sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Vuoden viimeinen tilauskakku

Meille puhaltelee taas uudenlaiset tuulet huomisesta alkaen.
Uudet tuulet ovat puhallelleet meillä ennenkin, pysyviksi ne tuulet eivät ole jääneet, katsotaan kuinka nyt käy. 

Toivon kovasti, että nyt löytäisin sen oman juttuni. Jokaisen oljenkorren käytän jotta se minun juttuni löytyisi. Aikaisemmissakin uusissa tuulissa olen ollut ihan elementissäni, mutta muista, minusta riippumattomista, syistä ne eivät ole kantaneet pidemmälle.

Nyt lähden kokeilemaan jotain ihan uutta, jotain mistä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Jännittää, mutta hyvällä tavalla, innolla odotan mitä tämä tuo tullessaan.

Kun arki muuttuu, on ainakin aluksi todella väsynyt kun antaa kaikkensa ja opettelee uutta. Tästä syystä en tee enää tämän vuoden puolella tilauskakkuja.
Vuoden 2018 viimeiseksi tilauskakuksi jäi pikkuruinen mokkapalakuorrutteinen pumpulikakku. Yksinkertainen, mutta kaunis. Tässä haluttiin gluteeniton, manteliton, pähkinätön kakku, joka säilyisi myös huoneenlämmössä pidempään kuin tavallinen täytekakku. 





Rakastan tilauskakkujen tekemistä, mutta niiden tekemiseen kuluu paljon aikaa. Yleensä pelkkään kakkuun täytyy varata aikaa kolmena päivänä. Jos lisäksi tulee vielä sokerimassakoristeita, on aikaa varattava pari päivää lisää. Meillä tulee perheen keskeinen aika vähenemään nyt hurjasti, siksi haluankin käyttää sen vähäisen ajan olemalla aidosti läsnä. Kakkutilauksia en unohda kokonaan, katson niiden tilannetta uusiksi sitten vuonna 2019.

Nyt toivon, että nämä uudet tuulet puhaltelisivat meille lempeästi, armollisesti ja toisivat mukanaan jotain uuttaa ja hyvää.

Isänpäivälahjat 2018

Isäni on toivonut itselleen Sulo Vilen-pipoa, siispä päätin virkata hänelle sellaisen isänpäivälahjaksi. Langas ostin paikallisesta käsityöliikkeestä, Pienestä Nappipuodista. Lanka on Katia socks seta tweed II, se sisältää 20% silkkiä, joten se on ihanan pehmoinen, ei kutita iholla.






Isäni sai myös tyynyliinan, johon painoimme pikkuneidin käden- ja jalanjäljet ja tekstin "pappa olet mulle korvaamaton, sun kanssas hyvä olla on".

Nuo käden- ja jalanjälkilahjat ovat meille ennestäänkin tuttuja. Pidän niiden helppoudesta ja niistä näkee kuinka lapsi kasvaa vuosien varrella. Minusta tästä tyynyliinasta tuli oikein herttainen. Lisäksi lahjaan sujautettiin salmiakkipalleroita, jotka ostin lakritsi ja salmiakki festareilta.






Tytön isä toivoi uusia boxereita. Olen aikaisemminkin ommellut niitä hänelle ja nyt oli tarvetta uusille. Tyttö sai valita haluamansa kankaat ja minä ompelin. Söpöt kankaat tyttö valitsikin. 

En juurikaan ompele nykyään, joten olen kovin tyytyväinen että osasin ommella boxerit ihan itse. Äitini oli toki neuvomassa, jos olisin itsekseni ne tehnyt olisi tulos ollut varmaan melko erikoinen. Ompelutöissä täytyy käyttää päätä, jotta saa onnistuneen lopputuloksen. Kun olin saanut ekat boxerit ommeltua alusta loppuun, valmistuivat kaksi muuta varsin sukkelasti kun olin hahmottanut idean. Boksereiden vyötärökuminauhat ostin Pienestä Nappipuodista, löytyi hyvin väreihin sopivat kuminauhat.








Tyttö oli tehnyt myös päiväkodissa isille hauskan lautapelin. Jokaisessa ruudussa oli jokin liikunnallinen tehtävä esim. "tee kuperkeikka, kävele rapukävelyä". Osa ruuduista oli jätetty tyhjiksi, jotta isä ja lapsi saivat täyttää ne yhdessä.



