torstai 6. helmikuuta 2014

Odotus

Tässä tiivistettynä varsin vaiherikas odotusaika. :)

Minä olin haaveillut omasta vauvasta jo yläasteikäisestä asti. Kunnon vauvakuume heräsi kuitenkin vuoden 2010 tienoilla. Opintoni olivat kuitenkin kesken, joten päätimme odottaa että valmistun ensin. Valmistumisen jälkeen olin vielä jonkin aikaa töissä ennen kuin Teppo ehdotti, että jätettäisiin ehkäisypillerit pois. Ja pois ne sitten jätettiinkin.
Olimme tietoisia, ettei meillä tod.näk. täppäisi heti, eikä tärpännytkään. Meni puoli vuotta ennen kuin testi näytti plussaa. Tuo puolivuotta taittaa olla vielä aika normaali aika, mutta meistä jokainen negatiivinen testi tuntui musertavalta.
Kun testi viimein näytti plussaa, olimme hämillämme, mutta onnellisia. Minä vain seistä toljotin ja tuijotin testiä. Tepolla oli hymy korvissa ja hän tokaisikin "no halaa edes". :D
Minulla oli kyllä jo vahva aavistus siitä, että raskaana ollaan. Maha tuntui erilaiselta ja pahoinvointia oli jo esiintynyt. Silti se plussa tuli yllärinä, en ollut antanut itselleni lupaa uskoa, että olen raskaana ennen kuin näen sen testistä. :)
Odotusta alkoi kuitenkin varjostaa moni vähemmän mukava asia. Yksi niistä oli se, että jäin työttömäksi. Kun raksamiehillä ei ole rakennettavaa, ei meillä piirtäjilläkään ole piirrettävää. Jälkikäteen ajateltuna olikin ihan hyvä, etten työskennellyt odotusaikana, sillä raskausaikani oli... noh sanotaanko että haasteellinen.

Oksentelin ensimmäiset 3kk ja migreenikohtaukset saivat erikoisen muodon, minulta meni toisesta silmästä näkö osittain joksikin aikaa. Näin kävi parikertaa ja kyllä se säikäytti. Vielä enemmän minua säikäytti kun minusta alkoi kerran vuotaa verta! Olin ihan varma, että kesken menee. Teppo oli onneksi ihana ja rauhoitteli minua. Ei onneksi mennyt kesken ja saimmekin kuulla neuvolassa vauvan sydänäänet. <3


Vauvaa kutsuttiin odotusaikana Möykiksi.
Minä menin sanomaan ensimmäisen ultran jälkeen, että vauva on vielä ihan pieni möykky vasta, sen jälkeen pikkuista kutsuttiin sillä nimellä. :D 

Rakenneultrakuvat. Vauvan sukupuolen halusimme pitää yllärinä siihen asti kunnes vauva syntyy.
Alempi kuva on hauska kun näyttää kuin vauvalla olisi irokeesi, aivan kuten isälläänkin on :D
Oikeistihan se on vauvan käsi mikä on pään päällä. :)



Neljännellä kuulla pahin oksentelu alkoi onneksi jo helpottaa, mutta sen tilalle tuli nivuskivut ja närästys. Nivus-/liitoskipujen takia missään asennossa ei tahtonut olla hyvä, varsinkin istuminen tuotti tuskaa. Närästys taas valvotti öisin kun kokoajan poltteli ilkeästi. Onneksi sain närästykseen hyvät lääkkeet.
Raskaus oli edennyt jo viikolle 24 kun aloin huolestua siitä, etten juurikaan tuntenut vauvan potkuja kunnolla. Tämä johtui siitä, että istukka oli edessä. Kun vauva kasvoi ja voimistui niin aloin tuntea liikkeet paremmin.

Jottei raskaus vain sujuisi liian hyvin, niin minulle puhkesi raskausajandiabetes. Se oli kova isku minulle! Oli vain laitettava elämä uusiksi, varsinkin ruokavalion osalta. En halunnut alkaa piikittämään itseäni insuliineilla. Ruokavaliosta piti jättää pois kovat rasvat, peruna, hedelmät, marjat ja tietenkin sokeri. Sain syödä mm. rasvatonta ja maustamatonta rahkaa, vähärasvaista lihaa ja kasviksia. Kaikki hiilaripitoinen oli pahasta. Leipomisharrastus jäi lähes kokonaan pois kun diabetes ilmeni. Mutta se ei minua siinä tilanteessa haitannut, halusin tehdä kaikkeni vauvan hyväksi. Lisäksi aloin liikkua päivittäin, kävin ahkerasti joko uimassa tai kävelyllä. Mittailin sokeriarvojani tiheään ja olin hyvin tarkka siitä mitä suuhuni laitoin. Sainkin pidettyä sokeriarvot hyvinä, eikä insuliinihoitoja tarvittu. Kilojakaan ei kertynyt raskaus aikana kuin 8,5kg.

Rv 33 teinoilla minua alkoi kutittaa, lähinnä jaloista, sormista ja vatsasta. Neuvolassa epäiltiin, että se voisi olla maksahepatoosi! Se oli ihan kamalaa, taas uusi asia jota pelätä. Kävin verikokeissa ja odotimme tuloksia kauhulla. Kun tulokset tulivat, huokaisimme helpotuksesta, minulla ei ollut maksahepatoosia. Maksahepatoosi ajaa odottavan äidin usein sairaalaan vuodepotilaaksi, sitä minun pääni ei varmisti olisi kestänyt. Kutina johtui ilmeisesti turvotuksesta, oli keskikesä ja kamalat helteet.


Pidin odotusaikana bola-korua kaulassani.



Tästä viimeisestä kuvasta näkee hyvin kuinka kamalan turvoksissa olin!

Turvotus vain paheni loppua kohden ja usein varsinkin jalkoja särki kun olivat niin turvonneet. Loppuraskaudesta minulle alkoi tulla supistuksia ja jouduin hidastamaan tahtia. Uiminen ja kävely oli unohdettava, samoin mm. kauppakassien kantaminen ja imurointi kiellettiin neuvolassa. Uinnin olin joutunut jo lopettaamaan aikaisemmin, koska kantapääni olivat menneet niin huonoon kuntoon. Diabeteksen takia kantapäät kuivuivat ja halkeilvat todella pahasti ja olivat kipeät. Rasvailin kinttujani aamuin ja illoin jotta sain kantapäät taas jonkilaiseen kuntoon. Olen luonteeltani kova puuhastelemaan kaikenlaista ja minulle tuottikin vaikeuksia olla liikkumatta kovin paljoa. Onneksi Teppo ja isosiskoni Jaana pitivät huolen, etten rehkinyt liikaa ja auttoivat mm. siivoushommissa. Kun en saanut liikkua päivisin niin turvotus tietenkin paheni, varsinkin jos seisoin paljon. Lisäksi yöllä pohkeet alkoivat kramppailla, mutta siihen auttoi magnesuim. Aivan loppuraskaudesta jouduimme käymään muutamia kertoja rairaalassa, siellä tarkkailtiin ettei vauva vain kasva liian isoksi diabeteksien takia.
Vaikka raskausaikaani liittyikin vaivoja jos jonkinlaisia, en silti kokenut raskautta erityisen rankaksi. Olihan siinä paljon kaikenlaista, mutta ajatus omasta pienestä tuhisevasta vauvasta sai jaksamaan. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti