sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ompelukoneen surinaa

Vietin tämän päivän Sennin kanssa vanhempieni luona. Äitini oli ommellut ihania vaatteita Sennille ja Antonille. Anton on siskoni Nean 5kk poika. Ompelin myös itse hieman, sillä Sennin syöttötuoli kaipasi uuden pehmusteen. Piirsin aamulla nopeasti kaavat syöttötuolista kun Senni nukkui ja pakkasin tavarat valmiiksi. Kun Senni heräsi, söimme päiväruuan ja lähdimme vaunuilemaan kohti mummulaa. Oli ihana vaunuilla taas pienen tauon jälkeen, ainut vaan että oli ihan älyttömän liukasta! perille päästiin kuitenkin ilman yhtään kaatumista ja Senni nukkuikin huimat 3,5h niin sain ommeltua rauhassa. :)
Ompelemisesta innostuin yläasteella ja ompelinkin paljon kaikenlaista. Sukulaisten lapset saivatkin minulta lahjaksi yleensä vaatteita tai esim. tilkkupäiväpeiton. Viime aikoina ompeleminen on jäänyt vähemmälle kun on tullut noita muita kiinnostuksen kohteita.


Tässä äitini ompelemat vaatteet. Vaaleat puolipotkarit, sieni-mekko ja legginsit, joissa on hauskat rypytykset

Tällainen siitä pehmusteesta tuli, olen tyytyväinen lopputulokseen.
Kangas on kerniä joten se on helppo pitää puhtaana. :)



Voisinkin laittaa tähän samaan postaukseen muutamat kuvat viimeaikaisista ompeluksistani, niistä jotka olen muistanut kuvata:


Tein Sennille ja Antonille joululahjaksi kuolalappuja.
Nämä ovat varsin näppäriä kun tulee hampaita ja kuola valuu :D

Vauvat saivat myös ruokalappuja :)

Tässä hatut, jotka nimesin hiippahuppuhuiveiksi.


Tuoli ja jakkarat kaipasivat piristystä, joten verhoilin ne uudestaan.
Vielä olisi kolme tuolia odottamassa uutta verhoilua.

Näihin, ilmaiseksi saamiimme, matkarattaisiin ompelin nalle-kuvioiset kankaat, edelliset olivat ruutu-kuosiset.
Nyt nämä ovat toimineet parvekerattaina. :)

Sohvatyynyjen päälliset. Tosin ehdin jo kyllästyä näihin ja uudet kankaat odottavat ompelua.

Lippuviiri, jonka tein Vilman 6-vuotis synttäreille.


4 kommenttia:

  1. Toi syöttötuolin pehmuste on vielä paremman näkönen syöttötuolis! :)

    VastaaPoista
  2. Toi pehmuste on kyllä tosi hieno! Ja iiiihana tuo sienikangasmekko!
    Aika monessa kuvassa on jotain pilkullista. Pilkut on kivoja. :D

    VastaaPoista
  3. Tulin vastavierailulle. :) Ihana tuo taito kun osaa itse ommella, mä oon viimeks taistellu ompelukoneen kanssa koulussa moonta vuotta sitten. Voi kun osaiskin tehdä itse vaatteita. :)
    Ja hieno tuo pehmuste syöttötuoliin! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tulit kurkistamaan blogiani Terhi. :)
    Juu meidän äidillä on taito ommella ja tehdä muitakin käsitöitä. Itsekin ompelen jonkin verran, mutta usin on äiti apuna. :D

    VastaaPoista