Isät saivat toki myös kortit. Löysin hauskan idean, tässäkin päästiin käyttämään kädenjälkiä hyödyksi. Piirsimme tytön kädenjäljet askartelukartongille ja tyttö leikkasi ne irti. Käsien väliin liimattiin haitariksi taiteltu kartonkisuikale. Päällimmäiseen kädenjälkeen kirjoitettiin "Isi tykkään susta..." haitari osuuteen "nääääääin..." ja takakappaleeseen "paljon!". Kortit oli helppo tehdä ja niistä tuli oikein hauskat. Isi ja Pappa olivat tyytyväisiä.






Tytön isää hemmoteltiin myös täytetyillä letuilla (jauheliha ja vuohenjuusto), salaatilla ja kristallipullalla, jonka tyttö koristeli nonparelleilla.






Sellaisia DIY isänpäivälahjoja annettiin tänä vuonna.

torstai 15. marraskuuta 2018

Ensimmäisen lemmikin pohdintaa

Meille on tullut lemmikkikuume. On ollut jo pidemmän aikaa.
Tyttö on haaveillut lemmikistä jo pari vuotta. Aluksi hänellä oli hiukan hakusessa, mitä eläimiä voi ottaa lemmikiksi, toiveina oli mm. kirahvi tai seepra.

Olen pohdiskellut mikä olisi meille sopiva lemmikki. Koira tai kissa ei tule kysymykseenkään, ei sovi meidän elämäntilanteeseen. Jokin pieni jyrsijä olisi meille parempi valinta. Hiiret tuntuvat tällä hetkellä parhaimmalta valinnalta meille.

Kävimme eilen kirjastossa lainaamassa hiiri aiheisia kirjoja. Minulla on kokemusta jyrsijöistä kuin myös koirista. Tytöllä sen sijaan ei ole koskaan ollut lemmikkiä ja minusta olisi hyvä, että luetaan ja opetellaan yhdessä miten hiiriä kuuluu hoitaa. Vastuu lemmikistä on toki aina aikuisella, mutta lemmikin hoito opettaa lapsellekin vastuullisuutta. Kovasti tyttö on jo pohtinut mitä hiiret syövät ja mihin ne laitettaisiin siksi aikaa kun häkkiä putsataan. Nimiäkin hän on jo miettinyt, ihana tyttö.






Varmaksi en ole tytölle luvannut, että mitään hiiriä tulee, olen luvannut harkita asiaa. Lemmikin ottaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaikka kyse olisikin pienistä hiiristä. Oli lemmikki sitten mikä tahansa, on sen hoitoon ja huolenpitoon sitouduttava. 
Katsotaan tuleeko meille jossain vaiheessa uusia, pieniä, perheenjäseniä.


tiistai 13. marraskuuta 2018

Joulufiilistä etsimässä

Kovin on harmaata, märkää ja synkkää. Aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin! Liekö se osasyynä siihen että oma fiilis ei ole nyt järinkorkealla, eikä joulufiiliksestä ole tietoakaan.






Jos olen kokenut pienenkin pilkahduksen joulufiiliksestä, laskee se samantein kuin lehmänhäntä ja minut valtaa huono omatunto ja suru.

Tämä tulee olemaan ensimmäinen joulu ilman pikkuveljeä. Ihan hirveän ahdistava ja surullinen ajatus! Miksi?! Miksi hän ei ole enää hassuttelemassa kanssamme? Miksi hänen läsnäolonsa sijaan viemmekin kynttilät hänen haudalleen. Edessä on suunnattoman raskas joulu.

Lastemme vuoksi toivon vielä löytävän sen iloisen ja lämpimän joulutunnelman. Kurkkua kuristaa ajatus itkuisesta ja kaipaavasta joulusta.

Läheiset ja iloiset lapset, nuo pienet tepsuttelijat tuovat kuitenkin toivoa, ehkä tämä vielä tästä. 
On vain niin suunnaton ikävä. 


Olen yrittänyt etsiä joulufiilistä mm. jouluradion kautta. Noh ekan päivän itkeä pillitin lähestulkoon kaikki kuulemani laulut. Iskostui entistä enemmän mieleen se, etteivät joulut tule koskaan olemaan niin kuin ennen, yksi puuttuu. 

Pikkuhiljaa olen kuitenkin yrittänyt antaa joululle tilaa. Eilen käytiin kaupassa ostamassa tytölle hänen toivomansa joulukalenteri. Tänään laitettiin keittiöön jouluinen tähtivalo.

