme pois!Aloin olla jo paniikissa ja halusin HETI pois! Teppo rauhoitteli minua ja lupasi, että pois päästään kyllä. Lopulta Teppo löysi reitin josta minäkin pääsisin alas. Minua pelotti, että kaadun. Onneksi Teppo piti kädestä kiinni ja auttoi minut alas, huh. Alas päästyämme olimme helpottuneita ja silloin koko seikkailu jo naurattikin. Päätettiin tehdä vielä pieni kävelylenkki ja taas alkoi supistella, oli vielä kamalan kuuma päiväkin. Kotona supistukset loppuivat kuin seinään.
Yöllä nukuin todella levottomasti ja yhtäkkiä tuntui kuin olisin pissannut housuun. Vessassa totesin, että nyt se limatulppa on varmasti lähtenyt irtoamaan, enää ei ollut epäilystäkään. Sitten alkoikin hiukan supistella.
Aamulla olikin neuvolakäynti ja kerroimme tilanteen. Hoitaja testasi oliko lapsivettä tullut ja testi näytti, että oli. Vauvan pitäisi kuulema syntyä vuorokauden sisällä siitä kun lapsivettä on tullut, tulehdusriskin vuoksi. Meidän piti siis lähteä sairaalaan. Mikään hengenhätä meillä ei ollut kun supistuksetkin olivat vielä lieviä. Kävimme syömässä ravintolassa. Olin saanut luvan syödä mitä vain!!! Raskausajan olin joutunut noudattamaan hyvin tarkkaa ruokavaliota raskausajandiabeteksen takia. Ravintolassa minua jännitti, että jos lapsivedet lorahtavatkin kesken syönnin ja kastelen ravintolan kangaspäällysteisen penkin. Niin ei kuitenkaan käynyt, tosin supistusten takia ruoka ei oikein maistunut. Syömisen jälkeen haimme sairaalakassin kotoa ja lähdimme ajamaan kohti Hämeenlinnaa (asumme Riihimäellä).
Sairaalassa minut laitettiin ensin käyrille ja sitten pääsimme tarkkailuhuoneeseen. Meille sanotiin, että ilman vauvaa ette kotiin lähde. Toisin kuitenkin kävi.
Supistuksia tuli, mutta ne olivat heikkoja. Minusta otettiin uusi näyte joka näytti ettei lapsivettä tullut sillähetkellä. Minulle annettiin piikki joka lopettaisi supistukset jos ne eivät olisi synnytys-supistuksia. Olisi kuulema hyvä jos saisin hetken levättyä. Ja loppuivathan ne. Aamulla (la 6.7) meille sanottiin, että voimme mennä kotiin odottelemaan jos tahdomme tai jäädä sairaalaan. Menimme kotiin. Olimme kovin harmissamme, luulimme että vauva olisi jo syntynyt. Pääsimme motarille kun supistukset taas alkoivat. Teppo kysyi, että käännytäänkö takaisin. Minä halusin kuitenkin kotiin, sanoin että sairaalaan mennään takaisin vasta kun en pysty enää olemaan kotona.
Kotona yritimme nukkua hetken ja sitten Teppo alkoi grillata meille ruokaa. Minä kävin tässä välissä suihkussa helpottamassa supistuksia. Pian supistukset pahenivat huomattavasti. Nojasin pöytään ja Teppo tuki minua vatsasta. Yritimme syödä, mutta aika huonolla menestyksellä. Supistukset alkoivat olla jo niin kovia, että kyyneleet vain valuivat silmistä. Teppo näki kuinka kipeä olin ja sanoi että nyt lähdetään sairaalaan.
Automatka oli tukala kun supisteli kokoajan. Saavuimme sairaalaan 16.00 ja minut laitettiin taas käyrille. Istuin keinutuolissa, koska en supistusten takia pystynyt istumaan. Taas mentiin tarkkailuhuoneeseen. Saimme saman huoneen jossa olimme aiemminkin. Klo. 19.40 sain kipupiikin ja lämpimän geelipussin, olin 2cm auki. Kipupiikki oli ihana! Se auttoi ja olo oli humalainen. Hihittelin ensin ja sitten sain hetken nukuttua. Teppo sanoi, että olin unissani sanonut aina "vauva" kun jostain kuului vastasyntyneen itkua. :D
Klo.21.40 olin 3cm auki ja taas sattui, kipupiikki ei enää auttanut. Klo.21.45 sain kohdunkaulanpuudutteen, se auttoi. Söimme iltapalaa. Teppo oli hakenut itselleen evästä läheiseltä s-marketilta.
 Klo.23.00 siirryttiin synnytyssaliin. Olin toivonut ammetta. Sairaalassa oli yksi ainut huone, jossa amme oli ja se oli juuri vapautunut. Pääsin siis ammeseen keinuttelemaan ja suihkuttelemaan, Teppo laittoi mukanamme tuoman rentoutus cd:n soimaan. Vesi helpotti oloa. Olin ammeessa noin tunnin.