Joululahjojen miettiminen lapsille tuottaa nyt hankaluuksia. Jostain syystä nyt ei vain onnistu. Toivottavasti lapset, etenkin isompi tytöistä, osaavat itse sanoa edes joitain toiveita. Toki joulu on muutakin kuin ne lahjat, mutta kyllähän lapset niitä odottavat.

Sen sijaan olen hiukan miettinyt, millaisen piparkakkutalon voisi tehdä tänä vuonna. Käsityöt ovat ihanaa terapiaa, kuten myös leipominen. Silti en ole varma saanko sitä piparkakkutaloakaan aikaiseksi. 








Yritän olla ottamatta liikaa paineita, ei ihan helppo tehtävä minulle. Joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä, mutta haluaisin sen innostuneen joulufiiliksen. Sen kun on ihana laitella joulua, fiilistellä jouluisilla tuoksuilla, koristeilla ja musiikilla.



Joulufiilis, huhuu, missä olet?


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

DIY isänpäivälahja

Viikon päästä on isänpäivä! 
Meillä tehdään pääsääntöisesti itse jotkin pienet lahjat iskälle ja papalle.

Ajattelin jakaa teille yhden DIY-lahjaidean. 
Tämän idean toteutimme viime äitienpäiväksi, mutta se sopii loistavasti myös isänpäivälahjaksi.

Tuunasimme lasten kanssa pumppusaippuapullot lasten valokuvilla. Helppoa, nopeaa ja edullista.
Ensin ostimme läpinäkyvät ihanan tuoksuiset saippuapullot (taisivat olla Bliw merkkiset). 
Poistin etiketit pulloista.

Valitsimme mieluiset kuvat lapsista ja tulostin ne. 
Kuvat leikataan sopivan kokoisiksi, jotta ne mahtuisivat pullon sisään.
Laitoimme kaksi erilaista kuvaa nurjat puolet vastakkain ja laminoimme kuvat. Näin saippuapullon kummallakin puolella on valokuvat.

Leikkasin laminointikalvon sopivaan muotoon. Varo leikkaamasta valokuvan kohdalta, muutoin se ei ole enää vesitiivis.  Lainointikalvoa pitää olla koko kuvan ympärillä.

Sitten laminoitu kuva varovasti rullalle ja kuva pullon sisään. Kuva avautuu pullon sisällä itsestään, jos se ei ole liian iso. Kuvaa voi tarvittaessa hiukan asetella pulloon vaikka lusikan varrella.

Sitten vain pumppukiinni ja valmista. 
Ihanat, kauniit ja yksilölliset lahjat ovat valmiina.





keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Miten Papatitin käy

Blogiani on päässyt lukemaan kuka vain, myös anonyymisti. Aina tähän syksyyn asti. 
Kommenttien julkaisu on aina vaatinut minun hyväksyntäni, onneksi!

Nyt olen tilanteessa, jossa joudun pohtimaan blogin tulevaisuutta.
Olen pohtinut, lopetanko koko blogin. Onko omasta elämästä kirjoittaminen avoimesti ja rehellisesti liian iso riski minulle ja perheelleni.

Blogi on ollut nyt noin kuukauden kiinni anonyymeiltä, samoin instagramtiliäni pääsee seuraamaan vain pyydettäessä. Olenkin saanut kyselyjä siitä, olenko lopettanut blogin kirjoittamisen kokonaan ja hämmästelyjä siitä, etteivät lukijat ole päässeet lukemaan blogiani enää anonyymisti.

Tämä on ollut minulle hyvin tärkeä harrastus jo useamman vuoden ajan. En halua lopettaa blogin kirjoitusta, mutta sisältö tulee muuttumaan.
Jatkossa läheiseni tulevat näkymään blogissani entistäkin vähemmän. Mietin myös entistä tarkemmin mistä aiheista kirjoitan ja siitä kenen kanssa olen, missä ja miksi jne.

Tämän tarkemmin en aio aiheesta avautua, enkä halua että kukaan siitä tulee kyselemään mitään. Toivon että kaikki kunnioittavat tätä päätöstäni.
Tämä koko vuosi on ollut, jos ihan suoraan sanotaan, paska. 
En halua, enkä varmasti jaksaisi, enää yhtään murhetta lisää.