00.55 olin 4cm auki ja halusin jo lisää kivunlievitystä. Sain taas kohdunkaulanpuudutteen ja pärjäilin sen avulla.
03.05 olin 6cm auki ja oloin olla jo todella kipeä. Halusin epiduraalin, jonka sainkin 3.35. Laittaminen ei meinannut onnistua millään. Se sattui ja oli vaikeaa yrittää vetää itseään kippuraan kun maha oli tiellä ja supisteli (makasin siis kyljelläni). Kun epiduraali oli vihdoin saatu laitettua se tuntui ensin auttavan. Klo.4.15 oikealla puolella alkoi kuitenkin taas tuntua kipua. Klo.5.15 todettiin ettei epiduraalista ollut enää apua, se ei ollut paikoillaan. Aloin olla jo ihan uupunut ja jatkuvat supistukset tuntuivat kamalilta. Sanoinkin Tepolle itkukurkussa etten jaksa kipua enää. Sain ilokaasua, mutta se maistui karsealle eikä auttanut juuri lainkaan.
Klo.5.20 sain taas kohdunkaulanpuudutteen ja se auttoi hetken.
Klo.6.25 epiduraali laitettiin uudestaan. Tällä kertaa istuin sängynlaidalla ja sain kyyristettyä selkäni paljon paremmin. Nyt se saatiin paikoilleen ja kipu hellitti huomattavasti, mutta tunsin silti supistukset ja olin jo aivan uupunut.
Klo.7.50 papereihin oli kirjoitettu, että vauvan sydänäänet olivat laskeneet kaksi kertaa, minun piti kääntää kylkeä ja se auttoi.
Klo.11.30 olin 7cm auki ja alkoi tuntua jo paineen tunnetta. Klo.12.35 olin jo 9cm auki ja menin puoli-istuvaan asentoon. Olisin halunnut olla jossakin muussa asennossa, mutta olin niin uupunut etten jaksanut edes ajatella liikkuvani.
Klo.13.45 olin 9,5cm auki. Näihin aikoihin meni lapsivedet. Vauvan sydänäänet laskivat välillä ja minun oli taas käänneltävä kylkeä. Sain jo ponnistella kun siltä tuntui.
Klo.14.40 sain vielä välilihan puudutteen.
Klo.15.00 olin täydet 10cm auki ja aktiivinen ponnistaminen aloitettiin. Ponnistin 1h12min. Se tuntuikin kestävän ikuisuuden! Vauvan pää painoi jotain hermoa niin, että tunsin oikeassa nivusessa kamalaa kipua eikä se hellittänyt edes supistusten välissä. Vaikka kuinka ponnistelin, luisui vauva aina takaisin. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet katosivat (itse en tätäkään muista, mutta Teppo kertoi näin käyneen) ja paikalle hälytettiin lääkäri. Lääkäri oli näyttänyt Tepolle että on ihan hiljaa eikä kerro minulle tapahtuneesta. Tässä vaiheessa kätilöitä oli kaksi ja he sanoivat että nyt on pakko ponnistaa! Ponnistin minkä jaksoin ja vihdoinkin vauva syntyi klo.16.12. <3 Kaikki kivut hävisit samantien enkä edes revennyt. Teppo katkaisi napanuoran, jonka jälkeen vauva punnittiin ja tuotiin minun syliini. <3
Olimme saaneet maailman kauneimman pienen tytön. Tyttö painoi 3960g ja oli 52cm pitkä, päänympärys 35cm. pisteet olivat 9-10.
Olimme Tepon kanssa hyvin onnellisia tyttärestämme. Teppo olikin ollut koko odotusajan sitä mieltä, että tyttö tulee. :)
Synnytyksen jälkeen jäimme synnytyshuoneeseen vielä kahdeksi tunniksi, minulle nousi kuume ja vuodin verta normaalia enemmän. Kuume saatin kuitenkin laskemaan särkylääkkeellä ja verenvuoto tasaantui. Sitten minä pääsin vauvan kanssa osastolle ja Teppo lähti ajamaan takaisin Riihimäelle.
Raskausajandiabeteksen takia vauvan sokeriarvoja seurailtiin tiuhaan ensimmäisen vurokauden ajan. Ne olivat onneksi hyvät ja sain pitää vauvan vierihoidossa eikä ongelmia tullut. Olin ylpeä itsestä kun olin jaksanut olla päättäväinen ja syönyt juuri niin kuin neuvolassa oli käsketty ja saanut pidettyä sokeriarvot hyvinä, nyt meillä oli terve ja hyvinvoiva pieni vauva. <3




Vastasyntynyt <3



Päivän ikäinen

Teppo toi pikkuiselle Smurffiinan ja Vilma Niiskuneidin <3



Ikää kaksi päivää.
Tässä näkyy hyvin neidin otsassa ja nenällä olevat haikaran nokkaisut, jotka ovat nyt jo paljon vaaleammat. 

Kotiinlähtö päivä, ikää kolme päivää. Isin masun päällä on hyvä nukkua. :)


Tänään meidän pieni palleroinen täyttääkin jo 7kuukautta. <3

2 kommenttia:

  1. Voi kiitos! Laittelen tässä lähiaikoina hieman tuoreempiakin kuvia neidistä tänne blogiin. :)

    VastaaPoista