Sanotaan, että paistaa se aurinko risukasaankin. Minun risukasaani auringonvalo ei ole vielä löytänyt, mutta todella toivon ja uskon niin käyvän vielä. Onneksi tämä vuosi alkaa olemaan jo lopuillaan, ensi vuoden on pakko olla parempi vuosi. En aio antaa periksi, taistelen eteenpäin vaikka hampaat irvessä, kohti onnellisempaa elämää. Etsin sen valon risukasaani jollain keinolla.

Nyt blogi on jälleen kaikille avoin, instagramin kohtaloa mietin vielä.

Toivon että te kaikki ihanat lukijani, löydätte tienne takaisin blogiini. Toivon, että sen muuttuva sisältö tulee miellyttämään ja saatte jotain irti papatuksistani. Ja uudet lukijat toivotan tervetulleiksi seuraamaan Papatitia.





Oikein ihanaa alkavaa talvea kaikille!
Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.



tiistai 18. syyskuuta 2018

Made by Mamma

Äitini jos joku, osaa ommella.
Hän on aina ommellu meille, omille lapsilleen, paljon. Meillä oli äidin ompelemat vaatteet, haalarit, verhot ja jopa nuket ja barbit puettiin äidin ompelemiin vaatteisiin. Iloitsin aina äitini tekemistä vaatteista ja ylpeänä niitä kannoin päälläni. Äitini oli taitava ompelemaan ja on edelleen.



Tämän Sennin päällä olevan mekkon äitini on ommellut pikkusiskolleni n.20 vuotta sitten.
Nuo aplikoidut hiiret ovat suloiset.



Nyt minun oma pikkutyttöni saa pukeutua äitini ompelemiin vaatteisiin. Äitini, Sennin Mummu, jota me kutsumme myös Mammaksi, huristelee edelleen ompelukoneella ja saa aikaan upeita vaatteita. Hän osaa toteuttaa toiveet, joita esitämme ja näin saamme juuri sellaisia vaatteita kuin toivomme. 

Yleensä minä ostan kankaita ja yhdessä äidin kanssa etsitään sopivat kaavat ja joskus suunnitellaan niitä itse. Usein valmiitakin kaavoja muokataan omaan makuun sopiviksi.
Minulle on tärkeää, että kankaat ovat kestäviä, ekologisia ja kauniita. Kotimaisuus on iso plussa! 
Tässä viimeaikaisia vaatteita, joita äitini on ommellut Sennille. 



Ommellisen mustekuplakankaasta tuli näin ihana mekko.

PaaPiin Vintage autot-kankaasta syntyi t-paita ja hame.

PaaPiin Hilda-kuosi on yksi meidän kestosuosikeista.
Samalla kuosilla, mutta erivärisenä on jo ennestään yksi mekko.

Tämäkin t-paita on tehty PaaPiin kankaasta, kuosin nimi on mäyräkoira.

Tämän äitini ompeli yllärinä jo keväällä,
mutta kuosi sopii mielestäni syksyyn loistavasti.
Kaunis kangas, se taitanee olla Eurokankaasta.




Senni on saanut paljon ihania vaatteita, mutta niin olen minäkin. Tässä kaksi viimeisintä. 

Kesäksi halusin tunikan, kaavalla jonka suunnittelin äitini kanssa yhdessä erästä aikaisempaa tunikaa varten. Tästä tuli ihana ja tunika olikin yksi lempivaatteistani kesällä. Vaikka tämä tehtiin kesää ajatellen, ei käyttö rajoitu vain kesään.








Syksyksi säästelin erästä Noshin kangasta. Kangas on joustocollegea, joten se sopii hyvin viileämmille keleille. Harmikseni Nosh lopetti tänä syksynä kangasmyynnin. Onneksi ehdin vielä tilata tämän kankaan, josta olin haaveillut jo pitkään. Tästä tulikin viimenen Nosh-kankainen vaate, jonka äitini minulle ompeli. Kaavat äitini piirsi itse, ottaen mallia eräästä minun vanhasta Noshin tunikasta. Kankaan kuosi on ihana, mutta valmiina vaatteena siitä tuli vielä ihanampi. Tämä tunika löytää varmasti usein tiensä ylleni. 







Kiitos äiti! 
Kiitos kun jaksat aina innostua minun vaateideoistani ja jaksat kerta toisensa jälkeen ryhtyä suunnittelemaan kaavoja ja ompelemaan. 


Mamma ompelee meidän vaatteet. 
Ihania eikös? :)